Hallittu kisakaaos.

Hallittu kisakaaos.

Harjoitusestekisat 30.5.

Keskiviikkona olimme taas Lammilla iltakisoissa. H-tiimi oli ilmoitettu Ramseksella ja Voodylla 70 cm luokkaan sekä Aliisa Voodylla 90 cm luokkaan. Meidän kohdalla kävi nyt niin, että näytettiin miten kisaradoilla EI tule toimia. 😉 Tuloksemme oli siis yksi kaadettu hevonen (Hanni & Ramses), yksi tippuminen (Aliisa & Voody, mutta tippuminen verkassa) sekä yksi normihylky (Hanne & Voody). Oli erittäin hyvä, että ko. kisoissa oli erikoisesteitä, saivat kuskit vähän testata taitojaan ja minä syyn hankkia härpäkkeitä kotiin treeneihin! Voodylle vesimatto oli ok, mutta verryttelyssä muuri tuotti tuskaa. Voody on – kuten aikaisemmin mainittu – perseilyn keisari. Vaikkei mitään ”pelättävää” olisikaan, on silti mukava kiristellä ratsastajan hermoja… Ramses päätti myös verryttelyssä säikähtää jotain ja hypättyään pystyyn kaatui selälleen. Hannin jalka otti vähän osumaa, mutta luita ei mennyt onneksi poikki! Hanne taas vain syyllistyi löysään ratsastukseen radalla. 😉 Tästä on taas hyvä jatkaa meidän tuoreen estetiimin kanssa! Mietin jo, että olisiko aika hankkia helppoja hevosia, mutta Kirsiä lainatakseni olisi aika sääli, jos kaikki aina onnistuisi. Radat paranee harjoituksen myötä, hyvä puoli on se, että koko porukalla sujuva hyppytekniikka ja taitoa. Tässä vielä kiva kuvasarja!

”OU MAI GAAD! Muuri!”

”Mitä sä oikein luulet? En mene lähellekään!”

”Poistun kuule paikalta liukkaasti…”

Lopuksi sentään sujui muuri ja muutkin:

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *