Juoksua unelmien perässä.

Juoksua unelmien perässä.

Mihin tie vie?


Elämä on täynnä haaveilua ja unelmien jahtaamista. Jokaisella on unelmia ja tavoitteita, joilla niitä saavutetaan. Hevospuolella unelmat ovat massiivisia, kalliita, mutta silti yllättävän helposti toteutettavissa. Pieni askel kerrallaan on mahdollista hivuttautua kohti päämääräänsä. Kaikki tietävät kuinka osa huippuratsastajista ovat aloittaneet ratsastuskoulusta ja pienillä varoilla. Aina ei tarvita paksua lompakkoa (vaikkakin se auttaa). Koko ikäni olen ollut innokas hevostyttö, heppapuppa, joka on lujalla tahdolla edennyt alalla. Alanko nyt pehmetä? Teenpä siis pienen “kartan” unelmistani, jotta tiedetään missä mennään…

10 vuotta sitten


Olin hieman vajaa 17 vuotta ja juuri päässyt kolmen ponin omistajan asemaan. Asuimme Mäntsälässä ja meillä oli hevoset itsehoitotallilla. Playsson oli jäämässä pieneksi, joten olimme hankkineet isommiksi ratsuiksi NF-ruuna Lorin ja rp-tamma Tessan. Olin itse ratsukouluttaut silloin 4-vuotiasta Tessaa, eikä kyyneliltä ja hieltä vältytty. Haaveilin siitä näppärää esteratsua kisoihin, mutta jotain meni pieleen eikä tammasta hyppääjää juuri tullut. Lori taas oli erittäin hankala poni, se kuumeni nopeasti ja meni “lukkoon” painostuksesta. Teki mieli luovuttaa, mutta jatkoin tunneilla käyntiä. Tutustuin Heltimoisen Tiinaan, joka alkoi auttaa estepuolella. Vanhempani olivat päättäneet, että muutamme jonkin hevoskoulun lähelle. Niinpä etsimme hevostilaksi sopivaa paikkaa. Haavemaailmassa suunnittelin jo satulahuonetta, tallisääntöjä ym. herttaista. Vuonna 2005 ostimme Hämeenkosken paikan ja hain Asikkalaan hevostenhoitajaksi. Tähän ikään mennessä olin saanut ratsastaa ihmisten hevosia ja nyt olin matkalla hevosammattiin!

6-7 vuotta sitten


Oman tallin pitäminen tuntui hienolta! Sai tehdä mitä ja milloin halusi, kenttä oli aina vapaa omaan käyttöön! Meillä oli edelliset kolme ponia sekä uusi poniruuna Merry. Lisänä vielä Tiinan ruuna Naape, jolla aloittelin kilpauraa esteillä. Olimme tehneet miltei “alusta” töitä sen kanssa, aloittaen seuraluokista 60 tasolta. Kävimme valmennuksissa, lähinnä Tiinan ja Sanna Backlundin. Vähän aikaa Naape vietti tovin Jokelassa, jossa kävin myös Minna Kemppaisen koulutunneilla. Olin nälkäinen menestyksen suhteen, tahkosimme miltei viikottain kilpailuja (joskus parikin viikonlopun aikana). Kisasimme lähinnä alueluokkia, Naape oli parhaillaan 90-100 cm luokissa. Kokeilimme myös muutamia kansallisen tason 115-120 cm ratoja. Hyppäsimme yhden kauden joitakin amatöörisarjan kisoja, niitä oli suunnitelmissa jatkaa muinakin kausina. Sitten v. 2008 selkäni petti ja mietin, että tässäkö se sitten oli…

Nykyään


Selän loukkaaminen oli suuri vastaisku. Tuntui, että menetti kaiken saavutetun. Toivuin siitä pikkuhiljaa ja vähän hyppäsinkin sen jälkeen. Loppupelissä selkä oli kuitenkin niin kipeä, että esteet saivat jäädä. Useamman vuoden yrittämisen ja hevosten vaihdon jälkeen löysin Akron ja olin “virallisesti” siirtynyt kouluratsastukseen. Haave hevosalalla toimimisesta ja yrittämisestä on toteutunut – niin hyvässä kuin pahassakin. Terveys ja talous on menetetty, mihin nyt jatketaan? Olen kouluttautunut eteenpäin ja saanut linkkejä liittoon (SRL) tallin hyväksynnän ja seuran kautta. Oma ratsastus on ollut retuperällä, mutta onko sillä sitten loppupelissä niin väliä. Kilpauralla lähinnä. Sellainen tunne on ollut, että valmennus ja yhteisön hyväksi toiminen on se juttu.

Koko ajan enemmän ja enemmän olen luopunut päässäni kummittelevasti “tee tuloksia” -möröstä. Kilpailen omaksi ilokseni sen verran kun haluan, mutta en aio enää todistella mitään. Olen aina ollut remonttiratsastaja, en juurikaan kilpaurheilija. Nyt haaveilen toiminnan kehittämisestä ja “takapiruna” olemisesta. Meidän nuoret ratsastajat ovat ne, joihin haluan panostaa. Valmennustoiminta ei saa olla aina pelkkää rahastusta. Haluan jaksaa tehdä tätä työtä pitkään ja oppia uutta. Itsensä kehittäminen on harras toive. Ratsastan sen mitä osaan ja pystyn. (Tällä hetkellä tosin ratsuttajan urakin tökkii selän uuden kipuilun takia.) Valmentaa voin onneksi vaikka istualtaankin! 😉 Haaveilen ehkäpä myös uudesta, toimivammasta tallista ja ulkomailla oppimisesta. Haaveilen, että saisin kirjoittaa hevosista työkseni. Haaveilen hevosmoguliksi kasvamisesta.

Suvia (7v.) lainatakseni: “Käyn ensin muutamia mitalikisoja ja sitten menen olympialaisiin.

 Mistä sinä haaveilet?

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

One thought on “Juoksua unelmien perässä.

  1. On ihanaa kun on unelmia ja tavoitteita, omat unelmat on myös päivä päivältä lähempänä – jopa niin lähellä että välillä alkaa pelottaa asioiden suuruus eikä voi uskoa todeksi sitä kaikkea mikä on edessä, ja myös takana. Elämä on hullua ja ihanaa 🙂

    http://saaraleutola.blogspot.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *