Minulta kysytään niin usein, mitä selälleni on käynyt, joten ajattelin julkaista uudestaan ”koko jutun”. ”Mitä jos en pysty enää ratsastamaan?” Enkä…
Blogit takaisin ineen.
note. Tavoitteeni syyskuun postaustahdista on jo mennyt pieleen, pahoittelut siitä. Sairastelu vie voimia ja toiset päivät ovat parempia, toiset huonompia….
Hevosen ostamisen helppous.
Kun kyseessä on 500 kg painava elävä ja hengittävä olento, on sen hankkiminen omalle kontolle luonnollisesti iso päätös. Mitä tahansa…
Kaikki on uutta.
Taas on vuosi kulunut ja jälleen perkele joulu yllätti. En tiedä oletteko te huomanneet, mutta aina yhtäkkiä havahtuu siihen, että…
Unohdin olla parempi.
Elämämme kovia aikoja, ystävät hyvät. Omalta kohdaltani se on jo vuosia tarkoittanut hevosmittayksikössä sitä, että nk. hevosharrastus on ollut sarjan…
Mistäs sitten kirjoittaisin?
Jokainen bloggaaja kokee aika-ajoin kolmea tunnetta: kun ei ole mitään kirjoitettavaa, kun on liikaa kirjoitettavaa ja kun ei vain saa…
Hevosilla on helppo huijata.
Ihan sivistääkseni itseäni, katsoin Yle Areenasta paljon sosiaalisessa mediassa keskustelua herättäneen ”Kätketty” -dokumenttisarjan viimeisen jakson. Tämä ruotsalainen realitysarja kertoo rikosten uhreista sekä niihin liittyvistä…
Ratsastuksesta rakettitiedettä.
Trendit kuuluu muotiin, ei hevosalalle. ”Ei ole uusi juttu, että hevoselle opetetaan uudet asiat maastakäsin.” Heti tässä kevään kynnyksellä on…
Kypärä on pääasia.
En uskalla edes ajatella, jos jotain olisi oikeasti sattunut. Turvallisuusseikat herättävät enemmän ja enemmän keskustelua nykypäivän hevosihmisten keskuudessa, mikä on…
Älä tuu droppaa mun tunnelmaa.
Päivän tarinatuokio. Nyyhkyvaroitus. Älä lue, jos alkaa ketuttaa. Behind the scenes; Rosita, Roosa ja Mira. ”Helsinkiläinen perhe oli vierailemassa Orimattilan…