Sen jälkeen, kun vähitellen lopetin aktiivisen ratsastuksen olen lihonut aika kivasti… Ei niin, että se nyt hirveästi näkyisi (173 cm / 62 kg, ennen max. 57 kg), mutta selkälihasten hävittyä entisestään on notko pullahtanut etupuolelle. Olen aina ollut huono syömään, kuitenkin nyt huonon ruuan mättäminen on arkipäivää. Vaihtoehtoisesti en syö koko päivänä käytännössä ”mitään”. Jossain vaiheessa olen tajunnut katsoa mitä suuhuni laitan. Stressivatsa ja refluksia eivät ole mitään nautinnolista seuraa. Antepsin tekee onneksi tehtävänsä. Jatkossakin syön lähinnä kanaa, kasviksia ja hedelmiä. Muuten laava valuu pikkuhiljaa ruokatorveessa ylöspäin…
Huhtikuun alussa aloitimme yhteistyön Back On Trackin kanssa ja saimme mahdollisuuden mullistaa ruokailutottumuksia taas terveellisempään suuntaan WellAwaren smoothiejauheiden ja -juomien avulla. Smoothieaineiden lisäksi tukea sai myös proteiinipuoli hamppu- ja kaurajauheiden muodossa. Joten reippaasti hakemaan uusi blenderi kaupasta ja hommiin!
Niinpä meillä on uusi rutiini ja se on runsas blenderin käyttö. Ja munakkaat! WellAwaren pinaattijauhe sopii aivan mainiosti munakkaaseen, jossa on kurkkua, tomaattia ja kinkkusiivuja. Pinaatti tuoo myös kivaa väriä ja on niin terveellistä, että huh huh – pinaatti sisältää mm. C-vitamiinia, A-vitamiinia, magnesiumia, rautaa ja K-vitamiinia. Puhumattakaan B -vitamiineista. Oikeaa superfoodia!
Alex on tehnyt smoothieista taidetta. Mitä herkullisimpia yhdistelmiä, jotka ovat näppäriä aamupalalla. Olen todella huono syömään ylipäätään aamulla mitään. Tulee niin nopeasti äklö olo, jos yrittää syödä liian aikaisin. Smoothie sulahtaa paaaaaaaaljon helpommin alas. Nykyään on muotia, että kaikki blendataan smoothieksi, joten miksipä emme myös me?
Näillä eväillä siis kirjaimellisesti menty kohti kevättä! Turha tätä nyt on lopettaa, kun selkeästi vaikuttaa positiivisesti vatsan hyvinvointiin ja ylipäätään jaksamiseen. Huolehdimme aina hevosten ruuansulauksesta, mutta usein unohdamme itsemme kokonaan…
Allekirjoittanut
- Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.