”Let’s be alone together.”
Tämä on saanut minut miettimään nykypäivän sosiaalisuuden painetta. Lapset vieraantuvat leikeistä yhä aiemmin ja on uutisoitu, etteivät vauva opi kommunikoimaan enää niin nopeasti, koska vanhemmat somettaa. Omat vanhempani osaavat juuri ja juuri lähettää tekstiviestin, kaikkea muuta he pitävät turhana. Silti koko yhteiskunta on nyt sosiaalisempi, kuin koskaan. Koko elämä on online -tilassa, pakko somettaa! Pakko olla sosiaalinen! Miten me kasarilapset olemme pärjänneet? Saatika siitä vanhemmat? Ala-asteella ollessani, erään koulukaverini äiti oli muille äideille päivitellyt, kuinka epäsosiaalinen olen. Syynä kuulemma se, ettei minulla ollut sisaruksia. Kavereita olin kyllä saanut senkin edestä, ottaen huomioon, että olin ollut miltei koko ala-asteen ajan koulukiusattu. Ironista sinänsä se, että olen hevosalan duunien puolesta opetellut entistä sosiaalisemmaksi ja nyt pyöritän yhtä Suomen aktiivisimmista blogiportaaleista. Sehän on rinnastettavissa someen. 😉
”Onko kyse siitä, että olen tyhmä vai enkö vaan osaa luovuttaa?”
Aihe tähän postaukseen tuli Blogiexpossa olleesta haastattelusta, jossa sosiaalisen median painetta käsiteltiin Miran toimesta Jonathan Silfverin ja Karoliina Forsströmin kanssa. He molemmat ovat olleet somessa esillä, tosin hieman eri tavoin. Jonathan on tullut tutuksi tv:n Big Brother -ohjelmasta sekä persoonallisuutensa vuoksi, Karo taas enemmän oikeastaan blogimaailman ”julkkishevosensa” kautta. Keskustelu on mielenkiintoinen ja minua harmittaa, etten saanut sitä videoitua! Vaikka Jonathanin ja Karon some -näkyvyys on hieman erilaista, olen varma, että bloggaajat voivat silti samaistua samoihin ongelmiin.
Blogissani alkaa pian seitsemäs toimintavuosi, Alunalkaen fyysinen tallipäiväkirjani siirtyi eräänlaiseksi blogiksi meidän silloisille nettisivuille ja sitä kautta Bloggeriin. Alkuun kirjoitin lähinnä jonkinlaista ratsastuspäiväkirjaa ja kilpailukalenteria, mutta, kun elämä muuttuu, sisältökin muuttuu. En enää pysty niin paljoa kertomaan omasta ratsastuksestani, joten sisällön täytyy olla jotain muuta. Missään vaiheessa en ole ajatellutkaan lopettavani bloggaamista. Ne mitä tähän blogiin on kirjoitettu säilyvät muistikirjana. En koe tarpeelliseksi poistaa mitään, se olisi valehtelua. Monelle olen sanonut, että Playsson.netin portaalin avaaminen on saanut aikaiseksi jonkin tyyppisen vahvan pohjan, jolle alkaa rakentaa. Pitkään mietin, mitä voin tehdä, jotta hyödynnän vanhaa hevosalan koulutusta ja kokemusta – saamatta aina selkääni. Blogimedia ja kaikki sen ympärillä tuntuu luontevalta, tätä me teemme jatkossakin!
Olen alusta asti pitänyt sen linjan, etten hyväksy anonyymejä kommentoijia. Se antaa reilumman pelin, enkä altista itseäni kaikelle paskalle. Sitä on tullut riittämiin muita kanavia pitkin. Netissä ei tarvitse kertoa ”kaikkea”, mutta olemme aina pyrkineet olemaan rehellisiä. Ei turhaa siloittelua. Minulla (tai meillä) on ollut paljon huonoa tuuria. Välillä on tehnyt mieli luovuttaa, mutta silti aina jokin voima potkii perseelle ja käskee jatkaa. Onko kyse siitä, että olen tyhmä vai enkö vaan osaa luovuttaa? Pikkuhiljaa alkaa saada kiitosta kaikesta tehdystä työstä, se on se ”koukku”, miksi jatkaa!
Työni puolesta seuraan paljon hevosalan blogeja. En varsinaisesti lue tai seuraa kovinkaan montaa blogia, mutta selailen eri bloggaajien tuotoksia. Hyvän, suositun blogin saavuttaminen ei ole helppoa, eikä se tapahdu hetkessä. Sinne on monta eri reittiä, kukin taaplaa tavallaan… Blogien alkuaikoina suosio oli helppo saavuttaa, tehden pioneerin työtä. Sen aseman säilyttäminen on ollut vaikeampaa. Blogien ”kulta-aikaan” uusia blogeja tuli parhaimmillaan päivittäin. Kaikenasteinen julkisuus kiehtoo. Sosiaalisuuden paine näkyy myös siinä. Meillä on tarve olla tapetilla. Ihmisten medialukutaito heikkenee jatkuvasti. Monella oman elämän julkaisusuodatin kaipaisi tyhjennystä…
”Onko blogi pitämisen arvoinen, jos ei ole ideoita?”
Elämämme aikaa, jolloin kaikki on aivan naamamme edessä. On äärettömän helppoa seurata muiden tekemistä, kommentoida ja arvotella niitä joutumatta minkäänlaiseen vastuuseen. Me olemme Playsson.netin tiimin kanssa ottaneet käyttöön ”pyhän kolminaisuuden”, eli Facebook, Instagram sekä tietysti portaalin omat julkaisut. Portaalin artikkeleissa julkaistaan asiapitoisia tekstejä, joiden mainostusta voidaan tukea some -kanavien kautta. Samaan systeemiin kuuluu kauan peräänkuulutettu yhteisöllisyys ja yhteistyö, jonka suhteen olemme tehneet paljon töitä. Olen niin monta kertaa alleviivannut verkostoitumista. Yhteistyössä on voimaa ja se lieventää sosiaalisen median painetta. Muita bloggaajia ja hevosihmisiä ei tarvitse pelätä.
Meistä tehtiin juttu Etelä-Suomen Sanomiin ennen Blogiexpo -tapahtumaa. He pyysivät verkkojulkaisua varten vinkkejä bloggaamiseen. Jaan ne teille tähän vielä lopuksi, ihan vaan, jotta uhraatte niille ajatuksen. 😉
1. Ole oma itsesi. Älä esitä muuta kuin olet, anna oman persoonasi
näkyä teksteissä.
2. Vedä raja henkilökohtaisimpiin asioihin. Kaikkea ei tarvitse kertoa.
3. Muista blogin visuaalinen ilme. Kuvitus herättää mielenkiintoa, tekstiä jaksaa lukea paremmin.
4. Tarkista oikeinkirjoitus ja tekstien jaksottaminen. Yhdysssanavirheet ovat rasittavia!
5. Kirjoita asiasta monipuolisesti. Kirjoita vasta, kun on aiheet valmiina. Vältä täytetekstejä!
 |
| ”Muita bloggaajia ja hevosihmisiä ei tarvitse pelätä.” |
Allekirjoittanut
