Updating…
Vihdoin pakkaset hellittäneet ja alan pikku hiljaa olla itsekin paremmassa
kunnossa! Pientä kipuilua vielä ollut, heikko olo… Kuitenkin päästy
taas hevosten ja ratsastajien kanssa vauhtiin.
Voody oli torstaina tunnilla erään taitavan aikuisratsastajan kanssa. Aiheena
pohkeenväistöt loivalla kiemuralla ja samalla haettiin ratsastajien istuntaa
ilman jalustimia. Eilen juoksutin Voodyn liinassa käyttämällä vyötä ja
piuhoja, jotta sain venytystä eteen-alas. Ruuna oli oikein pirteä ja ehdotteli
koko ajan vaan laukkaa. Tänään oli minulla vaihteeksi todella vetelä olo,
mutta onnistuin ratsastamaan Voodyn kuitenkin (sen jälkeen aika menikin vain
nukkuessa, kun olin superväsy). Aluksi juoksutin taas liinassa alkuverkat,
sitten asettelin kentälle yhden puomin ja kiipesin selkään. Aluksi käynnissä
puomia isolla ympyrällä, sitten samaa ravissa. Ideana oli saada hyvä lähestyminen
yksinäiselle puomille, useampi olisi toki ollut helpompaa. 😉 Lisäsin vielä
käyntisiirtymisen ympyrä toiselle sivulle, jotta sain reaktionopeutta.
Laukat menin ensin uraa pitkin, kulmia ja suoristuksia. Sitten palasin taas
ympyrälle ja tähtäiltiin siinä puomille. Jospa uskaltautuisin hyppäämään
sillä joku päivä! Olen sivusilmällä katsellut sille estesatulaakin…
Lopuksi menin vielä ilman jalustimia – rasittaa noi mun jalat, kun ne ei
aina suostu olemaan hiljaa. Tämä nyt meillä kaikilla ”muotivirhe”. 😀
Kuten jo aikaisemmin olen sanonut, Voody alkaa nyt olla jo siihen suuntaan
kun haluan. Hieman ”raskas” kädelle ja nopea jalalle, hakee hyvin alas.
Laukannostot ravista parantuneet. Se alkaa olla entistä enemmän unelmien heppa! Kyselin Pinkiltäkin tuntia tälle viikolle, mutta eivät kalenterit mätsänneet… :/ Ehkä myöhemmin onnistuu! Illalla Minna tuli hieromaan ja TENSsaamaan vielä Voodyn. Voodysta on ihanaa, kun kaulan lihaskönttejä hierotaan! Huomenna kevyt käyntipäivä,
tiistaina Hanne tulee tunnille.
Biitti on nyt ilmoitettu Ypäjän ponioripäiville, vaikka vähän epäilenkin
ettei se vielä pääse läpi. Mennään kuitenkin kokeilemaan! Se on ilmottu myös
ratsastuskokeeseen, jonka hoitaa Biittin ykköskuski Hemu. Molempien shettispoikien
viime kauden kisatulokset tuli lähetettyä shettisyhdityksen Aktiivikäyttöponi
-kilpailuun – katsotaan tuleeko menestystä! Parin viikon kuluttua on taas
tuomarikokous, johon olen osallistumassa sekä 3.-4.3. Helsinki Horse Fair -messut,
johon talliporukkaa lähdössä. Siellä myös ponijalostustapahtuma, joka kuuluu
tuomarikoulutukseen. Kuuntelemaan rakennearvosteluja…
Olen pikkuhiljaa saanut meidän toimintaa kehitettyä eteenpäin. Ensin SRL:n
hyväksyntä, valmentajan paperini ja nyt uusimpana tallin oman ratsastusseuran
perustaminen! Rekisteröintihakemus jätetty ja odotetaan hyväksyntää.
Sitten haku SRL:n seuraksi! Tällä kaudella taidetaankin sitten edustaa
itseämme, eli Playsson Ridersia! 🙂 Lyhenne on vielä keksimättä…
Seuran ensimmäinen iso homma on järjestää loppukesästä shetlanninponien
SM-kilpailut, tosin ei meillä – kenttä niin pieni.
Tässäpä kuulumisia, kehitetään taas uutta!
Saako udella, kuinka ootte loimittanu klipattuja shettiksiä? Miulla tarkotuksena nimittäin klippauttaa tuo tamma ens talveks kun en sitä nyt pakkasilla oikein uskalla liikuttaa, meidän talli on niin kylmä et menee koko päivä loimitellessa sitä kuivaks. En tykkää seisottaa poneja sisällä niin klipattunahan sais tyrkättyä nopeemmin ponin ulos 😀
Tuolla ollut alkutalvesta sisällä fleece, nyt kovimmilla pakkasilla fleece + toppaloimi (asuu ulkotallissa). Tuulella / lumisateella ollut vielä ulkoloimi kaiken kukkurana. Lämpimässä sisätallissa pärjäisi varmasti fleecellä + ulkoloimella. Oli leudoillakin säillä nakuna tarhassa… 😉