Varustevillitykset turvallisuuden näkökulmasta.

Varustevillitykset turvallisuuden näkökulmasta.

Pohdiskelua ratsastusvarusteiden turvallisuudesta.


Nykyään ratsastusurheilussa on koko ajan vaan muodikkaampaa hankkia merkkivarusteita. Mitä kalliimpaa ja enemmän blingblingiä, sen parempaa! Esimerkkeinä kypärät, jotka on kehittyneet 80-90 -luvun “munankuorista” ilmastoituihin kolmipistekiinnityksellä varustettuihin kypäriin. Väri- ja materiaalivaihtoehtoja on satoja ellei jopa tuhansia, merkeistä ja muodoista puhumattakaan. Keskiverto GPA ja Charles Owen ym. kypärät maksavat parhaimmillaan 300-500 euroa ja toki kypärään saa laitettua enemmänkin rahaa (Antarés noin 1000 euron pintaan). Halvimmat kypärät kuitenkin alle 50 euroa ja nekin CE-merkittyjä. Kysymys kuuluukin; kuinka moni vaihtaa sen merkkikypäränsä esim. ratsailta tippumisen jälkeen? Tai ylipäätään vaihtaa? Suositushan on, että jos kypärä tiputtaessa tekee maakontaktin tai muuten saa osumaa, se pitää vaihtaa. Moottoripyöräilyssä tehdään aina näin kaatumisen jälkeen. Olemmeko nykyään niin materialisteja ja sokeita muoti-ilmiöille, että unohdamme turvallisuuden?
Positiivistahan on, että kypärättä ratsastaminen ei ole enää itse muotivillitys tai “cool”, sillä erikoiset ratsastuskypärät on osa ratsastajan imagoa. Varusteethan eivät tuo ratsastustaitoa, mutta julkisilla paikoilla (kuten kilpailuissa) esiintyminen tuo paineita ulosannin suhteen. Vielä kun osattaisiin käyttäytyäkin niiden KL-ratsastushousujen lisäksi… Mikä merkkivarusteissa viehättää? Näin ammatikseen hevosten kanssa toimivan ihmisen näkökulmasta täytyy sanoa, että olisi ehdottoman outoa hengata kotitallissa GPA:n kypärässä tai varustautua kalliisiin nahkasaappaisiin. Ratsastus sujuu 20 euron ratsastussaappailla (talviversiot) ja halvassa kypärässä. Kisoihin ja valmennuksiin voin sitten tälläytyä. Ovatko varusteet imagokeskeisiä vai varakkuuden esittelyä?

Alexin GPA, mun Training GPA ja 5 euron DMS kotikäyttöön.

Kypäristä pääsemme sitten jalustimiin. Jalustimissakin ollaan edetty tavallisista, painavista metallijalustimista kevyt metalli ja -muoviversioihin. Suosituimpina on varmasti JinStirrupit sekä niiden halvemmat kopiot. Eräs pitkän linjan hevosammattilainen heitti ilmoille kerran koulutuksessa ajatuksen; ovatko vanhat jalustimet turvallisempia kuin uudet, kevyet? Tämän ajatuksen perustelisin sillä, että painava jalustin pysyy paremmin paikallaan ja vaikkapa esteradalla helpommin jalkaan metsästettävissä. Toki en ole koskaan itse esim. JinStirrupeilla ratsastanut, joten en tiedä niiden painosta. Itselläni on Ducan muovisekoitejalustimet (jotka pinnallisena ostin vain kuosin takia…) ja ne ovat ainakin kevyestä painostaan huolimatta parhaat jalustimet, joilla olen ratsastanut. Pinnassa on pienet piikit, jotka takaavat pidon. Kun taas Jinien kopioissa on paljon huonompi pinta jalan pidon kannalta. “Ennen vanhaan” oli metallijalustimissa aina varpaat jäässä, nyt taas kevytjalustimissa selviää pakkasellakin.

Turvajalustimiakin on monenlaisia. Heti ensimmäisenä tulee mieleen ne kumilenkillä varustetut, nivelletyt ja jousella varustetut. Omille oppilailleni en suosittele kumilenkillisiä, sillä kokemuksen perusteella ne hajoavat aina väärällä hetkellä. Yksi ystäväni tippui aikoinaan esteen päällä, kun reunassa ollut jalka laukaisi kuminauhan ja hän putosi tasapainon kadottua. Kilpaillessani esteillä käytin nivellettyjä, mutta en oikeasti osaa sanoa, mitä hyötyä niistä olisi ollut esim. tippumisessa. Jouston pitäisi estää jalan kiinni jääminen.

Mutta kertokaahan kokemuksianne. Mitä varusteita suositte turvallisuussyistä ja miksi? Miten varustevalinnat vaikuttavat turvallisuuteen?

Vasemmalla Ducat, oikealla “halpis-Jinit”.

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

4 thoughts on “Varustevillitykset turvallisuuden näkökulmasta.

  1. Itse olen satsannut kypärään mukavuuden vuoksi, mutta en ymmärrä miksi siitä pitäisi maksaa halvan hevosen verran. Uusin aina kypärän pahasti tippuessani, oli kypärä mikä tahansa. Samshield voisi olla hyvä vaihtoehto monelle, koska ymmärtääkseni sen voi korjauttaa tai joissakin tapauksissa ostaa kokonaan uuden halvalla. Jinit olen kokeillut ja pakko sanoa että ne ovat esteillä todella hyvät varsinkin leveän "pohjan" vuoksi joka antaa paljon tukea. Nekin ovat tosin melko ylihintaiset. Hyvä postaus:)

  2. Minulla on tällä hetkellä neljä käytössä olevaa kypärää – tuunattu halorider kisoihin, horse comfortin kevyt kypärä helteille ja useamman hevosen ratsastuspäiville, perushalorider aina autossa ja eurostar ns. arkitalvikypäränä. Hinnat 45-90€ välilltä. Vaihdan jos kolisee pitkin seiniä tai maita rajusti, enkä jää ihmettelemään.

    Tarkistan aika hysteerisesti vastinhihnoja, ompeleita ja satulasta jalustimen kiinnityskoukut ovat AINA auki. Estesatulassa turvajalustimet ja sillä usein maastoilenkin.

    Hupparit ja kaulaliinat ei kuulu hevosen selkään, eikä tennarit tai muuten epäturvalliset jalkineet. Niiden käytöstä kuitenkin myönnän tekeväni poikkeuksia – joskus olen päätynyt tallille ilman tallivaatteita, jolloin on kyllä ollut huppari ja tennarit jalassa, mutta sitten on menty ilman satulaa tai sillä estepenkillä, jotta jalustimiin roikkumisvaara ainakin poistuisi.

    Hansikkaat on ehkä yksi kriittinen varuste myös, josta en mielelläni tingi hevosta käsitellessäni.

    1. Vastinhihnat on muuten jännä juttu… Eräässä isossa ratsastuskoulussa ollessani töissä, noin 95 % ompeleista oli ratkenneet! Kukaan ei tuntunut välittävän! Huppareista sen verran, että Ruotsissahan on esim. kilpailuissa hupulliset paidat ja takit kiellettyjä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *