Hevosen ostamisen helppous.

Hevosen ostamisen helppous.

Kun kyseessä on 500 kg painava elävä ja hengittävä olento, on sen hankkiminen omalle kontolle luonnollisesti iso päätös. Mitä tahansa voi sattua, riittääkö rahat, aika ja jaksaminen? Tai sitten se ei ole niin vaikeaa… Tästä jälkimmäisestä ajatuksesta otan nyt kiinni.

Facebookissa ja erilaisilla keskustelupalstoilla ihmiset miettivät hevosen hankinnan suurta askelta. Kavioliitoksikin kutsuvat. Kertoo ehkä hattarapäisyydestäni, mutta minulla ei ole koskaan ollut ongelmia hevosten hankinnan suhteen. Päinvastoin – se on aivan liian helppoa. Usein hevosia myydessäni mietin, että ei se ostopäätöksen tekeminen ole niin hankalaa. Jos pidät hevosesta, osta se. Elämä on aivan liian lyhyt jahkailuun. Tähän väliin voin tietysti kertoa raskauttavia todisteita hevosriippuvuudestani. Ensimmäisen oman hevoseni sain v. 2001, jolloin olimme vielä masseissa. Laskin tässä eräs yö, kun uni ei tullut, että olen sen jälkeen omistanut kokonaan tai osittain yli 34 hevosta. Lopetin laskemisen siihen 34 kpl ja tuohon lukuun ei kuulu meillä ylläpidossa tai koulutettavana olleet.

Koska minulla ei selkästi ole mitään päätösongelmia (tai itsekuria), voisin kertoa esimerkkejä hevosen hankinnasta ja kuinka älyvapaata se on kohdallani ollut:

 

  • Kaksi ponia olen hankkinut näkemättä niin, että ne tuotiin vain pihaan. Olivat hyviä.
  • Yksi poni on laitettu traileriin 10 minuutin jälkeen ehdotuksesta.
  • Kaksi hevosta olen ostanut kuvan perusteella. Olivat hyviä.
  • Aivan liian monta on tullut ilman koeratsastusta. Kotona testattu vasta.
  • Muutaman olen saanut ilmaiseksi, muutaman olen saanut vaihdossa.
  • Yksi on pitkään harkiten kokeiltu ja päätetty ja maksettu iso summa.
  • Kaksi on ostettu 3-5 kk ikäisenä (tai siis vasta varattu, koska vieroitus).
  • Pari olen antanut ilmaiseksi ystäville.
  • Ainakin kolme olen itse maahantuonut ulkomailta.

 

Tapaus Douglas:

Koska kohdallani hevosten hamstraus on selkeästi addiktio, koen tarpeelliseksi perustella edes joitain valintoja. Tällaista määrää hevosia ei pidetä, ellei ole oikeasti mietitty miten niitä ruokitaan ja hoidetaan. Meillä on etuna se, että meillä on oma talli kotona sekä vanhempieni luona Hollolassa. Tästä syystä ison hevosmäärän pitäminen on loppupelissä luultua edullisemmpaa, mutta se vaatii aivan hurjan määrän kontakteja, sitoutumista ja työtä. Siksi yhden hevosen seisottaminen 800 euron täysihoitopaikalla voi olla ihan jees.

Minulla on aika paska historia takana terveystilanteeni takia ja se on aiheuttanut lumipalloefektin lailla lisää ongelmia. Tästä syystä olen joutunut luopumaan niin monesta asiasta, mm. sellaisista hevosista, joista en olisi koskaan halunnut luopua. Ehkä tästä syystä meillä lähti vähän Black Fridayn verkko-ostokset Alexin kanssa hanskasta ja huomasimme ostaneemme hyvin huokeaan hintaan latvialaisen puoliverivarsan Facebookin kautta. Douglas ristittiin heti lempinimeltään Dukeksi ja näin puolivuotiaan orin saapumista Suomeen alettiin suunnitella. Muuton ja töiden takia emme Dukea saaneet heti kotiin, mutta parempi olikin, että varsa sai olla vielä emänsä kanssa. Ihana kasvattaja sanoi, että pitää oria siellä maksutta, kunnes saadaan kaikki järjestykseen.

Meidän ei missään nimessä pitänyt ostaa hevosta tässä vaiheessa jo monestakin syystä, mutta tulin siihen tulokseen, että tulevaisuutta varten tulee tehdä sijoituksia. Vaikka nyt tilanne olikin sieltä täältä epävakaa, on meillä pankkiin tallennettuna jotakin, joka kasvaa ja kehittyy maksaen itsensä ehkä takaisinkin.

Kun pääsimme asettumaan Kivirasille, tilasin Dukelle kyydin Latviasta Viron kautta Suomeen. Harkitsimme, että olisimme hakeneet sen itse, mutta ajankäytön ja rahan kannalta oli halvempaa ja helpompaa ostaa kyyti. Niinpä virolainen Andrus Kallaste haki Duken Latviasta ja toi sen suoraan meille pihaan. Matka meni hyvin, vaikkei varsaa oltu juuri käsitelty, saati kuljetettu. Sen matkakaverina vieressä oli shettis, joten ”oman kokoista” seuraakin oli. Kuljetus Suomeen maksoi muutaman satasen ja aikataulut pitivät paikkansa (ainoastaan pieni viivästys tuli, kun joku metsän eläin oli törmännyt hevosauton keulaan Latvian rajalla).

 

Käytetyin ori jalostuksessa vuonna 2021. Duke siis, ei Alex.

Paperipolitiikka sujui ongelmitta. Ennen lähtöä Latviasta kasvattaja hoiti Dukelle TRACES -paperin, jonka olin maksanut hänelle jo etukäteen. Varsa itse oli jo rekisteröity ja mikrosirutettu aiemmin ja sillä oli EU-passi. Näillä eväillä Duke saapui Suomeen. Ennen vanhaan tuontihevosen sai rekisteriin, kun itse askarteli jonkinlaisen maahantuontitodistuksen ja antoi Hippokseen alkuperäismaan passin. Paluupostissa tuli T-merkitty (eli tilastohevosen) passi.

Rekisteröinti jatkui sillä, että meillä kävi Ypäjällä Hevosjalostusliiton tunnistaja. Duke tunnistettiin samaksi hevoseksi, joka oli maahantuotu ja näin alkoi Duken matka maahanmuuttajasta Suomen kansalaiseksi. Tunnistaminen maksoi 100 eur ja rekisteröinti tulee olemaan 95 euroa. Jos ei halua sukutietoja rekisteriin, niin hinta on matalampi. Meillä kuintenkin on tarkoitus yrittää Dukea jalostuskäyttöön sekä kilpahevoseksi.

Hippokseen rekisteröintiä on monesti kritisoitu ”tarpeettomana”, mutta henkilökohtaisesti en oikein ymmärrä miksi jättää omistajanvaihdos tai rekisteröinti tekemättä. Haluan, että minulla on jotain fyysistä todistetta, että ko. hevonen on minun. Kauppakirjat tuppaa häviämään, eikä ihmisten sanaan voi oikeasti luottaa. Kun myyn hevosia, haluan ostajan tietävän, että myyn omaani, enkä sellaista mikä on edelleen kolmen omistajan takaisen henkilön nimissä. ”Joo on tää mun.” Tästä syystä olen myös aika ehdoton, että myydyt hevoset eivät perkele jää mun nimiin. Tietojen muuttaminen maksaa vain 35 euroa. Jos ei sitä pysty hoitamaan, niin on vähän hasardia yrittää sitten hoitaa sitä hevostakaan. On sitä törmätty sellaisiinkin tapauksiin, ettei ole ihan rehellisesti hevonen myynnissä. Silloin myös ostaja ja hevonen kärsivät seuraukset.

 

Kuningaslaama, korkeus takaa nyt noin 150 cm.

 

Summa summarum – kaipa minutkin voi sitten laskea jobbariksi. Ei ole ollut kerta tai kaksi, kun olen saanut puhelun hevosesta, jonka kanssa ei pärjätä ja se tulee x summalla meille. Ja nämä x summat eivät ole monen numeron summia. Olen aina vastannut, etten koskaan kietäydy sellaisesta hevosesta, joka vaikuttaa hyvältä. Vakavasti kipeitä ja ex-ravureita en ota kontolleni. Yhtään oikeasti hullua hevosta en ole nähnyt. Niitä vain pitää osata lukea ja toimia sen mukaan. Nyt, kun en enää itse uskalla ratsastaa, tulkitsen hevosia maastakäsin ja huudan ohjeita selässä oleville, jotka eivät tajua mitään mitä selitän. Siinä oppivat myös ratsastajat.

 

”Life is too short – buy the damn horse!”

 

Tässä olisi muuten jollekin kiva harrasteponi…
Mauno on ainut hevonen, jota ei onnistuttu myymään. Se vaan on liian haastava ja siksi jäi meille. Mauno on paras.

 

Pqv3hiy

 

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *