Ammattitaito koetuksella.

Ammattitaito koetuksella.

Missä menee pätevyyden ja pätemisen raja?

Internet on ihmeellinen, kuten tiedetään. Siellä kuka tahansa voi mainostaa
itseään ja antaa tuntemattomille sellaisen kuvan itsestään kuin haluaa.
Olen seurannut Hevostalli.netin markkinoita sekä nettisivuja ja blogeja
ja tullut siihen tulokseen, että kyllä kaikenlaiset ihmiset voivatkin itseään
kutsua valmentajiksi, ratsuttajiksi ja kengittäjiksi! Ilman kunnollisia
ammattipapereita. ”Älä yleistä”, kuuluu termi, joten lievennän ilmaisuani.
Toki on taitavia ihmisiä, jotka opettavat ratsastajia ja ratsastavat hevosia
maksusta eikä heillä ole mitään siihen tarkoitettua ammattitutkintoa. Tiedän
heitä paljon. Ei itsellänikään ole vielä ammattiratsuttajan papereita,
sanonkin itseäni A-luokan harrasteratsuttajaksi. Kuitenkin papereihin tähtään.

Tästä asiasta olen ennenkin paasannut, joten jatkan mielelläni nytkin.
Mutta mitä jos on ihmisiä, joilla ei kertakaikkiaan ole sellaista työkokemusta
tai taitoa, jota esimerkiksi nuoren hevosen ratsastamiseen tai ratsastajan
virheiden korjaamiseen vaaditaan? Tai viikonloppukurssin käynyt henkilö mainostaa
itseään kengittäjänä? Mitä tapahtuu, jos ymmärtämätön hevosenomistaja ”palkkaa”
sellaisen? Ja yleensä vielä niin sanotusti pimeästi, varsinkin kun heidän
hintansa saattavat olla samat tai enemmän kuin oikeasti ammattitaitoisilla.
Kuka vastaa, kuten Harjakainen sanoisi? Sanakirja määrittelee näin
sanan ”ammattitaitoinen”: oman ammattinsa (työnsä) hyvin osaava.
Toki meitä on moneen junaan; yksi ei pidä samasta tyylistä kuin toinen,
jokainen löytää omanlaisensa ihmisen auttamaan. Onneksi.

Ht.netissä on kritisoitu välillä SRL:n I-tason valmentajakoulutusta, jonka
myös minä olen käynyt. Sinne on kuulemma helppo päästä eikä se vaadi juurikaan
mitään ponnisteluja lupien saamiseen. Jaa, mikähän vika minussa sitten on…
Meidän kurssiryhmässä ei ollut yhtäkään koulu- tai esteratsastajaa, joka ei
olisi mm. kansallisella tasolla kilpaillut tai omannut muuten vahvaa hevostaustaa.
Ryhmästäni löytyi sellaisiakin henkilöitä, kuten Alexandra Malmström, Anne-Mari
Pekonen ja Anneli Lillkvist. Tynnyrissä kasvaneet googlaa, jos ei sano mitään.
Joten tunsin itseni välillä todella tyhmäksi! Silti hammasta purren… 😉
Ja voin kertoa, ettei siellä välttynyt kritiikiltä. Jokainen sai taatusti kuulla
rakentavaa palautetta esimerkiksi valmennusnäytteestään. Itse selvisin suhteellisen
pienellä määrällä. Näyttö valmentajaluvan saamiseksi tehdään joko Ypäjällä
tai sitten valitsemassaan paikassa. Minä tein ”kotona” eli lopulta Voistiossa,
jolloin pidin estevalmennuksen yhdelle ratsukolle. Näytön vastaanottaa SRL:n
valmentaja tai valtuuttama henkilö, minulla hän oli kilparatsastaja/ratsuttaja
Salla Varenti. Hintaakin koko riemulle tuli hieman päälle 1000 euroa… Paperit
tai ei, negatiivisilta asioilta ei voi hevosmaailmassa välttyä. Varsinkaan, jos
olet nuori (nuorihan EI VOI olla pätevä, näin olen kuullut).

Sitten vielä ammattitaitoisesta valmentajasta tai ratsastuksenopettajasta.
Eihän ne paperitkaan sitä ammattitaitoa tuo, mutta kyllä paperit suurimmassa
osassa tapauksista saadaan sen kokemuksen (eli ammattitaidon) kautta. Kyra
on maininnut, että ratsastajan oikea istunta vaikuttaa siihen, että ratsastaja
vaikuttaa myös hevoseensa oikein. Ratsastusongelmat voivat siis johtua siitä,
että kuskilla on virheellinen istunta. Jonkun pitää siis osata korjata se.
Valmentajan tai ratsastuksenopettajan/ohjaajan tulee kehittää itsellensä
”virhesilmä”, jolla hän pystyy näkemään virheiden perimmäiset syyt ja paneutua
niihin. On tärkeää, että opettava henkilö osaa suunnitella tehtävät niin,
että ratsastaja ja hevonen selviävät niistä ilman isoja ongelmia. Alussa
on varmasti kiva tehdä haastavia tehtäviä, joista kukaan ei selviä… Ratsastus
on laji, jossa vaikeaa tehtävää on hankala pilkkoa osiin, kuten muissa lajeissa
saatetaan tehdä (esim. tanssi, voimistelu). Helpommista harjoituksista on
kuitenkin myös helppo jatkaa itse vaikeaan asiaan. On tärkeää, että
asiat opitaan alusta lähtien oikein, vanhaa on hankalaa korvata uudella tiedolla.
Ratsastaja pystyy keskittymään vain yhden asian korjaamiseen kerralla,
syynä tähän aivojen toiminta.

Jokaiselle työkseen enemmän tai vähemmän opettavalle henkilölle muodostuu
oma muotti, jonka mukaan yleensä tuntinsa pitää. Omasta tyylistään
mukavasti meille avautui lyhyt aika sitten Jesse blogissaan
(hän on SRL:n harrasteohjaaja). Minä aloitan istunnan korjaamisesta, jolloin
saan ratsastajan taas aktivoimaan tietyn osan aivoistaan sitä varten.
Sitten katsotaan hevosen liikkuminen ja korjataan se paremmaksi. Sen jälkeen
lähdetään päivän tehtävän pariin aloittaen ensin käynnissä helpotetusta
ja siirtyen pikku hiljaa vaikeampaan sekä raviin. Joskus laukat liittyvät
päivän aiheeseen, joskus treenaamme vain nostoja tai siirtymisiä. Lisäksi
motkotan koko tunnit kaikesta pienestä mitä vain näen. 😀 En osaa olla hiljaa,
vaikka minulle on kokeneet ammattilaisetkin sanoneet, että säästä välillä ääntä.

Kuinka sitten määritän itseni hevosalan ammattilaisena?

Opetuksessa keskitytään tasapuolisesti niin ratsastajaan, kuin hevosen
oikeanmukaiseen ratsastukseen. Tunneilla tehdään vaihtelevia ja eteneviä
harjoituksia. Penina opettaa, kuten ratsastaa eli kertoo mitä ja miten
tehdään, vaihe vaiheelta. Estetuntien lisäksi myös koulutuntien pito sujuu.

Peninan syyt opettaa ja valmentaa ovat ne, että hevosen ja ratsastajan yhteistyötä
tulee parantaa ja viedä ratsukkoa eteenpäin. Hän myös tukee ja edistää ratsukon
kilpailemista ilman paineita. Hyvä valmentaja on vaativa, kannustava, innostava,
pitkäjänteinen, persoonallinen ja häneltä löytyy lajisilmää – näitä Penina
tunnustaa olevansa.

Kuten Jesse tekstissään sanoo, minustakin pätevän valmentajan, eli ihmisen
joka valmentaa ratsukoita kohti kisoja, tulee omata myös omaa kilpailukokemusta.
Ei auta, jos on käynyt yhdet naapuritallin harjoituskisojen raviohjelman
tai on hypännyt parit 60-70 cm luokat mikäli opetettavat ratsukot tähtäävät
HeA:han ja 110 cm tasolle. Tästä olen joutunut juoruajien hampaisiin, sillä
minullahan ei kuulemma ole kilpailutuloksia. Niitä kyllä löytyy, mutta ei
ihan SM-tuloksiin saakka. En ole koskaan kilpaillut ns. valmiilla hevosella,
joten en voi tietää missä olisin, jos olisin saanut sen kymppitonnin hepan
heti junnuna. Toistaalta, minulla ei nyt olisi tätä kokemusta eli ammattitaitoa
vaikeista ja keskeneräisistä hevosista. Silloin saattaisin olla se, josta
joku muu blogissaan valittaa. 😉 Wannabe.

Apua, teksti alkaa olla jo siinä mittasuhteissa ettei kukaan kykene lukemaan!
Lopuksi sanonkin vain sen, että olkaa vaativia sen suhteen kenet päästätte
hevosenne selkään ja ratsastajan ongelmianne korjaamaan! Suosikaa ammattilaisia,
eivät he turhaan koulujaan käy tai kokemustaan ole kartuttaneet oikeilla töillä.
Tulosta täytyy syntyä jo muutaman kerran jälkeen, edes vähän. Muistakaa kuitenkin,
että negatiivinen puhe kirii positiivista nopeammin – mutta kaikkea
ei kannata aina uskoa!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

2 thoughts on “Ammattitaito koetuksella.

  1. Mä taisin "palkata" ainakin ihan ammattitaitoisen ihmisen ponin selkään, ainakin tuloksista päätellen! 😉 kiitoksia vielä hurjasti tänpäiväisestä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *