Aktiivista_treenailua

Ratsastaja nimeltä Teflonpannu.

HUOM! Tämän tekstin tarkoitus EI OLE loukata ketään ENKÄ puhu
kenestäkään tietystä henkilöstä! Puhun nyt YLEISELLÄ tasolla!

Siis mikä…?

Jokainen ratsastusta työkseen opettava tai ratsastajia valmentava ihminen
törmää joskus urallaan ainakin yhteen tällaiseen – Teflonpannuun. Olen
ristinyt tämän tyypin ratsastajat siksi teflonpannuiksi, ettei heihin
tartu mikään. Toki ensiksi kannattaa katsoa peiliin, mutta koska omalla
kohdallani näitä on ollut hyvin vähän, en laita sitä osaamattomuuden piikkiin.
Teflonpannuihin olen törmännyt ihan omassa työssäni sekä myös nimekkäiden
valmentajien tunneilla, joihin olen itse osallistunut ratsastajana tai
katsojana. Tämän kaltaisia ratsastajia vain on, se on fakta. Teflonpannuja
löytyy jokaisesta lajista ja harrastuksesta, ei vain ratsastuksesta.

Tuntomerkit

Teflonpannuja on kaikenikäisiä ja se ei välttämättä ole kytkettynä osaamistaitoon.
Vaikka voitaisiin ajatella, että suuren ratsastuskoulun massaoppilas on teflonia,
myös hevosenomistaja/kilparatsastaja/valmentaja voi olla sellainen – joko
tietämättään tai opittuna tekona. Ja älkää nyt pitäkö lapsia automaattisina
teflonpannuina! Heillä jokaisella oppiminen on erilaista ja erilaisessa tahdissa.
Teflonpannu saattaa käydä useasti viikossa ratsastamassa, mutta ei vain silti
kertakaikkiaan edisty, sillä oppi valuu hänestä kuin rasva konsanaan.
Yleensä hän ei ehkä edes halua oppia tai ei tiedoista oppimattomuuttaan. Se,
johtuuko oppimattomuus edeltävistä asioista vai ratsastusympäristöstä (kuten
opettajasta/valmentajasta) pitää selvittää! Teflonpannulla voi lisäksi olla
kovemman tason jutut, kuin itse todellisuus…

Teflonista rautakattilaksi

Teflonpannuja on kahden tyyppisiä; on niitä, jotka jäävät tefloneiksi ja
ovat siihen tyytyväisiä sekä niitä, jotka tajuavat, että mitään ei
tapahdu ja haluaa muutosta. Ratsastuksenopettajan tai valmentajan tehtävä
on saada teflon muuttumaan rautakattilaksi! Ratsastajat oppivat erilailla.
Toiset näkemällä ja kuuntelemalla, toiset tekemällä ja toistamalla (tästä
asiasta lisää valmennustunnin perusteissa). Valmentajan
tulee löytää jokaiselle sopiva opetusmetodi, jolloin oppi saadaan tarttumaan
ja ratsastaja pääsee etenemään. Tähän kuuluvat myös eri opettajien ja
valmentajien kokeileminen sekä erilaisten hevosten ratsastaminen. Jokainen
taatusti tunnistaa mikä opetustyyli itselle sopii ja kannattaako ”turhasta”
maksaa. Viihdytkö ryhmässä vai olisiko yksityisopetus sittenkin tehokkaampaa?

Ajatuksia seuraavaa ratsastus/valmennustuntia varten: Miten sinä opit?
Tuntuuko sinusta aina/välillä teflonpannulta? Mitä voisit tehdä asian eteen?

Teflonpannu treenaamassa – no vitsivitsi!

Only registered users can comment.

  1. Mie olin ensimmäiset 6 ratsastusvuottani silkka teflonpannu, istuin vaan selässä enkä yksinkertasesti oppinut mitään, tiedä sitten miksi -miua kyllä kiusattiin tallilla, mutta en pistäisi juttua kokonaan sen piikkiin.

    Nyt ärsyttää kamalasti, sillä 10½ ratsastusvuodestani olen siis tavallaan oikeasti ratsastanut vasta 4½, eli siitä asti kun tajusin että hittolainen, pakko tehdä muutos. Toki oon siitä kehittynyt, mutta edelleen tuntuu siltä että toistan aina samoja virheitä ja ensimmäisinä vuosina opittuja mokia en saa korjattua opettajankaan avustuksella. Oon ihan neuvoton ja tuntuu että nyt yritän taaskin oppia liikaa -niin paljon että oppi valuu yksinkertaisesti toisesta korvasta ulos, kun pitäis osata enemmän ja enemmän ja enemmän. :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *