Päivittelyä.

Päivittelyä.

Eli missä mennään meidän mäellä.

Pitäähän täällä blogissa välillä kertoa myös meidän kuulumisia! II-tason lajivalmentajakoulutuksen 1. lähijakso meni ja saimme läjän etätehtäviä, joita olen puurtanut ja samalla valmennettavat joutuvat testikappaleiksi (reppanat)… Isoin projekti on Team Tarkkailuryhmän kohtalo, eli heille täytyi tehdä 4-6 viikon harjoitussuunnitelma niin ratsastuksen kuin oheistreenaamisen suhteen. Kuuden viikon aikana tämän kohderyhmän tulee selvitä vastalaukkatehtävästä, jota nyt harjoitellaan eri muodoissa. Lisäksi he lenkkeilevät, uivat, hiihtävät jne. Siitäpä sitten se ajatus lähti, sillä nyt kaikki halukkaat ja kynnelle kykenevät joutuvat kokemaan järkkäämäni ratsastajien liikuntapäivän sekä kuntotestaukset su 3.3. 🙂 Ohjelmassa on mm. Horsebic -tunti lajin kehittäjän Meri Sataman vetämänä. Päivä on kaikille avoin tapahtuma, joten tervetuloa, jos matka Hämeenkoskelle ei ole mahdottoman pitkä! Lisätietoja esim. meidän FB-seinältä.

Viime maanantaina semi-pakotin oppilaitani Lahteen sääntökoulutukseen, sillä halukkaita kisaajia on tänä vuonna meillä paljon. Aliisa myös suoritti hyväksytysti alueluvan itselleen. Osa porukasta on lähdössä tulevana sunnuntaina Hämeenlinnaan kauden ensimmäisiin kisoihin. Siellä hyppäämässä myös pari valmennettavaa Janakkalasta. Meiltä mukaan lähtevät poneista Muse ja Nanna ja ratsastajista Janita, Ansku, Roosa ja Sini (10v.), joka tekee hienovaraista siirtymistä shettiksistä ”isompaan” poniin. Luokkina ristikko, 50-60 ja 80 cm. Olimme samalla porukalla tällä viikolla maneesilla treenaamassa. Maneesiaikaa oli tunti, joten molempien ponien ratsastajat menivät vain 30 min ottaen ”tyyppejä”. Tehtiin helppoja kavalettiharjoituksia sekä pientä rataa, joka oli loppuvaiheessa ratsukosta riippuen max. 80 cm. Muse varsinkin oli ylläri, sillä en ole sen nähnyt ”oikeasti” hyppäävän. Muutama porsastelukielto, mutta muuten hienosti (jollei lasketa sitä, että poni häipyi lastaustilanteista yhteensä kolme kertaa…). Se ikävä kyllä edellisessä kodissa saanut hyvän niskaotteen ihmisiin – eipä enää lälläspieru! Se oli MENTÄVÄ autoon sitten lopulta mukisematta! Onneksi kisapäivänä Jesse lähtee mukaan poniankkuriksi, pystyin jo visioimaan kuin ruuna painaa vapaana Hml:n keskustassa. 😛 Eli tulossa kisat ja sitten ensi keskiviikkona Aliisalla ja Sinillä Juhon (Norilo) estevalmennus. Mutta tässä lyhyt video harkoista:

Muuten olenkin sitten vaan tehnyt töitä eli lähinnä valmentanut ja ajellut pitkin maakuntia… Ratsutuspaikoille tänne kotiin on jonoa, joten keksin, että ulkoistan ratsutuspaikat muualle. Enpä vaan ole vielä sopivaa tallia löytänyt. Pientä yhteistyökeskustelua on ollut Maarit Keskitalon kanssa, mutta that’s it. Ensi viikolla menen katsomaan erästä friisitammaa, joka sijoitettaisiin tälle alueelle ratsastettavakseni. Oma ratsastukseni on jäänyt todella retuperälle ajanpuutteen takia! Olen lähinnä käynyt maastossa ja vähän ratsastellut ns. vakavammin. Tänään uskaltauduin jopa ilman satulaa jolkottelemaan ja Akrohan oli todella hyvä! Paljon rennompi kuin satulan kanssa, joten penkki täytyy laittaa syyniin ja vaihtoon. Olemme menossa 23. päivä Lahteen koulukisoihin ratsastamaan B:0 -radan, mutta siinäkin tuntuu olevan jo tarpeeksi töitä näin talven jäljiltä. Onneksi heti seuraavana päivänä on Karita Kotikulman kouluklinikka Alaspäällä (Hml), jossa olen ratsastajana.

Parempi kuitenkin, että valmennettavilla on groove päällä! Neljä junnuani hakivat Hämeen kenttäratsastuksen 9-15 -vuotiaiden ratsastajien kehitysryhmään, joka järjestetään aina aluevalmennusten yhteydessä. Siinä olisi heille hieno ponnahduslauta pidemmälle! Katsastukset ovat 2.-3.3. jos sinne päästään… Laittaessani tyttöjen hakemukset lausuntojeni kanssa sain tällaisen vastauksen: ”Kertakaikkiaan mahtavaa. Upeaa toimintaa sinulta oman väen hyväksi!! Minä laitan nämä Sepolle ja me vähän jutskataan. Kuittaan sinulle mitä sovimme ja kerron jatkosta.” Joten toivossa on kait hyvä elää?!

P.S. Tässä postauksessa mukana hellyyttäviä toppahousukuvia… Ja liittykääpä lukijoiksi – kohta 400 täynnä = kilpailu!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *