Ponitallilla tapahtunutta.

Ponitallilla tapahtunutta.

Kuulumisia taas tähän väliin.

Tämän viikonlopun (pe-su) meillä oli valmennusviikonloppu, jossa oli osallistujia päivästä riippuen 4-7 henkilöä. Osa oli vain kaksi päivää, osa kaikki kolme. Perjantaina ratsastimme ihan normaalisti kahdet koulutunnit, minä pidin aamun ja Jesse illan. Lauantaina oli vuorossa CR-ohjaaja Jutta Luhtisen pitämä istuntaosuus, josta toivon mukaan kaikki saivat ahaa-elämyksiä! Minä ainakin, vaikkei minua korjattukaan. Näin mielenkiintoisia faktoja omista oppilaistani, kun Jutta korjasi heitä jumppapallolla sekä trampoliinilla! Teorian jälkeen kaikki ratsastivat Jutan opetuksessa (3 ryhmää x 45 min). Siinä sai käytännössä kokeilla “pehmeitä silmiä” ja mitä näitä nyt olikaan… 😉 Sunnuntaina vielä mentiin minun tunneilla, aamulla koulua ja iltapäivällä esteitä sekä puomeja. Laitan tähän postaukseen kuvia kurssilta, jahka saan ne! Kiitos kaikille kurssille osallistuneille, oli hauskaa ja kaikilla varmaan syöpyi aivoihin asti Porcivetin haju! ;D

Eilisen jälkeen olen myös yhtä poni köyhempi. Myin meidän pikkuori Biitin ja se lähti uuteen kotiin Pietarsaareen, jossa uskon sen olevan oikeasti rakastettu perheponi! Tytöt osasivat ottaa Biitin myynnin ihan hyvin, se kun on tehnyt viime aikoina kovin vähän töitä. Sopivia ratsastajia ei enää ollut, kaikki venyneet vuodessa, joten parempi näin… Sain myös Facebookin kautta nähdä uusia kuvia vähän aikaa sitten meiltä lähteneestä Topista! En voisi tyytyväisempi olla tuohon kauppaan! Ruuna päässyt aktiiviselle harrastajalle ja he olivatkin juuri Niinisalossa jopa kenttäleirillä! Meillä se olisi vain seissyt ja köpötellyt.

Asiaan liittyen Taika kehittyy hyvää vauhtia. Laukat nousee jo napista, mutta intoa on tunneilla aivan liikaa! Hypyt alkaa jo sujua, eilen tunnilla Anne hyppäsi sillä linjatehtävässä n. 90 cm. Ensi lauantaina meillä pienet harjoitusestekisat kotona, niissä Taika menee molemmat pikkuluokat. Otamme kisoihin myös ulkopuolisia ratsukoita (mutta meillä aika pikkuinen kenttä), kutsu löytyy tallin Facebook -seinältä! Enemmän Taikasta löytyy juttua Top of the world -blogista.

Nyt alan keskittyä enemmän parin viikon päässä oleviin shetlanninponien mestaruuksiin ja niiden järjestämiseen! Työtä riittää vielä, palkintoloimia odotellaan ja pokaalit täytyy tilata. Ilmoittautumisia on tullut mukavasti, ilmoaikaa on 5.8. asti. Lisätietoja mestaruuksista: www.playsson.net/shettis2012. Lisäksi Vermon kansallinen poninäyttely lähestyy, olen siellä lauantaina käyttöluokkien sihteerinä ja sunnuntaina kahden ponin kanssa. Kiirettä pitää! 😉

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *