Joka ponin valmennusvinkit, osa 3.

Joka ponin valmennusvinkit, osa 3.

Kirjoitan valmennussarjaa Suomen Shetlanninponiyhdistyksen jäsenjulkaisuun. Kolmannessa osassa kertomus meidän tyttöjen kisareissusta…

Edellisessä osassa oli demoharjoitus, jota toivottavasti kaikki innokkaat ovat jo ehtineet kokeilla! Kesä on kisailemisen aikaa, joten meilläkin melkein kaikki viikonloput ovat menneet kilpailuissa. Tässä osassa kerron meidän tallin ratsukoiden kisapäivästä sekä mitä kaikkea siihen sisältyi.

Toukokuun lopussa järjestettiin harjoitusestekilpailut Lahdessa, jossa oli ratsastajillemme sopivia luokkia. Tällä hetkellä Team Palomaan Ponitalli koostuu neljästä 11-14 –vuotiaasta ratsastajasta. Nuoremmat tytöt Aili ja Roosa ilmoitettiin aikaisemminkin mainitulla 20-vuotiaalla shettisruuna Playssonilla 40 cm luokkaan. Hieman vanhemmat ratsastajat Manta ja Aliisa ilmoittautuivat isommalla risteytysruuna Putella 60 ja 80 cm luokkiin.

Roosa ja Playsson poseeraa, kuva: Aili Saraja.

Edellisenä päivänä ratsastajat tarkistivat ponien varusteet ja puhdistivat suitset sekä suojat. Myös satulahuovat vaihdettiin kisahuopiin. Molemmille poneille valittiin valkoiset, joihin oli kirjailtu nimet. Poneja ei tyttöjen tarvinnut liikuttaa, sillä ne olivat olleet tunneilla mukana. Aikaisemmin viikolla olimme hypänneet rataa ja pitäneet ”tiimituokioita”. Hevosautoon pakattiin kaikki tarvittavat tavarat; satulat, suitset, harjoja, juottoämpärit sekä varmuuden vuoksi sade- ja kuivatusloimet vaikka lämpötilaa olikin jo reilusti + 20 astetta. Tytöt täyttivät vielä heinäverkotkin matkaevääksi. Aili ja Roosa olivat osallistumassa ensimmäisiin tallin ulkopuolisiin kisoihin, joten kertasimme vielä kilpailusääntöjä ja miten kilpailuissa käyttäydytään. Mukaan tarvitaan seuran jäsenkortti tai Green Card sekä rahaa lähtömaksuja varten. Rata käydään läpi ensin piirustuksesta, sitten jalan ja painetaan mieleen miten rata menee. Sen lisäksi tarkistetaan missä lähtö- ja maalilinja sijaitsevat sekä tuomari, jota tervehditään ennen lähtömerkin saamista. Valmentajana sitten kerroin mistä kannattaa ratsastaa, jotta saa nopeamman ajan. Molemmat poneista kun kääntyvät pennin päällä ja luokan arvosteluna oli A.2.0 eli nopein ja virheettömin rata voittaa.

Kun nämä asiat olivat koko porukalle selvät, menimme laittamaan poneille autossa suitset päähän. Kilpailupaikalla eivät ratsut saa enää olla ilman suitsia yleisen turvallisuuden takia. Ponit purettiin autosta ja tytöt satuloivat ratsunsa sujuvalla yhteistyöllä. Roosa pääsikin miltei heti käveltyään verryttelemään Playssonin kanssa, koska starttasi luokan ensimmäisenä. Verryttelyssä katson, että ratsastaja saa ponin liikkumaan reippaasti ja se kuuntelee apuja. Yleensä pyydän varsinkin nuorempia valmennettaviani tekemään siirtymisiä ja voltteja, ja otetaan muutama hyvä hyppy pysty- ja pituusesteelle. Roosa unohtaa joskus pitää pohkeet lähellä hyppyyn tultaessa, joten muistutin siitä vielä jokaisessa hypyssä. Verryttely meni hienosti ja luokka aloitettiin. Roosa tervehti, sai lähtömerkin ja muisti vielä radankin loppuun asti, vaikka olikin ollut siitä huolissaan. Nollarata ja hyvä aika!
Aili pääsi verryttelemään vasta myöhemmin omassa ryhmässään. Verryttelyssä ei ollut ainakaan ongelmia ponin reippauden kanssa, sillä se oli vaan innostunut ensimmäisestä radasta! Radalle päästessään Aili tervehti ja lähtömerkin saatuaan lähti laukalla kohti ykkösestettä. Juuri ennen lähtölinjaa ylienerginen Playsson alkoikin pukitella ja Aili putosi kyydistä! Onneksi sain pian ponin kiinni ja koska Aili ei ollut ylittänyt lähtölinjaa, hän sai jatkaa vielä radalle. Ratsastaja oli kovin itkuinen, mutta ei muuta kuin takaisin satulaan, muutama rohkaisun sana ja matkaan! Aili ja Playsson hyppäsivät hyvin, taas nollarata! Loppujen lopuksi Aili sijoittuiluokassa toiseksi ja Roosa kolmanneksi. Ei hullummin! Isompien luokkien hyppääjät Manta, Aliisa ja Putte pääsivät myös ratansa loppuun, tosin muutamin tiputuksin. Silti kaikki olivat tyytyväisiä!

Aili ja Playsson palkintojenjaossa, kuva: Aliisa Tupasela.

Loppuverryttelyjen jälkeen poneilta otettiin varusteet pois ja ne juotettiin. Vasta autossa vaihdettiin suitset riimuihin. Ajelimme kotiin ja tallilla ponit otettiin autosta pois. Tytöt pesivät isoimmat hiet ratsuistaan ja harjasivat ne vielä hyvin. Jalkoihin laitettiin linimentit ja tietysti molemmat ruunat palkittiin porkkanoilla hyvien suoritusten jälkeen. Sitten ponit pääsivät tarhoihinsa kavereiden luo. Ratsastajille jäi vielä varusteiden purku hevosautosta, likaisten huopien vieminen pesuun sekä muu yleinen puhdistus. Hevosautosta tuli myös siivota lannat pois ja lakaista se valmiiksi seuraavaa reissua varten! Ja sen jälkeen alkoikin kisojen läpikäyminen sekä kameroiden tarkistaminen mitä kuvia ja videoita oli saatu…
Paljon kilpailleena haluan, että valmennettavani pääsisivät kilpailemaan iästä riippumatta. Jokainen saa osallistua oman tasonsa luokkaan, kun mielestäni ratsastajan taidot riittävät siihen. Kotona meillä järjestetään harjoitustallikilpailuja, johon otetaan myös ulkopuolisia, jotta tulisi ”suurta urheilujuhlan” tuntua. Luokat ovat helppoja, yleensä puomeista 80 cm luokkaan. Samalla lapset ja nuoret oppivat käyttäytymään muiden ratsastajien ja hevosten seurassa sekä iloitsemaan toisen onnistumisesta. Tarkoituksenani on opettaa oppilaille, että kilpaileminen on kivaa, eikä sen tarvitse olla ikävää pakkopullaa. Koskaan en ole kuullut, että joku olisi haukkunut meillä toisen suoritusta, mikä on mielestäni uskomattoman hyvä asia! Valitettavan usein näkee pieniä ja vähän isompiakin ratsukoita, joiden valmentaja (yleensä oma äiti) on hieman innostuneempi suorittamisesta, kuin ratsastaja itse. Ratsastamisen täytyy olla hauskaa, vaikka sitä treenattaisiinkin välillä vähän vakavammin! Kilpailut ovat hyvä tilaisuus saada palautetta omasta taitotasostaan.

Tänä vuonna meiltä jäi shettisten mestaruudet väliin, sillä tarpeeksi valmista ratsastajaa ei ollut ja itse olin valmennustöissä koko kyseisen kisaviikonlopun ajan. Ehkäpä ensi vuonna, kun saan nykyisille tytöille lisää kisakokemusta!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

2 thoughts on “Joka ponin valmennusvinkit, osa 3.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *