Minä ja muiden unelmat.

Minä ja muiden unelmat.

Viikonloppu 18.-19.5.

Lauantai ja sunnuntai ovat menneet aika leppoisasti. En ole valmentanut, mutta kävimme eilen shetlanninponien kanssa match show’ssa Hämeenlinnassa. Roosa esitti molemmat ponit. Näyttely oli koulun kentällä ja jouduin hieman antamaan palautetta, kun opastus ei toiminut ja kanslia ei tiennyt mistään mitään… Kuitenkin kumpikin meidän poneista sai I palkinnon, lisäksi Playsson oli poneista toiseksi paras. Pidemmälle ei tällä kertaa päästy! Tässä hieman ponien arvosteluja: “Erittäin hyvä rotutyyppi, vankka, ryhdikäs. Ilmeikäs pää.” Lotta ja Playsson: “Tarmokas, hieman kiireinen käynti. Tahdikas ravi, melko hyvä työntö. Temperamenttinen, hyvin esitetty.” “Melko tarmokas, lyhyt käynti. Tahdikas lyhyt ravi. Virkeä, rotutyypillinen ruuna.”

 

 

Tänään meidän piti lähteä Mäntsälään estekisoihin, mutta aikataulut taas tuottivat vähän ongelmia. Lisäksi kisat olivatkin niin pienet, ettei ollut järkeä lähteä ajamaan 70 km suuntaansa. Niinpä varasin maneesin ja mentiin sinne hyppäämään tyttöjen (ja Jessen) kanssa, Roosa & Muse ja Oona & Mummis. Otettiin hyppyjä vähän “erikoisesteille” eli hieman täytettä alle. Muutamien epäonnistumisten jälkeen lähtivät “mörköesteetkin” sujumaan! 🙂 Roosa myös onnistui jo kesän tavoitteessaan, eli hyppäsi radan, jonka okseri oli 90 cm.

Viikko sittenhän selkäni aiheutti taas murheita, enkä ole koko viikkoon ratsastanut. En ole vain uskaltanut. Oikeasti minunhan piti mennä tänään sunnuntaina Korpikylän koulukisoihin, mutta eihän niistä mitään olisi tullut tällä “treenillä”. Sekä minä, että muut syyllistävät siitä, etten treenaa selkälihaksia. Todennäköisesti olen vain niin laiska (ja välinpitämätön), etten jaksa jumppailla päivän aikana. Vaikka esim. 100 selkälihastakin olisi helppo tehdä päivässä 10 x 10 sarjoina. Olen pyöräillyt ja nyt pitäisi taas aloitella uimista.

Otsikko oikeastaan taas kokoaa tämän hetkiset ajatukseni valmentamisesta sekä omasta kilpaurastani – jos sitä voi edes siksi sanoa. Enemmän ja enemmän mietin vakavasti sitä, että luopuisin kokonaan kilpailemisesta ja sen yrittämisestä. Ei kaksi kertaa vuodessa kisoissa käyminen ole kauhean aktiivista. Minulla on hyvä hevonen, mutta olen täynnä sitä, että joudun aina miettimään ehdinkö käydä ohjelmaa tai liikeitä läpi, kestääkö selkä jne. jne. Ärsyynnyn hevosihmisten kisatuloskeskeisyydestä, mutta sitähän se on nykyään. Kaikki taidot mitataan tuloksista. Tiedän mihin taitoni riittävät, mutta entäs jos en vain pysty? Mitäpä jos panostaisin nyt vain muiden ratsukoiden valmentamiseen sekä ratsuttamiseen? Saan valtavasti iloa ja olen ylpeä siitä, että valmentamani ratsastajat ovat motivoituneita ja menevät eteenpäin. He tavoittelevat ja saavuttavat omia unelmiaan tämän lajin parissa. Tässä työssä rakastan eniten ratsastajien onnistumisia; tunteita mitä he niistä saavat ja sitä, kun he ovat tyytyväisiä omaan suoritukseensa!

Jospa siis käytän kaiken osaamiseni, kokemukseni ja taitoni muiden auttamiseen, jotta he saavuttavat unelmansa. Se ei ole minulta pois. Pitää tietää, milloin on aika antaa olla. Jospa laitan kisahousut piiloon sekä pidän GPA:n ja silinterin kaapissa. 😀 Kolmen viikon kuluttua on lähtö Viroon Akrobatin kanssa. Tarkoituksena ratsastaa siis Ruilassa kahdet kisat. Toivon, että ehdin saada tatsin takaisin ensimmäisen kahden viikon aikana, jotka treenaan Marikan kanssa!

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

5 thoughts on “Minä ja muiden unelmat.

  1. Vaikkei nyt enää itse koskaan ratsastaisi, olisi silti ensiarvoisen tärkeää huolehtia siitä keskivartalon tuesta selälle. Sama selkä on vielä vanhanakin ja sitten voi ottaa pannuun jos on koko ikänsä kärsinyt kovasta kivusta eikä ole vaivautunut tekemään asialle mitään. Oma laiskuus ei saa olla syynä siinä että tekee hallaa itselleen ja terveydelleen, itse siitä on lopulta vastuussa eikä kukaan muu.

    Elämä näyttää kummasti paremmalta kun kipu ei vaivaa niin pahana kokoajan, joten tsemppiä yrittämiseen äläkä anna itsesi luovuttaa.

    1. Kiitos tästä. Tiedostan tämän asian. Tottakai fysiikka pettää vielä helpommin vanhempana, jos nyt en tee mitään. Ratsastusta valmentavana ihmisenä tiedän keskikehon lihasten hallinnan sekä niiden tärkeyden. Jutun jippo onkin juuri siinä, että hallitsen mielestäni hyvin kroppani ratsastaessa – se vain kostautuu heti kipuna. Lihaksia siis on, mutta ne eivät jaksa tukea vioittunutta selkää kovin kauaa…

    2. Pelkkä ratsastus ei riitä pitämään selkää ja keskivartaloa tarpeeksi hyvässä kunnossa. Ainakin itselläni huomaa heti jos on muu liikunta/jumppa/venyttelyt ollut heikoilla, niitä tehdessä ratsastuskin on kivuttomampaa. Kuten sanoit, lihaksesi eivät jaksa kauaa = niitä ei ole tarpeeksi. Toki asiaan auttaa myös hyvä hieroja/fysioterapeutti. Ne maksaa, mutta jaksaa sitten paremmin tehdä töitäkin.

      Kunhan pääsee alkuun ja tekee itselleen siitä jumppaamisesta rutiinia, loppu menee sitten helpommin. Ise olen ottanut tavaksi tehdä liikkeitä ja jumppaa aina esim telkkaria katsoessa. Edelleen, tarkoitus ei ollut kettuilla vaan yrittää tsempata asiaan, se on raskasta kyllä ja kivu syö energiaa mutta pitkällä tähtäimellä voi paremmin.

    3. En otakaan tätä yhtään vttuiluna, on hyvä, että joku sanoo asiat "ääneen"! Sehän se onkin, kun saisi itselleen rutiinin jumpata! Käyn nyt kerta viikkoon hierojalla ja se tehnyt ihan hyvää… Kun vaan saisi mielen mukaan!

  2. Kokeile sitä jumppaa telkkaria katsoessa, ja käske jonkun antaa siinä vaiheessa aina se kuuluisa potku perseelle 🙂 joskus tarvii vähän sitä tsempparia siihen viereenkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *