Yrittänyttä ei laiteta!
Onpas tullut luova tauko blogin kirjoittamisesta! Olen yrittänyt panostaa blogiin tässä kevättä kohden, varsinkin kun uusi portaali olisi tarkoitus toukokuussa avata. Pääsiäinen vietettiin Turussa ja appiukon tarjoamalla risteilyllä. Tämä aihe on muhinut mielessä pitkän aikaa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi aloittaa kirjoittamista… Niska on jumissa, joten pahoittelen, jos ajatus kulkee normaaliakin vaatimattomammin! P.S. Olemme Tampereen hevosmessuilla ensi viikonloppuna!
Kaikki tietävät, että Suomessa eletään uutta taantumaa, joka on miltei yhtä paha (jollei pahempikin) kuin 90-luvulla. Työpaikkoja ei ole, nuoret ikiopiskelee, syrjäytyy ja jää sosiaalitoimen varaan. Vanhemmat ihmiset eivät pääse ajoissa eläkkeelle ja niissäkin duuneissa huono palkka. Mitä täällä sitten kannattaa tehdä? Vähän aikaa sitten luin uutisen, että yhä useampi nuori ryhtyy yrittäjäksi, koska töitä ei vaan saa muuten mistään. Näin minäkin tein, tosin hieman eri motiivilla.
Olen noin 15-16 -vuotiaasta lähtien tehnyt hevosalalla töitä. Karsinoiden siivousta, asiakaspalvelua ja ratsastusta. Tuon ikäistä voidaan ”riistää” helposti, vaikka ihan verokortilla tein töitä. Tuntipalkka oli huikeat 3,50 euroa. Vuonna 2006 päätin, että teen hevosista oikean ammatin ja hakeuduin kouluttautumaan hevostenhoitajaksi. Tavoitteena oli saada SRL:n harrasteohjaajan nimike. Kaksi vuotta opiskelin, treenasin, kilpailin ja tein töitä muilla talleilla. Yritin ehtiä joka paikkaan ja saada mahdollisimman paljon aikaiseksi. Vuosi 2008 oli käännekohta, sillä sain silloin ensimmäisen burn outin. Paloin loppuun 21-vuotiaana. En vain jaksanut enää mitään. Samoihin aikoihin satutin selkänikin. Tuntui, että kaikki romahti niskaan. Silloinen ryhmän ohjaajamme (jolle olen todella kiitollinen) Sari Laiho ymmärsi tilanteeni ja sanoi, ettei näin voi enää jatkaa. Hän neuvoi toipumisen jälkeen jatkamaan opiskelut loppuun yrittäjän oppisopimuksella. Näin tein, eli jouduin ikäänkuin ”vahingossa” yrittäjän polulle. Koska omia hevosia oli riittävästi ja kysyntää alkoi olla, perustin pienimuotoisen ratsastuskoulun. Sain mentorin, joka arvioi työtäni ja raportoi siitä koululle. Suoritin ratsastusnäytöt hyvillä arvosanoilla (4) ja opetusnäytöstä jopa vitosen! Sain käteeni ammattipaperit ja vielä haluamani harrasteohjaajan nimikkeen.
Selkä parani joksikin aikaa ja sain vielä kilpailtua jonkin aikaa. Täysihoitohevosia alkoi tulla, samoin ratsutettavia hyvällä virralla. Tunteja pyöri 2-3 kpl illassa, neljänä päivänä viikossa. Se teki 30-40 oppilasta viikon aikana, päälle muilla paikkakunnilla olleet valmennettavat. Jossain vaiheessa jouduin luopumaan selkävaivojen takia estehevosestani, mutta jatkoin ratsuttamista ja pystyin elättämään sillä itseni sekä peittämään hevosten kuluja. Talli sai SRL:n jäsentallin statuksen ja oman ratsastusseuran. Pääsin pohjakoulutukseni ja kokemukseni siivillä kouluttautumaan I-tason ratsastusvalmentajaksi ja sain valmennusnäytön läpi. Ymmärsin, että tämä oli sen juttu. Parhaimmillaan kymmenen oppilasta kilpaili meidän hevosilla miltei joka viikonloppu. Kilpailin itse siinä ohessa ja mietin, nostanko etusijalle oman vai oppilaiden kisauran. Päivät olivat pitkiä, aina ei ehtinyt syödä ja illalla väsytti. Tämä rutiini jatkui jonnekin vuoteen 2012, jolloin sain uuden burnoutin.
Toisen burnoutin jälkeen havahduin siihen, etten voi tehdä näin koko ajan. Teen päättömästi töitä ihmisten ja hevosten eteen unohtaen oman terveyteni. Missään vaiheessa en kokenut työtä kuitenkaan vaikeaksi tai ylitsepääsemättömäksi. Jaksoin painaa täysillä päivän läpi, antaen 110 % jokaiselle oppilaalle. Se on henkisesti raskasta. Siksi oli käsittämätöntä saada palautetta, että olen ”laiska” tai ”liikenteen ohjaaja”. Viimeisen parin kolmen vuoden aikana selän tilanne paheni ja motivaatio alkoi karata. Yhtäkkiä unelma-ammattini ei ollutkaan enää niin hienoa. Yritin vielä ulkopuolisilla valmentajilla saada tunnit pyörimään, mutta lopulta viime keväänä (2014) päätin lopettaa ratsastuskoulun/valmennustallin. Pari viimeistä vuotta meni tappiolla. Aikansa kutakin. Kuvitelkaa tunne, että ainoa asia mitä osaatte ja haluatte tehdä onkin pakkopullaa. Oli pakko saada hengitystauko.
Kun ei enää voi ratsastaa, katoaa järki kaikesta oheistoiminnasta. Tuntui, että kaikki luovuttivat siinä vaiheessa, vaikka tosiasiassa minä luovutin. Hevosten kanssa toimiminen ei ollut enää mielekästä. Ne olisivat aina osa elämääni, mutta erilaisessa muodossa. Päätin, että hankin toisen ammatin ja pääsinkin opiskelemaan liiketaloutta. Nykytilanne on se, että tuloja on ollut käytännössä vuoden verran lähes nolla euroa. TE-keskus puolsi minulle koulutustukea alan vaihdon yhteydessä, mutta käänsi kelkkansa, koska laskivat minut vieläkin yrittäjäksi. Byrokratian kanssa taisteleminen on ollut todella raskasta. Olen viime kesästä lähtien ravannut lääkärissä hakemassa apua selkäkipuihin. On tullut diagnoosia kroonisesta hermosärystä ja monta sivua reseptejä. Pätkittäisiä sairauslomia, joista ei kuitenkaan ole ”työttömälle” mitään hyötyä. Talven aikana kivut pahentuneet ja olen pyytänyt useamman kerran lähetettä magneettikuviin ja lisätutkimuksiin. ”Ei ole tarvetta, kun ei niistä tässä vaiheessa käy ilmi mitään erikoista.”
Kuukausi pari sitten kävin taas lääkärissä, koska en pystynyt kunnolla kävelemään. Sama tk-lääkäri näytti kuvia kirjasta, että missä se kipu on ja teki testejä. Sain uusia hermostolääkkeitä. V*tutti kuin pientä eläintä. Seuraavana päivänä tuli yllätyspuhelu. LOPULTAKIN ko. lääkäri olikin kirjoittanut lähetteen Päijät-Hämeen keskussairaalaan ja pääsin jonon ohi kiireellisenä hermoratatutkimuksiin ja magneettikuviin. Olin aivan ällistynyt! Kävin tutkimuksissa ja kuvissa. Viikko sitten keskiviikkona olin fysiatrin vastaanotolla. Magneettikuvista näkyi, että välilevynpullistuma S1 -nikaman kohdalla oli uusiutunut miltei saman kokoiseksi kuin vuonna 2008, jolloin olin kolme viikkoa kykenemätön kävelemään. Se viisti osittain selkähermoja ja aiheuttaen jalan toimimattomuuden. Tämä lääkäri oli niin asiallinen ja suhtautui miten olen odottanutkin! Jumalauta! Ai ei käy ilmi mitään??
Fysiatri sanoi, että minun tulee nyt varata aika fysioterapiaan. Leikkaus ei enää hyödytä, sillä riskit ovat liian suuret. Saan vihdoin B-lausunnon työkyvyttömyydestä omalle alalle ja pääsen ammatilliseen kuntoutukseen. Vielä on edessä taistelu Kelan tuesta. Olen kuitenkin sen tyypin persoona, etten halua jäädä roikkumaan pelkästään tukien varaan, vaan jälleen kerran ryhdyn ”pakosta” yrittäjäksi. Pääsen jatkamaan liiketalouden opintoja yrittäjän oppisopimuksella. Konseptina valmennus, hevostarvikkeiden myynti ja mediasisällön tuottaminen.
Olen käynyt useampaan kertaan Ladecin neuvojalla. Ladec on Lahden seudun Uusyrittäjäkeskus. Uusyrityskeskuksia on useampia ympäri Suomen ja se on paikka, josta kannataa aloittaa yrityksen perustaminen. He neuvovat mm. yritysmuodon valitsemisessa. Aluksi tehdään liiketoimintasuunnitelma ja kannattavuuslaskemat, josta käy ilmi mm. vaadittava pääoma ja lainat. Aloittaessani yritystoiminnan v. 2008 tein kaiken vähän väärinpäin, sillä en tajunnut hakea apua heti alkuun. Nyt olen hakenut esimerkiksi starttirahaa ja Finnveran yrityslainaa (hakemus tosin hylättiin). Laskelmien ja tukirahojen haun jälkeen voi perustaa yrityksen. Toiminimi on ehkä helpoin ja riskittömin, seuraavana kommandiittiyhtiö. Yritys rekisteröidään Patentti- ja rekisterihallitukseen. Rekisteröinti maksaa yritysmuodosta riippuen noin pari sataa euroa. Yrittäjä on velvollinen tekemään kirjanpidon ja maksamaan mm. arvolisäveroa (alv). Tämän takia ei kannata missata koulussa prosenttilaskuja… Hevosalalla käytettävät alv % ovat 24 ja 10 %. Valtio siis vie tuon siivun tienatusta summasta. Alv:t tilitetään sovitusti esim. kuukausittain tai kerran vuodessa.
Mitä hyviä ja huonoja puolia sitten yrittämisessä on? Plussana se, että työllistät itse itsesi. Se vaatii paljon työtä ja oikeanlaista markkinointia, jotta asiakkaat löytävät sinut ja palvelusi. Saat tehdä töitä haluamassasi rytmissä ja päättää omat työajat. Henkilökohtaisesti parasta on se, että saa tehdä sitä mitä osaa parhaiten ja mistä pitää. Monet eivät suosittele harrastuksesta työn tekemistä ja se on kyllä osittain totta. Hevosiin suhtautuu enemmän objektiivisesti, kun se on työtä. Minusta oli ironista seurata, kuinka asiakkaat kävivät rentoutumassa ratsastustunneilla, samalla kun itse kärsi stressistä samassa ympäristössä. Miinuksena työn raskaus. Yleensä ei ole varaa pitää lomia, vaan työssä on kiinni 24/7/365. Etenkin, jos on talliyritys. Tuuraajia (edullisia ainakin) on vaikea löytää. Sen takia on tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan ja pyytää ajoissa apua. Toisena on toimeentulo. Jos on ns. kuivakausi, eli vaikkapa talviaika ja asiakkaita vähemmän on leivän pitäminen pöydässä vaikeaa. Osa tekeekin töitä toiminimellä vaikkapa päivätyön ohella. Täytyy olla hyvä usko itseensä, jos aikoo rikastua yrittämisellä. Tässä maassa yrittäjillä ei todellakaan ole helppoa! Sitten on tietysti sairastelut, kateelliset ihmiset, huonot kelit, vinot pinot laskuja jne. Paljon se antaa, mutta paljon se ottaakin. Pitää osata suhtautua myös pettymyksiin ja luoda suhteita. Aina joku kääntää selkänsä ja muuttaa suhtautumistaan tai pyörtää sopimuksen. Oikeilla suhteilla pääsee eteenpäin. Täytyy lisäksi olla ”yrittäjähenkinen”, jos aikoo yrittäjänä oikeasti toimia. Mikäli mieluummin ottaa pomolta ohjeita vastaan ja antaa palkan juosta, niin unohda.
Olen palaamassa siis motivaation ääreen. Kipuilu on vienyt paljon voimavaroja ja intoa, mutta uskon saavani vihdoin apua selkävaivoihini. Valmentaminen inhimillisessä määrässä on mielekästä työtä, isompi homma on saada asiakkaat uudestaan kasaan. Kevään aikana jatkuu II-tason lajivalmentajakoulutuksen lajiosuudet, minulla on jo KV-osuudet käytynä. Ideoita ja suunnitelmia löytyy kesää kohden, joten mitä vaan voi tapahtua. Sen tiedän, ettei satulaan ole enää asiaa ja se surettaa todella paljon.
Olen miettinyt, teinkö oikein kun ryhdyin niin nuorena yrittäjäksi. Välillä tuntuu, että olisi pitänyt tehdä ”oikeita” töitä. Lopulta päädyn siihen tulokseen, että olen saanut korvaamatonta kokemusta ja oppinut asioita niin hyvässä kuin pahassakin. Ihmiset yllättävät ja välillä sitä hämmästyttää jopa itseään. Kun käy pohjalla ei ole kuin suunta ylöspäin ja sieltä täytyy kiivetä pois. Hitaasti, mutta varmasti. Kokeilla eri asioita, onnistuuko tekemään jotain muutakin. Jos ei, niin kokeillaan toista. Olen tehnyt ”vähän kaikkea”, joten tiedän kannattaako sitä kokeilla uudestaan. Vähättely on pahinta, mutta toisaalta minulla on toivon mukaan vielä paljon aikaa ottaa tuulta siipien alle. Paljon olen ehtinyt saavuttaakin jo ja välillä unohdan olla ylpeä niistä.
Mikäli yrittäminen kiinnostaa, kannattaa tsekata nämä alla olevat sivustot! Lisäksi minulta voi kysyä, jos jotain on mielessä. Yritän ainakin auttaa. 🙂
http://www.uusyrityskeskus.fi/
http://www.prh.fi/
http://www.vero.fi/
Hyvä postaus tärkeästä aiheesta, ja voin yrittäjyyden osalta yhtyä lähes kaikkeen kirjoittamaasi! "Oikeaa" yritystä minulla ei sentään ole, vaan päätin alkuvuodesta kokeilla yrittämistä 4H-yrityksen avulla vielä, kun se on mahdollista. Postauksessasi taustalla lienee myös ajatus yrittämisen epävarmuudesta, vaikket sitä niillä sanoilla ilmaisekaan: Olisihan se vakituinen työpaikka kuukausipalkalla hieno juttu ja myöskin yrittäjyyttä huomattavasti toimeentulon kannalta turvallisempi, mutta vakipaikkaa odotellessa täytyy kokeilla muutakin, kun opintotukeakaan ei makseta loputtomiin ja jollain se oma asuminenkin täytyy maksaa. Onko sinulla tietoa tai kokemusta yrittäjän sosiaaliturvasta? Jos yrittäjä ei vain pysty yrittämisestä saamillaan tuloilla elättämään itseään, saako Kelasta apua? Ainakin omalla kohdallani tämä sosiaaliturva-asia on se, joka yrittämisessä tökkii eniten: tavallisella työntekijällä toimeentulo pitäisi olla turvattu myös työttömyyden aikana, mutta olen saanut sen käsityksen, ettei yrittäjällä ole näin hyvin asiat.
Yrittämisessä on omat haasteensa, mutta kuten totesit, paljon se antaa, vaikka paljon se myös ottaa. Onnea ja menestystä yrityksellesi! Toivottavasti yrityksesi vaiheita pääsee seuraamaan blogin kautta jatkossakin 🙂
En olekaan kuullut tuollaisesta 4H -yrittämisestä! Vähänkö hieno idea! Yrittäjälle on sellainen YEL -vakuutus, joka on (jossain määrin = yritystulot) pakollinen. Se on eläkettä varten. Googlella selviää enemmän. KELA:sta ei ole mitään "apua" yrittäjille, sieltä ei saa kuin korkeintaan sairauspäivärahaa (jos sitäkään). Yrittäjällä on siis todella vaikeaa näiden asioiden kanssa!
Kiitos sinulle kommentista! 🙂
Kiitos vinkistä! Täytyykin tutustua tähän YEL-vakuutukseen 🙂
Pääsitkö nyt siis kuntoutukseen? 🙂 mulla nimittäin oli 1,5 vuotta tuskailua oman selän kanssa ja tosiaan myös välilevyn pullistuma. Sekä itse lähihoitajana myös raskas työ vanhusten parissa ei ole hyvästä, mutta edelleen samaa työtä teen. Jouduin myös itse lopettamaan kyseisen vaivan takia ratsastuksen, kärsin ehdottomasti myös masennusta siinä sivussa siitä ettei töitä pysty tekemään. Mutta nyt olen kuntoutuksessa ja on tullut niin paljon lisävinkkejä arkeen. Töitäkin tullut tehtyä tämän rumban jälkeen jo neljä kuukautta ilman kipuja, mutta tiedän tuon taistelun vaikka eri pohjilla ollaankin. Minuakin luultiin vain hulluksi kun selkää valitin 😉 (21-vuotiaalla ei voi olla selkä kipeä yms.) Mutta sulle pitää vielä sanoa että toi uusi blogiportaali juttu on todella hieno juttu ja uskon että siitä tulee jotain makeeta, odotan innolla 🙂 Onnea siihen ja tsemppiä muutenkin!
Odotan vielä fysiatrin papereita ja sen jälkeen voin hakea ammatilliseen kuntoutukseen. Se, että pääsenkö sinne onkin sinne jännä juttu… Tähän mennessä kaikki mennyt enempi vähempi pieleen tämän suhteen. Yksityisellä asia olisi mennyt jo aikoja sitten eteenpäin, mutta nyt ei ole enää varaa käydä kuin julkisella…
Kiitos sinullekin kommentista! 🙂
Mä toivon todellakin sun puolesta, että pääsisit! 🙂
Kiitos! 🙂
En ole aiemmin blogiasi sattunut lukemaan, vaan olihan mielenkiintoinen postaus! Ehkä eniten sen takia, että oikeasti kirjoitat siitä, mitä nurjalla puolella voi olla; että haaveidensa työssäkin voi uuvuttaa itsensä.
Harvemmin sitä yrittäjän työ on tanssimista sateenkaaren alla, mutta joskus sitä ei osaa enää muuta tehdäkään kuin yrittää… 😉
Mielenkiintoinen postaus! Itsellä suunnitelmissa se oma yritys, oman työn ohella ainakin aluksi.
Onnea matkaan! 🙂