Vahinkoja sattuu.

Vahinkoja sattuu.

Asikkalan harj.koulukilpailut 26.4.


Motivaation ja ajanpuutteen takia olin viime viikolla itse ratsastanut Akroa satunnaisesti. Painin taas valmentajan uran ja oman ratsastuksen välillä… Kuitenkin olin oppilaat ilmoittanut Asikkalaan koulukisoihin C-merkkiin ja muiden luokkien puuttuessa päätin osallistua K.N. Special (HeB) -luokkaan. Viime kausi päätettiin VaB -rataan ihan hyvällä tuloksella, joten HeB voisi kuitenkin olla tarpeeksi ”haastava” huonon talven jälkeen. Jenni ja Ansku olivat treenanneet Vespalla ohjelmansa, mutta harmittavasti Ansku tuli sopivasti kipeäksi… Niinpä Roosa lähti tuuraamaan vuorokauden varoajalla. Onneksi oli opetellut radan aikaisemmin! Alex lähti kokeilemaan vähän haastetta, eli Akrolla C-merkki.

Oltiin ajoissa paikalla, ekaan verkkaan pääsivät Alex ja Jenni. Verkka-aikaa maneesissa oli vain 15 minuuttia, joten ratsukot tekivät viimeistelyä vaativille kohdille. Laukannostot, siirtymiset jne. Uppis ratsasti hyvän radan Vespalla, mutta harmittavasti vasen laukka rikkoontui ensimmäisellä ympyrällä. Prosentteja 57,7 %. Alex oli asennoitunut ”pahimpaan” Akron kanssa. Ohjelma alkoi hyvin, tasainen hyvä tahti, joskin hevonen vähän tappeli tuntuman kanssa. Sitten herra unohti radan – kaksi kertaa… Tasan 50 %, mutta hyväksytty joka tapauksessa. 🙂 Roosa ratsasti Vespaa hieman Uppista napakammin ja hevonen liikkui aika kivasti! Laukat onnistui, lopputulos 58 %. Ratsastajan yliaktiivinen istunta hieman ilmeisesti verotti. Tosin en ihan ymmärtänyt tuomarin linjaa, mutta näin välillä.

Ulkona olleella kävelyalueella jumppasin vähän Akroa ennen verkkaan pääsyä. Meillä oli ollut kotona ongelmia pyöreissä siirtymisissä ja laukkadiagonaaleilla. Ruunalla oli jäänyt viime viikonlopun estemoodi vissiin päälle… Jesse ratsasti Akron perjantaina ja sanoi, että teki samaa hänelle. Laukkalävistäjillä tyrkytti joka kerta vaihtoja. Tuumasin, että noh mennään kokeilemaan. Verkassa ei meinannut löytyä laukannostoja (!!!), loppuvaiheessa sain jo jotain tuntumaa hommaan. Päätin, että nyt pidän pään mukana koko ohjelman ja ratsastan niin ajatuksen kanssa kuin mahdollista. Rata olikin suhteellisen tasainen, hieman ongelmia muodon kanssa ja taivutuksissa. Akro ollut tosi jäykkä, pitäisi saada jumpattua ja taas aloitettua treenit kunnolla. Emilia Kaikkonen käy meillä nyt valmentamassa, joten toivon mukaan saadaan sieltä apua. Laitan myös satulan vaihtoon, sillä tarvitsen koulusatulan, jossa hyvät polvituet jalkaa auttamaan. Paperissa oli huomautus oikean jalkani toiminnasta, mutta ongelma on siinä, että selkäni takia lihakset eivät pidä kunnolla. Siksi tarvitsen apua satulasta.

Tuomarin skaala oli tässä luokassa tiukempi, meille 57 %. Pakkasin jo hevosen autoon, kunnes kuulin, että tulos riitti 2. sijaan! Normaaliin tyyliini en ollut supertyytyväinen, mutta koska hevonen ei ole helpoimmasta päästä tuntui tosi hyvältä saada vihdoin jotain tulosta! Kävin palkintojenjaossa jalan ja vähän otin laukkaakin loppuun… 😀 Mutta näillä eväillä tällä kertaa, kiitos opinnäytetyöläisille kisojen järjestämisestä!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *