Estetunti073

Nimeä vai ei?

Onko kotivalmentajat enää arvossaan?

Syksyn tullen olen saanut paljon uusia yhteydenottoja liittyen valmentamiseen (ja ratsuttamiseen). Ratsastajat siis pyytävät minua kotitallillensa pitämään tunteja itselleen tai useammalle tallin ratsastajalle. Kuitenkin eräänä päivänä avasin nettikeskustelun (joka on muuten loistavaa tutkivaa journalismia!) hyvistä valmentajista ja hämmästyin tekstejä – kaikki mainitut valmentajat olivat ns. ”isoja nimiä”. Kukaan ei kehunut omaa ”nimetöntä” kotivalmentajaansa (ei, en etsinyt sieltä nimeäni :D). Heräsi kysymys; eikö koti- tai omavalmentajia enää arvosteta? Onko ainoa oikea valmentaja se ”iso nimi”?

Tuntuu, että nuorten ratsastajien keskuudessa et ole minkääntasoinen ratsastaja, ellet ole käynyt pantsujen tai björsien opissa. Näiden ”nimien” valmennukset maksavat isosti rahaa, joten niistä olisi parempi myös jäädä jotain käteen. Vai käykö joku vain nimen takia valmennuksissa? Enkä nyt yhtään vähättele nimekkäitä valmentajia tai vertaa itseäni heihin. He todellakin tietävät (ainakin enempi vähempi) mitä puhuvat kymmenien vuosien valmennus- ja kisakokemuksella. En juuri nyt osaa sanoa parempaa estevalmentajaakaan kuin Pantsu tai Fagerström! Mutta eikö se oma kotivalmentaja kuitenkin käy säännöllisesti läpi ratsukon virheitä ja tunne heitä paljon henkilökohtaisemmalla tasolla kuin ”nimet”? Yleensä ainakaan jos hevonen asustaa pienemmällä tallilla, ei ”nimien” valmennuksiin pääse kuin ehkä kerran kuussa tai harvemmin.

Työkseni päden ihmisille.

Minusta on hyvä, että esim. omat ratsukkoni käyvät vieraiden valmentajien ja ”nimien” valmennuksissa. Ratsastusurheilussa puuttuu se kolmikantakeskustelu, johon pitäisi pyrkiä; omavalmentaja, vieras valmentaja ja ratsukko. Jokainen voisi oppia siitä jotain. Omavalmentaja kertoo havaitsemansa vakivirheet vieraalle valmentajalle, joka voi tarkkailla ja korjata niitä omalla tavallaan. Valmennuksen jälkeen vieraan valmentajan olisi kiva kertoa vinkkejä omavalmentajalle ratsukon suhteen. Näin tehokkuus paranisi. Tässä vain tulee se ”sulle, mulle” ongelma, eli mitä jos jompikumpi valmentajista korjaakin jatkossa toista paremmin? Kuka menettää rahat?

Tästä päästäänkin raha-aiheeseen… Väsyvätkö ”nimet” työhönsä ja valmentamisesta tulee vain helppo keikka saada rahaa? Ilmestyt paikalle, sanot hyvä, haukut halvemman hevosen ratsastajan, juot kahvit ja lähdet kotiin. Easy money! Kannattaako siitä maksaa, oli nimeä tai ei? Surullista muuten, jos hevosen arvo ratkaisee saako valmennusta.

Olen huomioinut erään hauskan seikan käydessäni vuosien aikana useiden ”nimien” valmennuksissa. Mitä menestyneempi ja taitavampi ratsastaja, sitä nöyrempi asenne ja miellyttävämpi persoona! Tästä loistavana esimerkkinä Nina Fagerstöm, Piia Pantsu ja ulkomaisista mm. ruotsalainen Nina Bengtsson. Heitä on helppo lähestyä ja he tekevät työnsä kunnialla! Yleensä ne ”pikkujulkkikset”, jotka ovat jotain sieltä täältä voittaneet ovat niitä kaikkein koppavimpia ja itsekeskeisempiä valmentajia. Heidän tuntinsa maksavat ja itsekehut määrästä ei tule loppua. ”Silloin, kun kilpailin GP-luokkia…” ”Silloin 1980-luvulla, kun minulla oli niitä huippuhevosia…” Jep, se oli silloin – nyt eletään tätä päivää. Get over it.

