”Moraali viittaa vallitseviin käsityksiin oikeasta ja väärästä (kuvaileva käyttö), siihen mikä on oikein ja väärin (normatiivinen käyttö) sekä etiikkaan eli moraalifilosofiaan.”
Ratsastuksen julkisuuskuva on ryvettynyt pahoin. Ratsastuksella on ”rahvaan” parissa useita ennakkoluuloja ja käsityksiä. Se on leimattu elitistiseksi lajiksi, jonja toisessa ääripäässä ovat punaposkiset pikkutytöt poneineen. Joko ratsastusta harrastavat tahkoavat tukuttain rahaa tai ovat niitä herttaisia heppahulluja. Väliin mahtuu laaja kirjo jos jonkinmoista lannan lappaajaa. Viime aikoina kuitenkin hevosurheilu, tarkemmin sanottuna ratsastus, on saanut paljon lokaa niskaansa. Ehkäpä ihan aiheesta, jotta ihmiset heräisivät. Suurimmaksi ongelmaksi olen huomannut moraalin. Miksi lajissamme se on niin löyhä? Vai olemmeko me hevosihmiset jotenkin ”hälläväliä” -asenteella?
Kuluneen viikonlopun Finnderby kiteyttä ainakin kaksi paheksuttavaa tapausta, jotka ovat kehittäneet sosiaalisessa mediassa keskustelua. Kenttäratsastuksen SM-kisoissa tapahtui häpeällinen palkitseminen, kun nuorten hyväksikäytöstä syytetty/tuomittu miesratsastaja voitti kilpailun. Moni, itseni mukaan lukien, oli äärettömän hämmästynyt, MIKSI kyseinen ratsastaja oli ylipäätään saanut osallistua kilpailuun? Eikö liitolla ole ollut keinoja tai pokkaa evätä kisaoikeutta? Ja kaiken lisäksi, MITEN ko. henkilöllä on ollut pokkaa näyttää naamansa Ypäjällä? Sanotaan, että usein pahimmat hyväksikäyttäjät eivät edes kadu tekoaan, niinkö oli tässäkin tapahtunut… Mielenkiintoista myös, että Ylen nimenomaan lapsille ja nuorille suunnatun hevosblogin toimittaja suostui haastattelemaan miestä voiton jälkeen. Toki hän oli vain töissä, mutta silti.
Mutta se, mikä pistää vihaksi kaikkein eniten on asenne mikä joillakin (hevos)ihmisillä on asian suhteen. Selityksiä ja puolustamista hyväksikäyttäjän suhteen. On aivan naurettavaa syyllistää nuoria, uhrien asemassa olevia tyttöjä, koska ”he ovat niin tyrkkyjä”, ”he olivat itse halunneet” tai ”näin on tapahtunut jo 20 vuotta sitten”. Siis mitä vit…? Aikuinen on aina vastuussa, eikä kukaan täysijärkinen mies sotkeudu alaikäisiin. En ota kantaa niihin tapauksiin, joissa esim. valehtelulla on alaikäisen toimesta ollut seuraksia, vrt. lavastaminen. Pahinta kuitenkin, että valmentaja on auktoriteettiasemassa. Hän on usein se, ketä nuoret ratsastajat katsovat ”ylöspäin” ja saattavat luulla saavansa etuuksia mielistelyllä.
Millainen on sellaisen hevosihmisen moraali, jos ottaa tästäkin tapauksesta puolustuskannan? Missään muussa lajissa ei rikoksesta tuomitulla valmentajalla ole mitään asiaa edes kentän laidalle, saatika valmentamaan lapsia ja nuoria. Ei, ratsastuksessa se on ihan fine! Tyyppihän on niin hyvä valmentaja… Tämä ei ole ensimmäinen laatuaan, näyttää siltä, että varsinkin kenttäratsastuksen kärki on ryhdistäytynyt aiheessa. Puhumattakaan ravipiireistä. Se, mitä kisamatkoilla ym. on tapahtunut kultaisella kasarilla tai ysärillä ei todellakaan ole mikään peruste nykyajan toimille. Hevosilla vain on niin helppo ilmeisesti kiristää nuoria tyttöjä.
Tämä tuosta aiheesta. Toisena on se jännittävä piirre, miten (este)ratsastajille maistuu juomista vanhin eli viina eli alkomahooli. Me kouluratsastajathan olemme erittäin kuivakoita, joten syytetään vain estepuolta. Ei ole mitenkään erikoista, että pienessä tiluliissä tai kapulassa käydään hyppämässä kisarata. Legendaarinen lausahdushan kuuluu, että ”starttiin on vielä vartti”. Tässä tapauksessa ratsastuksella ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Mutta hei – tämäkin on ihan okei, toisilla vaan menee välillä enemmän yli kuin toisilla. Shit happens. Onkohan meillä ratsastajilla jotain asennevikaa, jos esimerkiksi muutenkin ongelmaisille teineille annetaan tällainen kuva? Kilparatsastajat nyt vaan tykkää ottaa kuppia, se kuuluu lajin luontoon. Toki jokaiseen koriin mahtuu muutamia mätiä omenoita. Tai sitten olen ymmärtänyt ratsastuksen perusidean urheilulajina ihan väärin.
Vihaksi pistävien ratsastajatyyppien lisäksi valokeilaan ovat nousseet hevos- ja varustekauppiaat. Etenkin ne, joilla on tapana rahastaa tyhjästä tai myydä silkkaa sontaa. Vaatii aivan uskomatonta hermoa tehdä kerta toisensa jälkeen sama ”temppu”, jäämättä siitä sen enempää vastuuseen. Hevosten myynti on taidelaji, pitää tuntea ihmisluonnetta ja tarjota mitä vaaditaan. Rohkeus on valttia, mutta röyhkeys on eri asia. Omatunto ei soimaa, joten toimintaansa voi jatkaa surutta. Olen itse joutunut kaksi kertaa huijatuksi hevoskaupoissa, osittain omaa typeryyttäni. Toisesta hevosta sain korvauksen, toisessa jäin nuolemaan näppejäni. Kuitenkaan en voinut hevosia palauttaa tai laittaa eteenpäin, sen verran huonossa kunnossa molemmat olivat… Kyseisistä ihmisistä ei voi sanoa mitään hyvää kenellekään. Viidakkorumpu on sinänsä kätevä, mutta useimmiten sitä käytetään väärin. Omia kokemuksiaan voi jakaa, jollei niitä väritä hieman lisää. Vaarana on, että joku saa turhaan negatiivista mainetta.
Moraalin puuttumisen tai sen suppean toiminnan lisäksi hevosihmisiä vaivaa tekopyhyys. Täytyy myöntää, että siihen syyllistyy allekirjoittanutkin aina välillä. Tästä hyvänä esimerkkinä oli nämä kaksi hevosenruhoa; yksi kaatopaikalla ja toinen silppuna metsätiellä. Tuli kolumnia, blogikirjoitusta, some-päivityksiä… Oli asiasta mitä mieltä sitten tahansa, paatos on aina kovaa. Omaa kantaa pönkitetään viimeiseen asti. Tekisi itse kullekin hyvää joskus opetella keskustelemisen ja väittelemisen taito. Joskus toisen mielipiteestä voi saada uuden käsityksen tai lähestymistavan.
Hevosväki on ryvettynyt mediassa. Naisvaltainen laji, jonka miehet ovat enempi vähempi häntäheikkejä tai vaihtoehtoisesti puppeleita. Hevoskauppiaat on verrattavissa autokauppiaisiin, tulosta tehdään hinnalla millä hyvänsä. Ratsastajat aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä ja tuhoavat yksityisteitä. Hevosen raatoja lojuu siellä täällä. Olisiko aika tutkia omaa asennetta ja suhtautumista asioihin? On aika tehdä kampanja lajin imagon nostattamisen hyväksi! Se ei onnistu ilman, että lajin kärki antaa mallia oikeaan suuntaan.
Allekirjoittanut
