Taivutus ja temponlisäys.

Taivutus ja temponlisäys.

Tuntisuunnitelma töihin tai kotiin!

Tämä harjoitus on varmasti monella valmentajalla käytössä erilaisina versioina. Nyt esiteltävä versio on se ns. perusmalli, jota olen myös itse käyttänyt. Harjoitus teettää ratsastajalla hevosen kokoamista sekä välitöntä eteenpäin ratsastusta. Se kehittää molempien reaktiokykyä ja apujen täsmällistä käyttöä.

Käynnissä voi aloittaa lämmittelyn volteilla sekä tekemällä pysähdyksiä ja napakoita liikkeelle lähtöjä. Näin valmistellaan tulevaa harjoitusta ensin helpommilla tehtävillä. Volteilla haetaan taivuttavaa sisäpohjetta, kääntäviä ulkoapuja, puolipidätettä sekä asettavaa/johtavaa sisäohjaa. Pysähdyksissä testataan hevosen keskittymistä. Erityisesti eteepäin ratsastettaessa hevosen tulee vastata pohkeeseen heti ja lähteä liikkeelle hyvällä, pitkällä käynnillä takaosalla työntäen.

Pitkän sivun alusta tehdään avotaivutusta esim. oikeassa kierroksessa pisteestä M pisteeseen R. Aloita asetuksella sisälle pitäen ulko-ohja hyvin tuntumalla. Taivuta sisäpohkeen ympärille ja ratsasta ulkojalalla etujalkoja hieman uran sisäpuolelle. Katso, ettei kaula mene vinoon tai ylitaivu! Vain asetus niskasta ja pieni taivutus kaulasta. Takaosa ei saa karata, eikä hevonen saa lähteä voltille. Käytän ratsastajilla mielikuvaharjoitusta, jossa ajattelet ratsastavasi niin, että lähdet voltille, mutta sitten ”pysäytätkin” liikkeen ja jatkat taivutuksessa sivuliikettä. Hevosen tulisi taipua koko rungosta ja kulkea kolmella uralla; etujalka, ristikkäiset ja takajalka. Edestä katsottuna ei siis näy kuin kolme jalkaa. Perusavut; ulko-ohja jarruttaa ja sisäpohje taivuttaa. Yleinen virhe ratsastajilla on avotaivutuksen liioittelu. Mitä enemmän hevonen poikittaa, sitä vähemmän se taipuu. Ratsasta ”vain” sisäetujalka sisemmäs, se yleensä riittää! Parasta olisi, jos näet avotaivutuksen peilistä tai valmentaja voi sinulle sanoa sopivan taivutuksen kohdan.

Jos sinulla on nuori tai raaka hevonen, voit helpottaa tehtävää tekemällä avotaivutuksen sijasta vain hieman liioitellun asetuksen ja/tai lievän normaalin taivutuksen. Siitä on hyvä lähteä opettamaan avotaivutusta, kun pidäte ja sisäpohje menee läpi.

Päästessäsi R-pisteeseen, jatka puoliympyrä (puolikas keskiympyrä) kentän poikki S-pisteeseen. Asetus-taivutus on jo valmiina, käännä ulkoavuilla ja tee puoliympyrän aikana temponlisäys. Temponlisäyksessä säilytä tuntuma, mutta anna hieman tilaa edestä ja ratsasta istunnalla sekä pohkeella eteen. Kun tulet S:ään, palauta normaali tempo puolipidätteillä. Opettele myös tekemään puolipidäte istunnalla! Jatka päädyn ratsastaminen ja tee uusi avotaivutus sekä temponlisäys kaarelle.

Toista molemmat suunnat (H-S avoa, temponlisäys S-R) ja tee sama myös ravissa! Tarpeeksi osaava ratsukko voi korvata temponlisäyksen keskiravilla, jolloin harjoituksen vaikeustaso muuttuu. Pidä huoli, että ratsastajana tai valmentajana tiedät temponlisäyksen ja keskiravin eron.

Mukavaa treenailua!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

One thought on “Taivutus ja temponlisäys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *