Risukasassa.

Risukasassa.

Päivänpaistetta odotellessa.


Memmu Koivisto ja Elmo treenaamassa.



Viime aikoina on meikäläisen postaukset olleet kovin synkkäsävyisiä. Olen nyt viikon verran kulkenut ”uusin” silmin, nimittäin hermokipulääkkeillä ym. Kipu on välillä aivan sietämätöntä, enkä pysty tekemään mitään töitä. Olen sairaslomalla ainakin 14.9. asti, joten en ole Miekkiössäkään tunteja pitämässä. En pysty ajamaan autoa kuin ihan lyhyitä pätkiä. Muutimme viikko sitten tänne Hämeenkosken keskustaan ja se helpottaa elämää huimasti. Meillä on iso yksiö, joka on muutettavissa kaksioksi. Palomaalle 8 km matka ja kaupat täälläkin vieressä sekä bussit kulkee tarvittaessa.

Akro etsii osittain vieläkin ratsastajaa. Haen sille toistaiseksi kotiin, mutta eräs juniori-ikäinen kouluratsastaja Valkeakoskelta saattaa ottaa sen itselleen. Koeratsastusta on venyttänyt se, että onneton konkkakoipi kolhi taas itsensä tarhassa ja on nyt pienellä lomalla… Roosan piti mennä tänään ruunalla Helppo C -luokka HäkRan kisoissa, mutta lähdimmekin vain Alexin ja Elmon kanssa. Tämä oli nuorelle pojalle eka ohjelma, jossa on laukkaa. Lähtijöitä ei ollut paljoa, mutta koska luokka alkoi vasta päivällä klo 13 jälkeen, meillä ei ollut kiirettä. Memmu Koivisto on tosiaan Elmoa nyt ratsuttanut ja tehnyt hyvää tulosta. Lähiviikkoina viemme Elmoa Miksulle hypättäväksi Korppariin.


Alex otti lyhyen, tiiviin verkan ja Elmo vaikutti hyvältä. Radalla raviosuus oli hyvä, mutta sitten ratsastajamme perisynty – unohdus – iski jälleen. Vasen laukka meni reisille, mutta oikea oli taas hyvä. Prosentteja 52 % tiukalla linjalla. Olimme kyllä tyytyväisiä ekaan C:hen. Video löytyy YouTubesta ja Instagramissakin pätkä. Nyt syysuussa panostetaan hieman enemmän estepuoleen, sillä eilen tuli Alexille kutsu Hämeen aluevalmennuksen katsastukseen ja nimenomaan haaveillulle kenttäpuolelle. Elmo on suht valmis jo koulussa, mutta ei pärjää vanhemmille esteillä. Onneksi aluekatsastuksessa otetaan myös ikä huomioon. Tässä kohtaa tarvitaan siis Miksun apua…

Miekkiön kuvio ei ole mennyt ihan toivotusti, joten jatkossa pidän siellä joitain tunteja sekä satunnaisesti omalla kahdella hevosellani Palomaalla. Lisäksi kerään uudestaan valmennettavia Hämeen ja Uudenmaan alueelta, kunhan olen ajokunnossa. 🙂 Nyt jo kyselyjä tullut kivasti. Valitettavasti en pysty enää ratsutustöitä tekemään. Koitan myös jotain ei-hevoshommia etsiä. Ajattelin, että koitan panostaa valmennustyöhön, hoitamalla lajivalmentajakoulutuksen loppuun ja käymällä täydennyskursseja. Jospa tämä tästä pikkuhiljaa ja saisin taas tännekin valmennuspostausta tehtyä. 🙂 Playsson Ridersin toimintaa pitäisi myös vihdoin kehittää eteenpäin, Roosa kävi tänään SRL:n hevoskerho-ohjaajan kurssin ja sai pätevyyden siihenkin hommaan!

Sisustusta meidän uudesta kämpästä. On Innot katsottu…

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *