Siellä sun täällä.

Siellä sun täällä.

Virallinen kuulumisten jakaminen.

Kisakausi pyörähtää käyntiin pikkuhiljaa ja toivon mukaan luvassa hyviä tuloksia! Tytöt aloittaneet oman duuninsa jo aikaisemmin, mutta viime keskiviikkona olimme Lammille iltakisoissa. Olivat kivat pikku kissanristiäiset, joissa ei taso päätä huimannut. Siellä oli hyvä hieman innokkaan Biitti-orin treenata kisakäyttäytymistä ja 4v. Lotan aloittaa kisauransa ekoilla kisoilla! Hemu ja Palppa ratsastivat Hevoshullun taitoluokan 2-tason ohjelman, siinä vähän siirtymisiä, puomit, pujottelu ja laukannostot. Lotta ei muistanut miten laukat nostetaan (”kyl se kotona osas”) ja Biitilläkin meni sinne päin, mutta ruusukkeet tuli! Tuomari mm. huomioi Lotan iän ja hyvää palautetta tuli lisäksi tyttöjen istunnasta sekä apujen käytöstä. Aina saa olla ylpeä, kun tytöt ratsastaa kisoissa! Normaalien kuvioiden mukaan meillä oli koko turistiryhmä myös mukana… Ehkä palaudumme vielä myöhemmin Lammille kilpailemaan.

Tämän ponin selkään ei moni uskaltaudukaan!

Eilen lauantaina ajeltiin Roosan ja Ailin kanssa Mäntsälään match show’hun. Osallistujina Playsson ja Lotta. Lotta sanoo kohta itsensä irti, kun koko ajan reissataan… Hyvin meni, ei multimaalista menestystä, mutta kuitenkin. Molemmat ponit saivat I. palkinnon, Lotta pääsi kolmen parhaan shetlanninponin joukkoon ja Roosa sai Playssonin esittämisestä parhaimman juniorhandlerin palkinnon (TAAS)! Tuomari piti erityisesti Lotasta, joka kuulemma liikkuu hyvin ja se tulisi varsoittaa. Ehkä sitten ensi keväänä. Mainittiin myös, että Lotta ollut ruoka-aikana kotona…

Helatorstaina vielä yksi match show. Tuolta oikealta sivupalkista voi seurata meidän tapahtumakalenteria, jota yritän päivitellä reaaliajassa. Voodyn kanssa treenit on seisoo paikallaan. Pelkään, etten saa sitä tälle kaudelle kuntoon tai etten ehdi radoille ollenkaan! Jos minulla on aikaa, niin Voody on tunnilla ja taas jos Voodylla vapaa, en ehdi itse ratsastaa. Töitä olisi vielä paljon, jotta saadaan edes HeA:han sopiva tahdikas ravi ja riittävä keskiravi. Aililla kätköissään meidän keskiravivideo, saisinkohan sen jossain välissä tänne…? Ryhti yhä hukassa ja lapa ei ole ihan vieläkään mukana. *huokaus* Maksan kuitenkin alueluvan ja -maksun, jos vaikka ehkä sittenkin. Kuun lopussa menemme (ilman hevosia) Marikan luokse Viroon, saisikohan jotain vinkkejä, vastauksia tai motivaatiota?

P.S. Jälleen toinen mäntsäläläinen valmennettavani voitti tänään koulukisoissa luokkansa (62 %)! Hyvä Milla!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

2 thoughts on “Siellä sun täällä.

  1. Tiimihenki on positiivinen asia. On hyvä vahvistaa me- henkeä, jossa ns. oman porukan lapsille ja nuorille opetetaan että omista pidetään huolta ja omia kannustetaan, vaikkei suoritus välttämättä sitä ansaitsisikaan. Aikuisilla ihmisillä on kuitenkin aina vastuu nuoremmistaan, joko äitinä tai muuna vanhempana tai sitten esimerkiksi harrastuksen kautta ohjaajana. Aikuinen opastaa omalla käytöksellään ja esimerkillään muun muassa mikä on soveliasta käytöstä ja mikä ei. Lapsille tulisi opettaa reilun kilpailun merkitys; Aina ei voi voittaa ja harjoitus tekee mestarin. Ja oman huonon menestyksen syy harvoin on kilpakumppaneissa.

    Olin katsojana näissä mainitsemissasi ”Kissanristiäisissä” ja korvaani pisti useat suustasi kuullut negatiiviset kommentit kanssakilpailijoista. On harmillista, että itsekin melko aktiivisena kilpaurheilijana opastat lapsille, että on oikein kritisoida muita kilpailijoita. Kyseessä oli kuitenkin arvostelulaji, jossa kilpailijat – tässä tapauksessa harrastelijat – olivat tulleet esittämään taitojaan tuomarille ja kuulemaan hänen mielipiteensä.

    On hyvä, että ihmisillä on mielipiteitä. Elämä tulee kuitenkin opettamaan Sinullekin, että niiden omien mielipiteiden esittämiselle on aikansa ja paikkansa. Kaikkea mitä mielessä liikkuu, ei tarvitse tuoda julki ääneen.

    Toivotan sinulle Penina mukavaa kesän odotusta ja parempaa onnea tulevissa kilpailuissasi.

  2. Kiitos palautteestasi!

    Täytyypä nyt hieman oikaista asiaa… Olen jo monta kertaa oppinut kantapään kautta useita asioita, varsinkin sen, että olen kova kritisoimaan. Tähän mennessä olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että sanoin mitä tahansa, missä tahansa, joku on aina (sala)kuuntelemassa ja raportoi eteenpäin. Niinpä en enää häiriinny siitä. Elämä todellakin on jo käynyt kimppuun ja opettanut.

    Mielestäni en ko. kisoissa ketään haukkunut sormella osoittaen ja kovaan ääneen kaikille huutaen, vaan mainitsin puutteista tietyissä ratsukoissa (kädet, istunta jne.). En onneksi mennyt heille sitä päin naamaa sanomaan, tuomari hoiti varmasti työnsä. Omia ratsastajiaan tulisi lisäksi kisoissa valvoa, verrytely jne. Vaikka olisi kuinka harrastelijatason ratsukoiden kilpailut, pitäisi perusasiat opettaa/opetella, ennen kuin niitä esittää tuomarille. Meilläkin tietty raja, ennenkuin kisoihin pääsee.

    Jos ei tiedä minkälaista meidän "me" -henki esim. tallilla on, voi jutut kuullostaa todella erikoisilta. En kannusta tyttöjä haukkumaan ketään, mutta he osaavat jo itse kiinnittää huomiota toisiin kanssakilpailjoihin ja heidän virheisiinsä. Se on vain merkki siitä, että he kehittyvät ja tietävät myös omat virheensä.

    Missään välissä ei muistaakseni meidän tytöt (tai minä) syyttäneet muita kisaajia omasta tappiostaan. Syy oli ihan omassa ratsastuksessa ja ponien toimimisessa tai toimimattomuudessa. Harjoituskisoja ei todellakaan kannata ottaa vakavasti. Kisoja tulee ja menee, menestys vaihtelee. Tytöt osaavat suhtautua asiaan hyvin.

    Pahoittelut, jos joku on asiasta loukkaantunut! Yritämme petrata seuraavilla kerroilla. Mukavaa kesän jatkoa sinullekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *