Minkälainen hevonen sopii harraste- ja opetusratsuksi?
Olen jälleen pitkään pyöritellyt tätä postausta mielessäni ja nyt yritän sen saada kirjoitettua selkokielellä… Eli aiheena siis hevosen työmotivaatio ja jossain määrin myöskin sen puute. Kuten ratsastajia, on hevosia tietysti erilaisia. Toinen sopii yhdelle, mutta ei välttämättä toiselle. Hyvä ratsastaja osaa ratsastaa monenlaisia hevosia, mukavuudenhaluinen pysyttelee siinä yhdessä tutussa tyypissä (eteenpäinpyrkivä, laiska, tasainen jne.), joka sopii omaan käteen. Sekin on ihan ok. Meillä kaikilla on päässämme ihannekuva, millainen on täydellinen hevonen. Teen töitä ratsutettavien hevosten parissa sekä jonkin verran pelaan myytävien kanssa. Törmään usein todella väärin ratsastettuihin hevosiin, jotka eivät ole enää syystä tai toisesta sopineet siihen hommaan, johon ne on aikaisemmin ostettu. Nämä ovat juuri niitä ”hulluja” ja ”ongelmatapauksia”, joista puhutaan. Minä sanon, että niillä on vain ollut väärä ratsastaja ja sitä kautta työmotivaatio on muuttunut tai kadonnut.
Kaksi suurinta ns. ongelma-aluetta ovat harraste- ja opetushevoset. Niiden kohdalla tapahtuu yleensä eniten harha-askeleita, eli ostetaan sopimattomia ratsuja. Oikeat kilparatsastajat jo todennäköisesti tietävät mitä etsivät ja mistä sellaisen löytävät. Meillä on ollut useita opetushevosia, jotka ovat välillä liiankin tiuhaankin vaihtuneet. Sille on yksinkertainen syy; jos hevonen ei sovi opetuskäyttöön, MINKÄ TAKIA sitä pitäisi sitten väkisin siinä työssä pitää? Hevonen saattaa alkuun toimia hyvin. Mikäli se ei kuitenkaan kestä ratsastajien vaihtuvuutta, hälinää jne. ja alkaa myöhemmin oireilla ratsastettaessa tai hoidettaessa, tulee se myydä sille Omalle Ihmiselle. Toki on poikkeuksia ja näitä luupäitä, joista saadaan karsittua pahat tavat ajan kanssa pois, mutta hevonen ei saa voida huonosti opetustyössä. Kuinka moni teistä on nähnyt ja tietää luimivia/happamia/vihaisia hevosia tai poneja esimerkiksi siinä omassa ratsastuskoulussa?
Millainen on hyvä opetushevonen? Näin määrittelen sen itse:
- Sen tulee olla sopivan kokoinen, jotta se palvelee mahdollisimman montaa erilaista ratsastajaa.
- Mieluummin laiska, kuin kuuma. Osaava ratsastaja saa hevosen aina eteenpäin, mutta samalla sen kanssa pärjää myös ne vähemmän ratsastaneet.
- Perusterve. Ei vakavia selkä-, keuhko- tai jalkaongelmia.
- Sosiaalinen ja ihmisystävällinen, hevonen joka pitää ihmisten seurasta. ”Kiltti” on outo määritelmä…
- Vähintään HeC ja 60 cm. Siitä saa aina ratsastettua eteenpäin.
- Sopivan haastava. Pienet jumitukset ja säpsyilyt on ihan ok. Hallitsematon tai vaarallinen ovat eri asioita.
- Töihin mielellään lähtevä. Ei lähde karkuun, silloin tällöin seisoo jo portilla vastassa.
- Hyvä kuljettaa. Silloin tällöin käydään valmennuksissa ja kisoissa.
- Jonkinverran maastovarma. Kunhan toisten perässä tulee, ei tarvita vaellushevosta.
Sopivan opetushevosen oppii tunnistamaan ajan kanssa. Olen tehnyt monia virheitä niitä etsiessäni, toiset vain vaativat sen tietyn testiajan. Jos hevonen alkaa esim. uhitella ratsastajille tai tehdä ratsastettaessa asioita, jotka häiritsevät tai vaarantavat yleistä turvallisuutta, on parempi ottaa hevonen pois valmennustunneilta ja etsiä sille muita hommia – vaikkapa sitten yhden ihmisen harrastehevosena. Opetushevosella täytyy olla hyvä työmotivaatio. Se pitää lähteä joka päivä innokkaana töihin ja tehdä tyytyväisenä pyydetyt asiat. Ihmiset valitettavasti tappavat todella nopeasti hevosten työilon laittamalla ne ”juoksemaan tunteja” enemmän kuin olisi järkevää. Kaksi tuntia päivässä on ihan maksimi. Silloin säilyy motivaatio ja keskittymiskyky. Raha ei saisi olla tässäkään asiassa ykkössijalla.
Harrastehevosten kanssa tilanne on vähän kinkkisempi, sillä harrastetason ratsastajilla on silloin tällöin hieman liian kovat luulot itsestään. Ostetaan vaikeampia ja nuorempia hevosia, kuin mihin taidot ehkä vielä riittää. Sitten tulee ongelmia ja töitä meille ratsuttajille/valmentajille. Olen sivusta seurannut useita eri ihmisiä, jotka ostavat aivan liian heppoisin perustein itsellensä turhan vaativia hevosia. Miksi pettää itseään ja syyttää sitten hevosta? Faktahan sekin, ettei opi jos ei ole tavoitteita ja haasteita – silti rajansa kaikella. Jos joutuu hirveästi perustelemaan itselleen tai valmentajalleen, miksi ei pysty tällä hevosella ratsastamaan (”kuumuu, satula on väärä, edellinen valmentaja, edellinen omistaja”) vaaditusti, on yleensä 80 % vika ohjien toisessa päässä – ei hevosessa. Silloin täytyy miettiä, haluaako oppia ratsastamaan oikein vai vaihtaa helpompaan hevoseen? Mitä henkisiä ja taloudellisia urhauksia se silloin vaatii…
Pääpointtinihan oli siis jossain määrin hevosten työmotivaatio. Se on vahvasti hevosen luonteesta kiinni, mutta myös siitä millaiseen työympäristön teemme niille. Jos ratsutukseen saapuu hevonen, jolla on omistajan mukaan puutteellinen ”työmotivaatio”, on syynä usein se, että hevoselta on pyydetty liian vähän/paljon tai väärin keinoin. Työmotivaation palautus ei ole vaikeaa ja se lähtee siitä, että omistajaa/ratsastajaa ohjeistetaan oikein. Kaikki hevoset (myös ne opetusratsut) jaksavat, kun niille tarjotaan kunnon treeniä, vaihtelevalla ja monipuolisella liikunnalla. Opettele kiittämään hevosta, ne oppivat siitä enemmän kuin välinpitämättömyydestä tai rankaisusta!
Tää oli tosi hyvä kirjotus. Voisikko jossain vaihees tehä erikoispostauksen esim ratsastuskuolujen ryhmien oppilaiden määrästä ja eri tasoisista samassa ryhmässä yms :)? Eli yleisesti ny niistä ryhmistä ja hevosjaoista en osaa selittää :).
Kiitos! En halua hirveästi ratsastuskouluista kirjoitella, sillä minulla ei henk.koht. ole kokemusta kuin työntekijän näkökulmasta. Kotona meillä max. 3-4 ratsukkoa tunnilla. Tässä > http://pennien.blogspot.fi/2013/01/tunninpitajan-urakaari.html postauksessa kuitenkin hieman sivuutan rats.kouluja… 😉
Meidän tallilla on yksi poni, joka on oikeesti kamala. Tai en mä nyt tiedä kamala mutta itse en ole siihen missään vaiheessa kiintynyt. Heittää ratsastajia pois selästä ja vie niitä 6-0. Kerran yks tippu selästä pukkien kera ja tämä ihminen ei muista mitään siitä tippumisesta – kova tälli siis tuli!
Tää poni ei ole edes tallin omistajan oma, vaan hänen hyvän ystävän joka oikeastaan asuu tällä hetkellä Saksassa. Poni ei myöskään ole enää tuntikäytössä sen käyttäytymisen takia, vaan kokeneet ratsastajat pääsevät vain tän ponin selkään, hyvä niin !
Mieleinkiintoinen teksti. 🙂 Tahvo on ollut jossain vaiheessa elämäänsä ratsastuskoulussa, mutta se myytiin sieltä yksityiselle, koska alkoi olla selkäännousuongelmaa ja sellaista.. Huomaan aina välillä, että ne huonot kokemukset puskee jossain tilanteessa esiin, esim, jos Tahvolla on ollut pari muutakin ratsastajaa kuin minä selässä lyhyen ajan sisällä.
Laiskuus vaivaa meidänkin menoa varsinkin kentällä. Tahvo menee niin hitaasti kuin saa, mutta en meinaamillään saada siihen vauhtia, koska en keksi muuta keinoa kun raipan enkä halua hevosta mätkiä.. Kun sitten kokielen voimistuvia apuja ja lopuksi on se raippa niin päästään muutama askel vähän rieppaampaa mutta sitten pitäisi jälleen ottaa kovemmat keinot käyttöön.. Huokaus. Ehkäpä ainoa keino olisi käyttää määrätietoisesti voimistuvia apuja. Ne unohtuu aina kun oikein keskityn tai on jotain jännittävää..
näyttää niin tutulta, että pakko kysyä; minkä niminen hevonen mahtaa tuossa ylemmässä kuvassa olla?
ja tosi mielenkiintoinen teksi, mielenkiintoisella aiheella!:)
Ai ihan ensimmäisessä? Siinä on FWB-ruuna Vood River eli "Voody", joka oli mulla puolisen vuotta.