Horse Fair, osa 1.

Horse Fair, osa 1.

GoExpo ja Helsinki Horse Fair -messut 8.-9.3.


Noin viikko sitten saimme Alexin kanssa tietää, että GoExpon järjestäjät olivat valinneet meidän molemmat bloggaajapassien saajiksi. Näinpä ollen meille tarjoutuu vapaapääsy messuille koko viikonloppuna, ilmaiset parkkimaksut ja lehdistön tiloissa kahvia ym. Olimme paikan päällä noin klo 11.00 ja tänään tavoitteena oli hoitaa ”työt” eli kerätä bloggausmateriaalia teoriapuolelta. Käytiin viemässä ulkovaatteet pressiin ja leimaamassa parkkikortit. Sitten tsekkaamaan paikat!

Hevospuolen messutilat olivat suurinpiirtein samanlaiset kuin viime vuonna. Myyjiä oli suhteellisen paljon, mutta mitään silmiinpistäviä alennuksia tai tarjouksia ei juuri ollut. Sitäkin enemmän löytyi hevostyttöjä ja -teinejä joka lähtöön (isien Visat vinkui). Firmoista Hevari ja Horce olivat edullisimmat. Ns. laadukkaampia tuotteita myivät entinen keikkapomoni HorseBoutique ja Smart Riders, joka tarjolla esim. Samshield -kypärät. Talutusratsastus oli takaosassa hallia, mielestäni 3 euron hinta siitä on kiskuria. Työnäytösten paikka oli hankala, sillä kun satulasovittaja esitteli työtään, kengityssepät kolkuttivat ihan vieressä niin, ettei kuullut mitään. Uskoisin myös rotuyhdistysten edustajien ja hevosten kyllästyneen meteliin (sepillä itsellään kuulosuojaimet). Rotujen puolesta mukavasti eri yksilöitä paikalla! Näytösareenan Horse Fair Challenge -estekilpailu oli näytösluontoinen, mutta mukava ”tosi paikka”. 130 cm korkeudella hypätyn luokan voitti eestiläinen Paul Argus ja Opaal. Muita näytöksiä en juuri seurannut, hetken rotujen Knock Out -kisaa, jonne oli kerätty harrastelijoita hevosineen ”kilpailemaan” leikkimielisesti.

Hevostet & Ratsastus -lavalla seurasimme useamman luennon lauantain aikana. Meidän kohdalta mielenkiintoisimmat aiheet olivat kenttäratsastuksen alkeet (Ronja Salmi) ja tavoitteellinen valmentautuminen (Riitta Holopainen ja Teppo Hakala). Jälkimmäiseen liittyen SRL:ltä myös uusi kirja, johon palaan tässä myöhemmin… Blogiportaali Hippola esitteli hyvän hevosblogin tekemistä, apunaan Heidin nelivedot -blogin kirjoittaja. Täytyy sanoa, että n. 15 minuutin tiivistelmä oli aika suppea. Haastateltavan henkilökohtaiset syyt ja tavat käytiin läpi, muttei juuri bloggaamista yleisellä tasolla. Suurimmat pointit olivat hyvät kuvat ja omana itsenään oleminen. Korvaan särähti, että jos ko. bloggaajalla on monia hyviä kuvia, hän laittaa niitä useita (samanlaista). Hippolalla on suhteellisen suuri seuraajajoukko ja tilaa hevosmediassa, joten miksei näitä tilaisuuksia käytetä huolellisesti?

Huomattavasti paremmin oli käytetty jo aikaisemmin mainittuun tavoitteelliseen valmentautumiseen tarkoitettu puoli tuntia. Paikalle oli tullut este- ja koulupuolen valmentajat, joilla pitkä kokemus ja menestyneitä ratsastajia. Valmentajat kertoivat omien lajiensa suhteen valmentautumisen tarkoituksia ja kilpailutoiminnasta. Nuoren ratsastajan (ja miksei vanhemmankin) tulisi mennä molempia peruslajeja ja vasta myöhemmin suuntautua toiseen. Siltikään ei pitäisi lopettaa toisen lajin treenaamista. Kouluratsastajankin tulisi hypätä tasapainon ym. asioiden takia. Myös hevosvalinnan suhteen pitäisi olla tarkka. Mieluummin ensin valmentaja ja sitten vasta hevosen hankita! Aiheeseen liittyen siis julkaisu kirja Valmentaudu tavoitteellisesti, joka messuilla myynnissä SRL:n osastolla 20 eurolla (18 euroa liiton jäsenille). Suosittelen lämpimästi hankkimaan tämän opuksen! Olen itse siitä ihan piukeena ja aion varmasti käydä sitä läpi täällä bloginkin puolella.

Tässä siis lauantain osuus! Huomenna sitten rennompaa meinikiä. Katsotaan jos saataisiin videopostaus tehtyä tallin porukan kanssa, meidä 12 henkeä lähdössä aamulla messuille… 🙂

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

2 thoughts on “Horse Fair, osa 1.

  1. Heippa, kiva kirjoitus Horse Fairista ja mutta pakko korjata, sillä selkeästi annoin ainakin sinulle väärän kuvan: minulta kysyttiin omasta bloggamisessa kuvista ja miten ylipäätään kuvat vaikuttavat blogin sisältöön, ja vastaukseni ohessa kerroin, että minulla on se onnekas tilanne kuvien suhteen, että saan niitä usein ja paljon ihania kuvia, että välillä on valinnan vaikeus valita niistä mikä on parhain ja monesti tulee ehkä laitettua siksi sen valinnanvaikeuteni takia kuvia saadessa aika paljonkin kuvia näytille, mutta kuviakin tärkeämpää on se teksti ja sisältö, eli ulosanti. En nyt oikein ymmärtänyt mikä asiassa sinun korvaasi "särähti" ja miksi tuo meidän lyhyempääkin lyhyempi esiintyminen sai sinulle noin huonon fiiliksen, joten ajattelinkin lähteä kysymään selvennystä? 😀 Hippolan "tilaksi" tässä tilaisuudessa oli annettu 15 minuuttia ja harmi, jos en omalla esiintymsellä osannut tuota jo aika haastavan lyhyttä aikaa käyttää paremmin hyödyksi ja annoin noin väärän kuvan bloggaamisestani ja ylipäätään minun näkemyksestäni bloggaamisesta. Harmi, ettet tullut antamaan palautetta suoraan, sillä olisin mielelläni kuullut, koska tämä oli ensimmäinen "live -esiintyminen" bloggaajana ja mielelläni olisin palautetta halunnut kuulla, sillä aika noviiseja tässä vielä ollaan 🙂

    1. Kiitos viestistäsi. En mitenkään halunnut hyökätä juuri henk.kohtaisesti sinua vastaan! Kuten molemmat olemme samaa mieltä, oli 15 minuuttia kovin vaatimaton aika tällaiselle portaalille esittelyn pitoon. Siksi olisikin ollut tärkeää, että tuo 15 minuuttia olisi käytetty hieman tehokkaammin. Luentopätkässä ei tullut ollenkaan ilmi MILLAINEN on hyvä hevosblogi tai miten blogin saa keräämään huomiota oikein. Pitemminkin katseltiin bloggaamista juuri sinun blogisi kautta. Ehkäpä ohjelmaan painettu otsikko oli myös harhaanjohtava. En sano, että olisin itse tilannetta hoitanut yhtään sen paremmin, vaikka kokemusta esiintymisestä on näin oman työnkin puolesta. Harmi, jos otit itseesi, en nähnyt tarpeelliseksi tulla tällaisesta asiasta neuvonpitoa tekemään. Tsemppiä jatkoon, mikäli esiintymisiä tulee lisää! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *