Onnistuminen kasvattaa motivaatiota.

Onnistuminen kasvattaa motivaatiota.

Alaspään Ratsastuskeskus 24.5.


Kuten edellisessä postauksessa kerroin, että suuntaamme Roosan ja Akron kanssa viikonloppuna Hämeenlinnaan yhdistettyihin kilpailuihin. Kisoissa siis ratsastettiin kolmella tasolla; C/60 cm, B/80 cm ja A/90 cm. Aamupäivällä kouluosuus ja iltapäivällä esteet, eniten pisteitä kerännyt ratsukko voittaa. Roosa oli ilmoittautunut B-merkkiin ja 80 cm luokkaan. Periaatteessa esteiden korkeudella ei olisi ollut väliä, mutta Akro ei ole helpoin ratsastaa A-tason tehtäviä, varsinkaan kun Roosa ei vielä saa kilpailla kangilla. Siksi B-merkki oli ihan riittävä.

Verryttelyssä kaikki sujui hyvin, Roosa sanoi, että ruuna painaa jonkin verran kädelle. Siirtymät oli huonoja. Ratsukko starttasi yhdeksäntenä. Ottaen huomioon, että Roosa on kisannut Akrolla vasta yhden Helpon C:n, oli tämä rata oikein mainio! Muoto pysyi suht tasaisena, vaikka Akro roikkuikin ohjalla välillä. Osa siirtymisistä oli onnistuneita, laukkasiirtymiset eivät niinkään… Arvostelussa oli kehuttu tahdikkuutta, ratsastajan istuntaa ja hevosta. Moitteita tuli kättä vasten kulkevasta hevosesta ja teiden ratsastamista. Roosa meinasi unohtaa yhdessä kohtaa ohjelman ja joutui tekemään “mutkan”. Radan jälkeen ratsastaja oli pettynyt, minä en niinkään. Kuitenkin prosentteja 59,1 %. Tuomarina oli Rosali Kivitie. Tämä tulos riitti 3. sijaan! Voittaja sai 60 % ja toiseksi tullut 59,3 % eli tiukille meni! Tästä tuloksesta oli hyvä lähteä esteosuudelle.

Esteille otimme napakan lyhyen verkan. Muutama lähestyminen meni kuskin piikkiin. Rata itsessään oli kiva ja sopivan haastava. Näinkin isolle hevoselle kaarteet ja välit mietityttivät. Sarja kuitenkin pidennettiin 6,80 metriin hevosille. Ykköselle tuli heti harmittava pudotus, sillä Akro väänsi juuri kakkaa ja unohti nostaa jalkansa… Loppurata meni virheittä, Roosa joutui vähän ratsastamaan aikaa (A.2.0). Akro on rehti hevonen, joka ei kiellä eikä kyttäile, hyppäsi mukisematta kaiken vaikka ratsastaja toikin joillekin ihan vinossa. Videolla näkyy tie vitoselta kutoselle… 😀 Tulos ei riittänyt palkintosijoille, mutta oiva startti kouluun oikeutti kokonaiskilpailun kolmanteen sijaan! Kotiin vietäväksi ruusukkeiden lisäksi pokaali. Ja kyllä täti oli ylpeä!

Roosa ratsastaa nyt kvaaleja 2-tasoa varten, jotta pääsevät kisaamaan isommissa luokissa. Minulle on sanottu, että Akro taitaakin olla enemmän esteratsu… Roosa saa itse päättää mitä lajia/lajeja haluaa kilpailla, autan ja tuen jokatapauksessa. Tässä kisareissussa oli ehkä mahtavinta, että onnistuin peruuttamaan trailerin pois parkista ja vielä tallilla takaisin paikalleen! Olen ollut totaalisen liemessä sen vehkeen kanssa, kun tottui kääntelemään hevosautoa miten vain. Pientä iloa elämään! Kaikkien tämän postauksen kuvien © Anni Ihalainen. Kiitos Annille ja Alaspään porukoille kisoista!

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

2 thoughts on “Onnistuminen kasvattaa motivaatiota.

  1. Heippa, tiiätkö että saako noita kuvia tai onko niitä myös muista ratsukoista? Olin itsekin noissa kisoissa ja ois kiva saada kuvia 🙂

    1. Moi! Anni on meidän "hovikuvaaja" eli kuvasi vain Roosaa. 🙁 Olen kysellyt Alaspäältä kuvia, mutta en ole vielä saanut vastausta. Siellä oli useita kuvaajia…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *