Selviytymistarina viikonlopun messuilta.
Nyt on tältä keväältä hevosmessut nähty ja koettu! Viikonloppu meni kokonaan Tampereen Hevoset2015 -messuilla. Lauantaina lähdimme heti aamusta ajelemaan pienen talliporukan kanssa ja olimme perillä noin klo 10.00 aikaan, sillä Alex tahtoi nähdä Elmo Jankarin klinikan. Saimme auton suht hyvin parkkiin lähelle, mutta lippujono oli valehtelematta toistasataa metriä pitkä! Pohdimme siinä hetken mitä tehdä, sillä meillä oli kutsuliput ja bloggaajapassit. Lopulta kuulimme jostain, että jonon ohi saa mennä valmiiden lippujen kanssa. Lukihan siellä ovella kyltissä sama asia, mutta ei sitä sinne kauas tietenkään nähnyt. Aulassa järkkärit olivat hieman pihalla ja koittivat saada kävijöitä järjestykseen, jotta kutsulipulliset olisivat ymmärtäneet mennä jo sisään. Alex sai meidän blogipassit helposti, mulla oli vielä hommaa kun kaikkia kutsulippuja ei meinannut löytyä tiskiltä mun nimellä…
Alex meni seuraamaan kenttäklinikkaa ja me kierreltiin tyttöjen kanssa osastoja. Olen ollut muutaman päivän kuumessa, nuhassa ja nielukin on tulehtunut. Ei ollut järin hyvä olo ja puhuminen sattui. Olimme sopineet molemmille päiville useamman haastattelun, joten nakitin Roosaa sitten niihin hommiin. 😉 Kun vertaa Horse Fairia ja Tampereen messuja, olen sitä mieltä, että Tampereen messut ovat aina olleet mukavammat. En yhtään väheksy HHF:ää, mutta kun Tampere on vain hevosmessuja varten (ei muuta GoExpo -ruuhkaa), on tarjonta ja tunnelma parempi. Mielestäni liikkeillä oli hyviä tarjouksia ja laajasti valikoimaa esillä. Olihan siellä niitäkin firmoja, joiden ei nyt välttämättä olisi kannattanut tulla, esim. Hööksin näytepöytä oli hieman huvittava. Asiakaspalveluun kannattaa kiinnittää huomiota, laadukkaat yritykset toimivat hyvin asiakkaiden kanssa. Joillain osastoilla istuskeltiin masentuneina (etenkin sunnuntaina) ja Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijat ovat aina ah-niin-innokkaita… 😉 Juttelin monien myyjien ja edustajien kanssa ja täytyy sanoa, että omaakin mielenkiintoa ja innokkuutta pitää esittää. Silloin palvelu on parempaa. Jos heti vinkuu laadusta ja tinkii hintaa tai tyrmää tarjouksen, ei ehkä anna itsestään kaikkein fiksuinta kuvaa.
Kaksi hallia on mainio ratkaisu. Ensimmäisenä Tampereen messuvuotena tilaa oli vähän ja esitysareena oli onneton ulkoteltta. Tästä on siis päästy pitkälle! Näytöksiä en seurannut, mutta uskon, että muut bloggaajat saavat niistä juttua ja videoita aikaiseksi. Ainoana näin Ypäjän Hevosopiston suomenhevoskatrillin ja se oli mainio! Kohuakin on ehditty jo messuilta saada aikaiseksi, mm. tämä epäonninen koulutusdemo videon kera sekä keskustelu näytillä olleesta, suuresta määrästä ylipainoisia hevosharrastajia. Muuten ihmisiä ilmeisti häiritsivät nämä samat asiat, kuin aina ennenkin tapahtumasta riippumatta; pienet lapset, lastenvaunut ja katsomossa tai sen edessä häiriköivät ihmiset. Ruoka oli hurjan hintaista, joten hyödynsimme lähinnä matkan varrella olleen Hesburgerin antia kumpanakin päivänä. Pressi palveli hyvin Tampereellakin, sai kahvia, pullaa ja virvokkeita. Kuuma juoma teki hyvää kipeälle kurkulle! Parkkivalvojat olivat vähän pihalla ja mysteeriksi jäi, olisiko pressiparkkiin saanut jättää auton?
Sunnuntaina tapasin lisää tuttuja ja teimme pari haastattelua lisää. Kamerakalusto täytyy uusia, sillä mikrofoni puuttui edelleen ja äänen laatu ei ollut paras mahdollinen… Toisena päivänä seurasimme enemmän keppihevostapahtumia, sillä Sini ja Aliina olivat taas kisaamassa meidän ”sponsorihevosilla”. Huhhuh! En tiedä mikä idea järjestäjillä on ollut keppareiden suhteen, sillä organisointivalta oli annettu kokonaan näille lapsille ja teineille. Ihmeellistä säätämistä, huutelua ja riehumista. Varsinkin yksi järjestäjätytöistä oli oikea päällepäsmäri ja meidänkin tytöt ihmetteli, että eikö täällä mikään ole suunniteltua… Muutama vanhempikin mietti siinä kentän reunalla samaa. Siellä järjestäjät olivat välillä kisaajina ja välillä kuuluttajina, yksi kuuluttajista hyppäsi jopa mikrofonilla esterataa. Jos ensi vuonna kepparit sisällytetään ohjelmaan, voisi niille olla hyväksi ehkä ihan oma tila tai ulkoteltta. Kepparisteja suhasi joka paikassa ja aina oli joku kepparin kanssa jaloissa. Toki ymmärrän, että kyseessä on leikki, mutta jos keppihevosten on jotenkin tarkoitus johdattaa lapsia oikean hevosharrastuksen ja -kilpaurheilun pariin, voisi tuota imagoa vielä vähän kiillottaa. 😉 Varsinkin, jos tästäkin tapahtumasta on valmistumassa oikean tuotantoyhtiön dokumenttielokuva.
Päällisin puolin minulle jäi messuista oikein positiivinen kuva! Bloggaajien tapaamiseen en kiinnittänyt suurempaa huomiota, oletin sen olevan vain näille pienemmille heppatytöille. Kaktua näin pikaisesti ohimennen. Ostoksia tein vain yhden T-paidan verran. 🙂 Kiitos vielä yhteistyössä olleille tahoille; Tampereen Messut, Global Pellet, SHKL, Sukuposti, Trailer Agent Finland ja Mikael Wahlman! Tulevalla viikolla julkaisen haastatteluja pari kappaletta, tässä ensimmäisenä Miksun kuulumisia!
Allekirjoittanut
