SRL:n II-tason lajivalmentajakoulutus, 18.-20.3. Vierumäellä.
Valmentajakoulutus on aina metka jakso! Sen lisäksi, että saa koko ajan ja paljon erilaista, asiantuntevaa infoa niin alkaa myös itse miettiä pienessä päässään näitä asioita… Kuten viime sunnuntain kisapostauksessa mainitsin, on oma henkilökohtainen motivaationi ollut hieman alhaalla. Työni on motivoida valmennettaviani, mutta kuka potkii minua eteenpäin? Motivaatio on tärkeä asia ratsastuksessa, ihan niinkuin missä tahansa lajissa. Jos sinulla ei ole intoa tehdä ja oppia, et myöskään pääse etenemään tavoitteissasi. Mistä motivaatio koostuu? Ensinnäkin on sisäinen motivaatio eli tavoittelemasi asian tulee olla sinulle itsellesi tärkeä. Kuinka suuri on halusi saavuttaa jotain? Sitten on ulkoinen motivaatio, se asia jonka saat toimistasi (esim. raha, palkinnot, ihailu). Lisäksi motivaatioon vaikuttaa se, kuinka optimistinen olet sen suhteen pystytkö saavuttamaan tavoitteesi > itseluottamus. Halu > motivaatio > usko itseensä. Kyllästyminen johtuu yleensä siitä, että osaa asian jo (tai ainakin uskoo niin), ei pidä opetettavaa asiaa tärkeänä tai ei jaksa kerrata. Valmennettavan tulee itse ymmärtää opittavan asian merkitys, tavoitteet ja päämäärät, jotta hän motivoituu oppimaan uuden asian.
Motivaation synty
1) Sekä tilanteet, että tavat motivoivat ihmisiä.
2) Useita syitä esim. valmennukseen osallistumiselle.
3) Vaihda ympäristöä ja olosuhteita kasvattaaksesi motivaatiota, esim. eri valmentaja, uusi paikka.
4) Johtajat (tallinpitäjä, valmentaja, vanhemmat) vaikuttavat motivaatioon suorasti ja epäsuorasti.
5) Käytä käyttäytymisen muutosta, jotta muutat osallistujien ei-toivottuja motiiveja.
Motivaatioon vaikuttavat monet seikat. Yksi syy motivaation karkaamiseen, mikä on hevosalalla hyvin yleistä (mutta hieman tabukin) on taloudelliset vaikuttajat. Selkokielellä siis rahan puute. On hankalaa olla motivoitunut, jos ei ole varaa tunteihin, valmennuksiin, kisamatkoihin, siihen oman kilpahevosen ostamiseen tai jopa toisen hankkimiseen vanhan tilalle. Tässäkin koulutuksessa on useampaan kertaan käyty läpi kilparatsastajan urapolkua, jonka määritelmän mukaan ratsastajan tulisi 10-12 -vuotiaana kilpailla jo kansallisella tasolla päästäkseen 26+ vuotiaana kv-tasolle. Kuinka moni pääsee urallaan siihen pisteeseen käydessään kerta viikkoon ratsastuskoulussa? En sano sen olevan mahdotonta, mutta vaikeaa, jos ei ole rahaa taustalla. Onneksi on tulossa liitolta työkaluksi myös harrasteratsastajan urapolku. Valmentajana – ja nimenomaan lasten/nuorten toimintaan keskittyvänä – minulla on tässäkin suhteessa suuri vastuu. Miten voin motivoida ratsastajia jatkamaan, jos kymmenestä tytöstä noin kahdella tulee olemaan varaa ennen aikuisikää omaan kilpuriin? On jossain määrin pystyttävä kertomaan realiteettejä ja pidettävä yllä nykyistä tasoa tai viedä opetusponeilla heitä niin pitkälle kuin paukut riittää. Jokaisesta ei tule kansallisen tason ratsastajaa, saati olympia- tai kv-tason. Olen myös miettinyt itsekseni, missä määrin rahastusta täytyy toteuttaa vai voisiko välillä vähän tehdä ns. hyväntekeväisyyttä. Meillä kisatiimissä on 8-10 tyttöä, ikähaarukka n. 10-20 vuotta. He käyvät viikottain tunneilla, mutta esimerkiksi silloin kun ei jostain syystä ole tunteja, he treenaavat poneja ”itsenäisesti” ja minun piikkiini. Siitä on kuitenkin molemmin puolinen hyöty, koska en todellakaan ehdi itse kaikkia liikuttaa. Kisamatkat he maksavat luonnollisesti itse, samoin lähtömaksut. Kevyistä tiimitunneista en velota, kuten en ota hevosvuokraakaan kilpailuissa. Olenko siis tyhmä vai oikeasti vihkiytynyt tähän hommaan? Koen saavani ratsastajien onnistumisista paljon enemmän kuin siitä parista kympistä euroja… Vastapalvelukseksi odotan sitoutumista tiimiin sekä jonkin sortin kiitollisuutta panoksesta. Nyt saimme vielä yhteistyödiilin Farkku.comin kanssa, jonka myyntituotteista saamme provikat tiimin toimintaan.
Toinen asia mikä epäsuorasti liittyy motivaatioon sekä edistymiseen ja mihin ilmeisesti SRL:kin on paneutumassa on seuratason valmennustoiminta ja sen kehittäminen. Omalta kohdaltani on se tilanne, että liitto ei tarjoa minun ikäiselleni ja tasoiselleni ratsastajalle mitään valmennusrinkiä. Olen liian vanha aluerinkiin ja taas maajoukkuetasolle tai Top Dressageen ei riitä hevonen (eikä kyllä taidotkaan). Meidän tallin lasten ja nuorten kohdalla aluevalmennus ei tule kysymykseen, sillä suurin osa heistä ei ole vielä tarpeeksi osaavia tai omaa riittäviä kisatuloksia. Hämeen kentän kehitysryhmä oli hyvä idea, mutta sekin meni ohi jonkinnäköisen hakijaskaalan laajuuden vuoksi. Nyt kuitenkin SRL tarjoaa uuden pilottihankkeen, eli Talent Program:in! Laitoin jo meidän seuramme Playsson Ridersin hakemuksen matkaan. Minullehan tästä ei juuri mitään valmennuksellista hyöytä ole, mutta talent-valmentajan pesti sekä omienn tyttöjen kehitys kiinnostaa!
Olipas taas länkyttämistä tämä postaus! Miten te koetti motivaation? Millalailla motivoitte itsenne jatkamaan esim. epäonnistumisen jälkeen? Mitkä tekijät vaikuttavat motivaatioon?
Itsellä suurin motivaation ylläpitäjä on tavoitteet. Jos ei ole tavoitteita joita kohti mennä, ei ole myöskään motivaatioa treenata. Asetan aina tavoitteet niin, että tiedän pystyväni saavuttamaan ne, ne eivät saa olla ns. liian kaukana tulevaisuudessa, vaan sanotaanko, että tavoitteiden tulisi täyttyä n. vuoden sisällä, jolloin mielenkiinto pysyy yllä.
Epäonnistumisia en pidä oikeastaan epäonnistumisina, vaan oppimistilanteina. Kun joku menee pärsiilleen, niin tiedän ainakin, että mitä en seuraavalla yrityskerralla ainakaan tee. Virheistä oppii, klisee, mutta niin se vaan on. Itseäni ainakin virheiden tekeminen motivoi jatkossa opettelemaan asian oikein, jos virheistä lamaantuu täysin, ei hevosharrastus ole ehkä se oikea juttu. Hevosten kanssa niitä virheitä tulee tehtyä läpi elämän.
Totta, tavoite motivoi! Tavoitteen pitää myös olla, kuten mainitsit, realistinen sekä mitattavissa ja kilparatsastajalla yleensä vielä valmentajan kanssa yhteinen. Ei niin, että itse tähtää olympialaisiin ja valkku aluemestaruuksiin… 😉