Melkein eksyttiin aiheesta. Siis pointtini on, että ”nimet” ovat oikeassa suhteessa ihan ok! Se, kannattaako pelkästää turvautua heidän varaansa on jokaisesta itsestään kiinni. Ihan oman ammattini tähden suosittelisin myös kokeilemaan kotivalmentajia. Heistä voi olla yllättävän paljoan enemmän hyötyä kuin kaukaisista ”nimistä”. Jos olet onnellisesti tiukassa valmennussuhteessa ”nimen” kanssa, onnea! Jos sinulla on omavalmentaja, joka kiljuu kotikentällä, onnea senkin suhteen! Jos haaskaat rahaasi (tai äipän/isin rahoja) ”nimeen” saamatta vastinetta, harkitse uudelleen… 😉

Yksi parhaimmista; Pantsu!

Only registered users can comment.

  1. Hyviä ajatuksia. Mä luulen että moni ratsastaja ei osaa edes ajatella että halvat kotiopettajat saattaa olla tosi hyviä. Ite käyn GP tuomarin opissa n kerran kuussa ja se osaa opettaa tuomarin näkökulmasta ja kiinnitetään huomiota liikkeiden laatuun ja niiden opettamiseen. Vaikka valmentaja on tosi kallis, niin hänen asenne jokaista ratsukkoa kohtaan on avoin ja hän on valmis opettamaan vaikka ratsastajan perusastyöskentelyssä on paljon hakemista. Joka kerta kun lähden valmennuksesta, olen oivaltanut jotain uutta. Toinen opettaja on ratsastusterapeutti ja CR 1-tason koulutuksen käynyt ja hänen opissaan oppii taas ihan eri asioita. Kolmas valmentaja omaa vuosien kokemuksen hevosalalla ja ratsastuksen parissa ja osaa opettaa taas eri asioita.
    Olen itse erittäin kriittinen jokaisen valmentajan kohdalla ja kyseenalaistan opit jos muutosta ei tapahdu, tai opettajan ohjeistuksesta huolimatta en onnistu ja opettajalla ei ole perusteluita. Koska kaikessa ratsastuksessa ongelma on aina kypärän ja satulan välissä ja jos opettaja ei osaa korjata tätä ongelmaa, niin heihei.
    Kun valmentaja on valmis oikeasti auttamaan ja vastaamaan ratsastajan kysymyksiin ja osaa perustella asiat niin siinä on jo ainesta hyväksi opettajaksi.
    Tunnen muutaman huippuratsastajan joiden opissa olen ollut ja kyllästyin heti siihen että he näkee että hevosesta ei tule 140cm ratojen hyppijää, niin heidän ajatus on se että voi unohtaa koko hyppäämisen. Tai hevosella ei riitä liikkeet edes kansalliselle tasolle, niin sille ei tarvitse opettaa ollenkaan uusia asioita. Suurin osa ratsastajista ei haekaan huipputuloksia, vaan rentoa, kuuliaista ja hyvin liikkuvaa hevosta, jonka kanssa kehittyä ratsastajana ja harrastaa.
    Ajattelen että hyväksi valmentajaksi ei kuka vaan pysty. Tarvii olla vamentajan "silmät" ja halu kehittyä ja olla avoin uusille asioille.

    Tämä on mielenkiintoista:) Koska suomi on pullollaan hyviä puskavalmentajia ja omaksi iloksi ratsastelevia, jotka osaavat opettaa paremmin kuin moni kärkinimi.

    Olen itse tiukkana siinä että kun pidän tuntia, haluan asettaa tavoitteeksi että jokainen ratsastaja voisi oivaltaa jotain uutta. Ärsyynnyn kun nään opettajia ratsastuskouluissa, joille on ihan sama mitä oppilaat tekevät ja kuhan nyt jotain ratsastellaan tunnilla. Kun hevoset alkavat liikkua ratsastajien alla hyvin, niin se on paras kiitos opettajalle, että jotain on mennyt perille:)

  2. Hyviä pointteja, Irmeli! Kiva, että olet päässyt harrasteratsastajan kuopasta pois ja sanon nyt ihan vilpittömänä kohteliaisuutena. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *