Siinä kuvaus meidän hevosistamme. 🙂
Helppo hevonen on tylsä hevonen, haastetta sen olla pitää – mutta suhteessa ja vähän kerrallaan! Olimme eilen isolla porukalla Lammilla estekisoissa, mukana oli hevosista Playsson, Ramses, Bambe ja Taika sekä ratsastajina Sini, Hemu, Aliisa, Manta ja Jesse. Hanni päätti kuitenkin jäädä katsomon puolelle, vaikka myöhemmin himosikin päästä Ramseksen kyytiin… 😉
Sini & Hemu starttasivat Playssonilla ristikkoluokassa. Sini hieno nolla, Hemulla hyvä rata, mutta yksi pikku unohdus. Sini (9v.) palkittiin yhtenä tuomarin erikoispalkinnon saaneista (muuten clear round) hyvästä suorituksesta! Manta ja suomenhevonen olivat ensimmäisissä kisoissaan ja olen heistä NIIN ylpeä! Manta tehnyt lyhyessä ajassa Taikan kanssa hyvää työtä! Ristikko 4vp. ja 70 cm harmittava hylky, mutta silti. Aliisa ei päässyt edes radalle, koska rakas Ramseksemme ei suostunut edes verryttelyssä sitten hyppäämään yhtään mitään… Manta hyppyytti heitä vielä kisojen jälkeen sillä aikaa kun vein muita kotiin, että saatiin ruuna toimimaan. Pitää vaan viedä Aliisa ja Ramses useammin jonnekin sekä löytää heille ulkopuolisia estevalmennuksia.
Kongolaiset kaksoset.
Jesse oli pitkästä aikaa kisoissa Bambella ja tykitti kyllä sen edestä! Bambe on supervaikea vieraissa paikoissa, mutta eilen osasi olla normaalisti. Molemmissa luokissa nollarata, 70 cm eka ei sijoittunut ja 90 cm kolmas! HYVÄ HYVÄ! Mieheke oli silminnähden tyytäväinen itseensä ja hevoseensa, jääköhän nyt kouluratsastus? 😉 Parin viikon kuluttua käymme vielä kauden viimeiset iltaharjoituskisat Lammilla, sitten katseet kohti seuraluokkia. Tässä vielä Jessen 90 cm rata:
Tänään oli työntäyteinen päivä! Aamulla kävin Mäntsälässä taas valmentamassa, sitten siivottiin talli ja iltapäivällä oli kotona 3 ja ½ valmennustuntia! Lopuksi vielä ratsastin Neron, jonka kanssa menemme lauantaina Tuusulaan koulukisoihin. Maanantaina Pinkin valmennus. Neron omistaja Ritu oli puhunut vanhan tuttunsa Kikko Kalliokosken kanssa ja soittelen sitten huomenna Kikolle valmennustunnin varausta minulle ja Nerpalle… Mitäs muuta? Playsson huilii tuntien osalta ja menee sunnuntaina näyttelyyn Tampereelle. Voody etsii uutta kotia köpöttely- ja seurahevosen roolissa, meille haussa tilalle kiva pikkuponi. Voody kun on nyt ”sika säkissä” jalkansa suhteen, en uskalla tehdä sillä mitään. Lisäksi meillä haussa napakka estepuolen ratsuttaja/kilparatsastaja Tessalle, josta olisi tarkoitus saada vähän hyppyponia aikaiseksi vielä näin ”vanhalla” iällä.
Jenni ”Uppomuna” tunnilla, työnsarkaa istunnassa…
Ensi viikolla olemme tyttöjen kanssa Virossa, luvassa varmasti videopostausta heidän suunnaltaan! Elikkäs leuka kiinni rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Eikun mitä?
Kikko on ihan huippu valmentaja 🙂 Valmensi minua ja Manuakin jonkin aikaa. Uuden hevosenkun jossain vaiheessa hommaan yritän päästä takaisin Kikon tunneille.
Toivottavasti saan pian sovittua tunnin!