Kraniosakraalihoitoa ihmettelemässä.

Kraniosakraalihoitoa ihmettelemässä.

Epäluuloinen ihminen ottaa asioista selvää…

Akro ei tajuu.


Arvon hevoseni, Latvian ihme, Akrobats on aina ollut rakenteeltaan hämähäkkimäinen ja kehittänyt huonosti lihaksia. Isän puolelta tulevat täysverisen geenit vaikuttavat osittain, mutta vaikka kuinka treenaisi ja syöttäisi sitä kuin norsua, ei sen suurempaa tulosta. Viime talven jälkeen se oli aika huonossa lihaskunnossa tullessaan Ypäjältä kotiin. Roosa teki sen kanssa kovan työn, jotta lihakset ”nousivat” ja ruuna olikin aluekatsastukseen mennessä jo hyvässä tikissä!

Lautasten päällä on ns. dromedaarin kyttyrä ja lanneselkä ei saa lihasta millään. Hieroja on sen tsekannut useasti ja vaikka treeniohjeita noudatetaan – nothing. Ruuna ei koskaan pukittele, mikä on myös epänormaalia sekin. Kaiken kukkuraksi ruuna pudottaa jatkuvasti vasenta kenkäänsä, riippumatta kuka sen on kengittänyt. Kun kenkä irtoaa, lohkeaa aina uusi pala kaviosta. Vähän vähältä se vain liikkuu kökömmin koko ajan… Pieni kenttä vielä jarruttaa ison hevosen (175 cm) liikkumista. Viime vuonna sille laitettiin pohjalliset, koska se arkoo herkästi kentän tai maneesin pohjamateriaalia.

Olen siis lähestulkoon kokeillut kaikkea, mikä mahtuu lompakon budjettiin. Kunnes minulle ehdotettiin vielä testattavaksi kraniosakraalihoitoa. Woot?! Kaikissa tällaisissa hoidossa, olen äärettömän skeptinen. Jos hoitaja ei tee mitään, sillä ei tietenkään voi olla vaikutusta. Kuitenkin ymmärsin, että tässä on kyse jonkinlaisesta nikamaniksautuksesta, joten Google laulamaan ja alueelta lähin kraniohoitaja! Löysinkin tamperelaisen Fanny Niemi-Junkolan, joka lupasi tulla x päivämääränä. Akron lisäksi yhytimme toiseksi ”potilaaksi” meidän 20 -vuotiaan pv-tamma Sallin.

Kun Fanny saapui, hän teki kartoituksen hoidettavista ja minä vuolaasti kerroin kaikki ongelmat. Fanny myös selitti minulle, mistä kraniossa on kyse ja hetken mietin, että ”ei jumankeuta, rahan hukkaanheittoa”. Mutta sitten täytyi myöntää, että suhtautumiseni muuttui pian! Akro, joka on itse rauhallisuus, eikä hetkauta eväänsäkään mistään, alkoi olla todella levoton käytävällä. Fanny kävi käsillään rauhallisesti hevosta läpi. Ruuna pyöri, yritti pura ja kuopi ja oli selkeästi sitä mieltä, että kiitos ei.

Kraniosakraalihoito perustuu aivo-selkäydinnestekierron vaikutuksiin koko elimistössä ja kehossa. Esim. osteopatia, kiropraktiikka ja hieronta ovat manuaalisia, kajoavia hoitomuotoja, kun taas kraniohoidossa hoidettavan kehoa lähestytään hienovaraisesti sen omaa tilaa kuunnellen, saattaen kehon voimavarat oikeaan suuntaan. Koulutettu hoitaja havaitsee kehon KS -rytmin kautta ongelmakohtia, esimerkiksi jumeja, jännitteitä tai nikaman virheasentoja ja pyrkii vapauttamaan ne eri kraniotekniikoin. Kraniossa hoidettavaa lähestytään psykofyysisenä kokonaisuutena ja hoito vaikuttaa aina myös mielen tasolla.

Fanny kertoi minulle, mitä tunsi. Akron lantio oli tukkoinen ja jumissa, samoin rintakehän seutu. Lanneranta lähti hyvin ”purkamaan”. Kaularanka oli vaikea ja kallonpohja myös kireä. Lopuksi lantio on väljempi. (Jos jotakuta kiinnostaa tarkempi hoitokertomus, voin avata sitä enemmän vaikka sähköpostitse.) Edelleen hevonen on kovin levoton ja kireän tuntuinen. Yhtäkkiä se väänsi ilmoille jäätävän varpusparven (lue: lentävä ripulipaska) ja rentoutui silmissä! Sen jälkeen alkoi olla hieman väsy, letkutteli ja antoi Fannyn hoitaa. Karsinaan päästyään kakkasi lisää ja pissasi, selkeästi siis rento meininki. Akro siis selkeästi reagoi hoitoon, koska mitään muuta syytä ei voinut olla! Fanny mainitsi, että lanneselässä ”yhteys katkeaa”, siksi lihaksiakaan ei tule.

Koska yhden kerran jälkeen ei voi todeta mitään, tulimme siihen tulokseen, että kokeilemme kraniohoitoa vielä ainakin kerran tai kaksi lisää. Seuraava hoito on viikolla 33. Olen myös varannut Akrolle ajan klinikalle, jossa sen etujalat ja selkä kuvataan ihan varmuuden vuoksi. Ostin BackOnTrackin selkähässäkänkin ja elokuussa tulee vielä loimi. Nyt Akro on ilman kenkiä hieman lomaillut, maanantaina saa uudet popot ja Roosa pääsee vähän treenaamaan. Epäluuloisena ihmisenä kyselin tutuilta kokemuksia kraniosta ja rauhotuin näistä kommenteista:

Joten – kannattaa testata, jos omalla hevosella on jotain ongelmia! Kiitos Fannylle! Raportoin jatkossakin miten kraniohoito toimii meidän Akrolla. Hoitomuoto on aika käsittämätön (enkä tajua sen teoriasta mitään), mutta jotain hevoseni tunsi hoidon aikana. Muorihevosemme Salli taas ei reagoinut mitenkään negatiivisesti, nautti silmät kiinni koko ajan, venytteli ja haukotteli välillä. Lukaiskaa vielä läpi portaalin juttu kraniosakraalihoidosta ja käväiskää Fannyn nettisivuilla!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

2 thoughts on “Kraniosakraalihoitoa ihmettelemässä.

  1. Hienoa! 🙂 ja todellakin suosittelen back on trackia – jokaisen sentin arvoinen! Mun kisakoirilla on BOT takkeja ja usein saavat myös huoltoja. Hevosillakin käytin aktiivisesti BOT tuotteita ja itellänikin on. Tsemppiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *