”Kaikki maksaa aina liikaa, paljon enemmän kuin arvais. Toiset sanoo ettei voi ostaa onnea, mutta se auttaa jos ei oo pee aa.”
Typerämpikin ihminen tajuaa, että tällä hetkellä talous menee joka suhteessa huimaa vauhtia alaspäin. Sen lisäksi, että se näkyy yrittäjien lompakossa, niin myöskin ihan tavallisissa kodeissa. Arkipäiväisistä asioista tingitään ja jossain kohtaa ne alkavat olla harrastukset. Edellisessä taantumassa kuulemma pikaruokalat ja hevosala porskuttivat, nyt taitaa olla jäljellä enää ne pikaruokalat… Systeemi on selkeä oravanpyörä; menot kasvaa ja palkat pienenee, sen suhteessa hinnat nousee ja asiakkaat vähenee. Ei siis mene yksi yhteen. Mutta tärkein kysymys onkin; onko aktiivisuus kiinni rahasta?
Olen suunnitellut tälle keväälle kurssisarjan, jossa neljä eri aiheista hevosalan luentoa. Kaksi niistä on jo peruttu, sillä osallistujia tullut vain muutama hassu. Johtuuko ihmisten poissaolot rahan puutteesta, heikosta aktiivisuudesta vai siitä, ettei vain kiinnosta? Tuntuu, että muillakin seuroilla ja talleilla samoja ongelmia kurssien, valmennuksien ym. suhteen. Nykyään kaikki maksaa runsaasti, jotta suuret kulut saataisiin peittoon. Osallistujia ei vain ole. Tästä päästäänkin aiheeseen normaalipalkkaiset vs. ”rikkaat”, joita kustannusten nousut eivät hetkauta juuri mitenkään.
Ratsastusta on kautta aikain pidetty elitistisenä lajina ja nyt jos koskaan alkaa tosissaan tuntua siltä. Kenellä on varaa kilpailla enää, kun yhden alueluokan lähtömaksu on lähemmäs 70 euroa? Niillä elitisteillä nimeomaan, joilla takana isompi yritys tai varakas suku. Enkä katkerana väitä, että rahalla pääsee pitkälle. Totta kai he tekevät töitä suoritustensa eteen, mutta se kuka väittää ettei pärjäämiseen tarvita juurikaan varoja, valehtelee. KAIKKI maksaa; valmennukset, miitit, matkakulut, mahdolliset talli- ja trailerivuokrat jne. jne. Mitä enemmän valmentaudut ja kilpailet, sitä noususuhtaisempi on urasi kaari. Tällä kaudella meidän tallilla ainakin mietitään tarkoin mihin kisoihin lähdetään ja millä porukalla. Meillä useampi ratsastaja hakee vielä kvaaleja aluetasolle, joten sinne täytyy säästää varoja. Hyvä idea on miettiä ja laskea jokaiselle kuukaudelle budjetti, jonka mukaan käy kilpailuissa ja valmennuksissa. Suunnittelulla pääsee pitkälle! Paperille vain sopivat kilpailut, luokat, valmennukset kotivalmentajan kanssa ja mahdolliset ulkopuoliset valmennukset. Laske menot ja karsi ylimääräiset pois!
Palatakseni vielä hintoihin on talliyrittäjillä tiukat paikat. Heinä maksaa enemmän kuin ennen, samoin rehut, kuivikkeet, sähkö ja kaikki muut liikkuvat kulut. Kulujen kanssa hinnat nousee ja silloin on normaalia, että asiakkaat vaativat extraa. Ajatus ei kuitenkaan tavoita. ”Jos hinnat nousee, pitää palvelun tasonkin nousta?” Ei, vaan kulut pitää saada pienemmiksi ja jos palvelu pysyy entisenään tai paranee, SE on extraa. Pienemmillä talleilla ja vähän isommillakin on talousongelmia, mietityttääkin, että kauanko pystyy itse toimimaan ennenkuin kaikki maksaa liikaa? Tilanteesta kertoo sekin, että vaikkapa ht.netin markkinoilla on tarjolla yli 200 ilmoituksen verran tallipaikkoja (useammilla vielä useita karsinoita), kun taas paikkaa hakee alta 50 hevosta… EU-säännökset lopettivat jo monia talleja, kohta niitä suljetaan rahan puutteen takia. Vaikeaa olla motivoitunut, kun mihinkään ei riitä rahat.
Suosittelen lukemaan tämän vanhemman postauksen: https://pennien.playsson.net/2013/03/19/mietteita-motivaatiosta/
Hyvä aihe. Näin asiakkaan näkökulmasta, säästämällä heinässä ja kuivikkeissa, karkottaa ne maksavat asiakkaat. Siis laadullisesti hyvässä heinässä. Useinhan heinä maksaa, hyvälaatuisesta heinästä maksetaan enemmän, kortisesta ja sokerisesta, mikä useimmiten on luomulannoitettua, voi saadakin edullisemmin, mutta se taas vaikuttaa hevosen suorituskykyyn.
Valmennukset maksaa ja tällöin sitä joutuukin laskemaan, miten usein kannattaa valmennuksia ottaa. Tällä hetkellä itse käyn jo melko usein ja pakko on välillä pitää taukoa, kalliiksihan se tulee. En erityisemmin kisaa, joten niistä ei aiheudu kuluja, mutta oppia haluan, joten siihen panostaessani joudunkin laskemaan tarkkaan, miten usein voin ottaa valmennuksia.
Kurssitarjontaa on paljon, sen suhteen on mietittävä, mikä on kohderyhmä, jolle tarjoaa kursseja. Useimmiten lasten / nuorten takana on vanhemmat ja heidän päätettävissään on, pääseekö nuori kursseille vai ei. Jos kohderyhmänä aikuisratsastajat, on useimmiten osanottomäärät suuremmat ja sitoudutaan tuleviin kursseihin.
Tänä aikana on haaste yhdistää monipuolista palvelua ja mahdollisimman edullisesti. Mikä olisi kurssi, mikä maksaisi vähemmän, mutta volyymiä olisi mahdollista saada enemmän ja sitä kautta hieman tuloa ja kuluja peitettyä.
Tsemppiä toivotan, yrittäminen hevosalalla, etenkin nuorena yrittäjänä vaatii vielä enemmän, sillä uskottavuus ja luottamus on useinkin se ensimmäinen, mihin asiakkaana kiinnittää huomiota. Jos on nuori, miettii, miten paljon on kertynyt kokemusta, vai onko jaettu tieto enemmänkin kirjoista opeteltua, minkä itsekin voi lukea. Tänä aikana ei ole helppoa olla hevosalan yrittäjänä.
Heinästähän ei "pysty" tinkimään, onhan se hevosten perusrehu. Hevosten hyvinvointi on etusijalla, jotta ne jaksavat töitä tehdä ja pysyvät terveenä. Tälle kesälle suunnittelenkin aikuisten kursseja, josko toimisivat odotetusti!
Tosi hyvä teksti! Täällä yksi joka kyllä varmasti kävisi ainakin kerran viikossa tunneilla – jos vain olisi rahaa
Täyttä asiaa! Rahan tulon ollessa tiukassa karsitaan aina extramenoista kuten harrastuksista ja sen kyllä huomaa. Hevostelu ja hevosenpito on kyllä kallista lystiä, puhumattakaan jos haluaa valmentautua tai jopa kisata…
Kiitos hyvistä kommenteista! 🙂
Tosi hyvä kirjoitus! 🙂
Tosi kiva blogi! 🙂 Katselin tuota "Hevoset" sivua ja huomasin siellä Merryn! Itse olen sillä ratsastanut pari kertaa ja kerran tipuinkin siltä. 😀 Merry oli siis ratsastuskoululla joku vuosi tai pari sitten, en tiedä ovatko saaneet myytyä vielä. Merry ei ollut silloin ainakaan kovin kovassa suosiossa pukittelemisen takia, mutta nyt ihan lähiaikoina kuulemma ollut aika suosittukin! Mulla on kuvia Merrystä tuolta ajalta, joten jos haluat niitä, niin tässä mun sähköposti: duottarpihpor@hotmail.fi
Laitanpa sinulle postia. 🙂