Vaihtelu virkistää!

Vaihtelu virkistää!

Blondin valmennuksessa Hyvinkäällä.

Olimme tänään Akron, Jessen & Sallin kanssa Hyyppärässä Minna ”Blondi” Kemppaisen valmennettavana. Lähdimme erittäin kiireellä – taas – vaikka kuinka yritimme olla ajoissa valmiina! Akro ei tällä kertaa ymmärtänyt miten päin autoon mennään, mutta lopulta päästiin 15 minuuttia myöhässä matkaan… Nopeasti tankkaamaan ja hyvin viime minuuteilla olimme perillä Hyvinkäällä. Kamat niskaan ja maneesiin, jonne onneksi myös Blondi saapui hieman myöhässä!

Tunnilla otettiin ”iisisti” eli treenattiin perusasioita, lähinnä taivuttelua ja tahdikasta liikkumista. Piti muistuttaa mieliin, että mistä ohjasta vedetään ja kuinka paljon ja että ulko-ohjallakin voi antaa tilaa välillä. En odottanut kauheasti Akrolta (tai itseltänikään), sillä se on ollut viime päivinä todella vahva ja hankala ratsastaa! Lisäksi sen hampaat täytyy nyt vuoden vaihteen jälkeen hoitaa kuntoon, sitä kun ei ole vielä meillä raspattu… Mutta ruunapa yllätti! Se oli kovinkin hyvä! Tosin huonompi vasemmalle (kuten kotona, siinä onkin sitä työnsarkaa)… Laukatkin olivat suhteellisen onnistuneet! Lopuksi tuli vähän erimielisyyksiä ravissa, mutta kun taas sain kädet kuntoon eli kyynärpäät pysymään kyljissä, niin asia korjautui! Minulla oli myös Jesseltä joululahjaksi saamani BackOnTrack -selkävyö päällä, helpotti ja tuki huomattavasti jälleen vaivannutta selkäkipua!

Uudet treenisuojat!

Kävin aikoinaan, useita vuosia sitten, Blondin tunneilla Naapen kanssa. Olen pitkään harkinnut hänen opetukseensa palaamista ja nyt tuli sellainen sauma. Ja olemme tyytyväisiä! Pääsimme taas tänään pitkästä aikaan eteenpäin! Blondilla on hyvä vuorovaikutus ratsastajiin, huumoria ja ammattitaitoa. Hänen kanssaan jatkamme tästä tunneilla käymistä muutaman viikon välein! Olen siis virallisesti eronnut Pia Varjosen EqB-Teamista. Heidän aikataulunsa, asiakaspalvelunsa sekä ajatusmaailmansa valmennusten toimimisesta erosivat sen verran meidän omastamme, että parempi jatkaa itsekseen. Pidin Orimattilassa käymisestä sekä opetuksesta, mutta uskon, että meillä on nyt ihan yhtä suuri tai jopa suurempikin mahdollisuus edetä.

Anyhow, ensi kuun puolella takaisin Blondin luo! Tässä välissä Marika (Vunder) tulee myös meillä käymään! Vielä videokooste tältä päivältä… Ei ehkä ihan parasta ”meitä”. 😉

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

3 thoughts on “Vaihtelu virkistää!

  1. Voii, menitte "meijän" päädyssä! 😀 Vitsi olis ollu siistii nähä, mtta kun käyn vain tiistain tunneilla /:

  2. Kemppainen on tosi hyvä valmentaja, se valkkaa myös tuttujeni vanhempia. Ja tää oli tosi kiva postaus, hienosti eksyitte just Hyyppärään, käyn siel nimittäin ratsastamassa vakkarina ^^

  3. Tervetuloa kyttäämään, jos joskus osutaan sopivaan aikaan sinne! 🙂 Yritetään kerran kuussa ainakin ehtiä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *