Pennie's

Parin viime viikon ajan on Suomessakin saatu kestää kovia pakkasia sekä lumen tuloa. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, ettei tämäkään talvi ole yhtään sen erilaisempi (parempi), kuin muutkaan. Päinvastoin – lunta ei ole ollut juuri nimeksikään ja yleensä pitkiä pakkasjaksoja on enemmän. Oikeastaan meillä on nykyään hyvinkin englantilainen talvi ja syksykin on kestänyt kohta kolme vuotta… Joten näinkin erikoisen talven takia kannattaakin kehittää jonkilainen kriisi, jos toinenkin hevosten hoidon suhteen!

Olen entistä vakuuttuneenpi siitä, että hevosten omistamiseenkin tarvittaisiin jokin kurssi tai lupa. Jos pakkasta on -28 tai enemmän, porukka jakaantuu kahteen radikaaliin ääripäähän. Osan hevoset jäävät kärjistetysti kevääseen asti sisälle (hevosten tai vesiputkien vuoksi) ja toiset työntävät onnellisena hevosensa kylmäpihattoon, ”kun eivät ne tahdo olla tallissa”. Suuntaan ja toiseen ihmiset julkaisevat tutkimuksia sosiaalisessa mediassa paleleeko vaiko eikö hevonen pakkasella. Ehkäpä me ihmiset palelemme enemmän, kuin hevoset. Järjellisellä ajattelulla ei ole mitään osuutta asiaan. Talvi tulee yllättäen joka vuosi. (Postaus v. 2011 ja 2013.) Lyhyellä kaavalla analysoituna hevosihmiset ovat hukanneet suhteellisuuden tajun. Käsitys siitä, että niin monta kuin on tallia, on tapaa. Jokainen suhteuttaa aiemmin oppimansa omaan tekemiseensä. Ongelmana vaan on se, että asioista tehdään ongelma ja aloitetaan ”uskonnon julistus” yhdestä ainoasta, oikeasta tavasta. Ei haluta oppia muilta. Tätä voisi brutaalisti verrata lasten kasvattamiseen – joku muu hoitaa senkin mielestään paremmin.

Minulla on aina ollut se mentaliteetti hevosten suhteen, että ne ovat tyytyväisiä siellä, missä on ruoka. Jos aamuheinät laitetaan kuudelta aamulla tarhaan, siellä on hyvä. Jos aamuheinät heitetään karsinaan, niin siellä on hyvä. Siksi epäilen, että hevonen varsinaisesti kaipaa sisällä oloa tai ulkona tarhailua – näin provosoiden sanottuna. Jokainen hevonen on yksilö, joten mitään ei tietenkään voi yleistää. Hevonen oppii rutiineihin ja tapoihin. Olen aiemminkin pohtinut samaista asiaa, eli kuinka ihmisten rutiinit vaikuttavat hevosten rutiineihin. Loppupelissä kyse on enemmän ihmisten aikatauluista ja ajanhallinnasta. Ne, ketkä tekevät esimerkiksi töitä hevosalalla, pystyvät jaksottamaan suuren täyshoitotallin päivärytmin hevosille ihanteelliseksi. Päivätöissä käyvillä on mahdollisesti vielä perhettäkin, jolloin heille paras ratkaisu on pihatto tai vähän töitä vaativa kotitalli.

Voisi siis sanoa, että kyse on viitseliäisyydestä ja jaksamisesta. Ne, jotka pitävät hevosia kotonaan, omistavat useimmiten puskaratsuja tai pullaponeja. Kilpailevat ja treenaavat hevoset taas sijoitetaan vaadittavilla puitteilla varustettuun talliin. Ymmärrättekö pointin? Ne, keiden hevoset treenaavat paljon eivät pärjää pihaton perällä, kuten maastoputte hikoaa itsensä hengiltä lämmitetyssä tallissa. Jokaiselle jotain. Tässä kohtaa tulee myös jakauma tarhatapojen suhteen. Kyse ei niinkään hevosten hyvinvoinnista sanan virallisessa merkityksessä. Se tarkoittaisi sitä, että ne juoksevat preerialla herran haltuun kohti auringonlaskua.

Tässä vaiheessa ajanlaskuamme meillä on ollut omia hevosia 15 vuoden ajan. Eihän se jonkun mittapuulla ole vielä aika eikä mikään, mutta otetaan huomioon, että olen meidän suvussa ensimmäinen varsinainen hevosihminen. Opiskellessani hevosilla oli tiukka päivärytmi; aamulla klo 8.30 ulos aamuheinille, koulun jälkeen päiväheinät ja tallin siivous. Sitten ratsastettiin 2-4 hevosta ja klo 20.00 iltatalli. Yritystoiminta muutti rytmiä hieman ja kun ratsastustunnit lopullisesti loppuivat, rytmi muuttui taas. Suurimpana syynä oli myös se, että vanhemapani olivat jääneet pois työelämästä. Rehellisesti sanottuna en jaksa enää stressata minuuttiaikataulusta. Meillä lauma on tottunut vaihteluihin, mutta ruokinta-ajoista pidetään aina kiinni. Niinpä ne ovat talvisin täysin kelien mukaan sisällä tai ulkona. Varsinkaan viime kuukausien jatkuva vesisade ei ole houkutellut seisottamaan niitä mutapaskatarhoissa kovinkaan pitkään. Se ei ole ollut niiden tapa.


Yhteenvetona siis tästä avautumisesta voisin sanoa, että hevosen ”oikea hoito” ei ole kiveen hakattu asia, vaan lähtöisin tavoista ja tottumuksista. Niistä ei voi kiistellä. Vaikka en omaani laittaisikaan pihattoon tai klippaisi totaalinakuksi, en väitä, etteikö se olisi jollekin oikea tapa. Älkää hukatko järkeänne pakkasillakaan. Kovilla pakkasilla voi hevostella, kunhan se on hevosen terveyden kannalta ok. Ei maksimaalista rasitusta ja olisi syytä huolehtia veden saannista kylmälläkin. Lumen syönti ei riitä, vaan tarhoihin voi tarjoilla lämmintä vettä etenkin liikunnan jälkeen. Samalla vaivalla voi juottaa vaikka melassivettä jo tallissa, jolloin tietää, että kaikki neste menee perille asti. Jos vesiautomaatit on jäässä tai poissa käytöstä, ämpäri- tai saavijuotto on karsinassakin hyvä vaihtoehto. Juomattomuus kasvattaa ähkyriskiä. (Meillä pari talvea sitten normaalista vesitarjonnasta huolimatta kaksi paksua ruunaa sai ähkyn vähäisen nesteytyksen takia.)

Kevät on kulman takana, selvitään hengissä vielä parista kuukaudesta, eikä tapella. 😉