Reaktioharjoitus.

Reaktioharjoitus.

Vaihteeksi enemmän asiatekstiä ja 350. postaus.

Ymmärtääkseni olette suhteellisen kiinnostuneita myös lukemaan ratsastukseen liittyviä harjoituksia ja tuntiaiheita? Niinpä postaan teille nyt meidän tämän viikon aiheen, jota olemme tunneilla tahkonneet eri ratsukoiden kanssa. Päivän sana on reaktio. Viime viikolla ratsastimme pysähdyksiä istunnalla ja painoavuilla reippaasta temposta. Jatkamme hieman samalla linjalla…

Alkuun lähdetään ottamaan suora linja kentän poikki S-E -väliltä (tai vasemmassa kierroksessa R-B -väliltä). Kenttä siis ”katkaistaan” ennen L -päätyä. Keskilinjan kohdalla otetaan jokaisella kierroksella pysähdys, jotta pidättävät avut saadaan läpi. Syvä istunta, paino istuinluilla ja jalat rentona molemmin puolin. Vatsalihakset, polvi ja reisi vahvistavat puolipidätettä. Kun hevonen tekee hyvän pysähdyksen, korvataan pysähdys painavalla istunnalla tehtyyn puolipidätteeseen. Kokoamisen jälkeen tehdään muutaman askeleen lyhyt ja jyrkkä väistö oikealle, kohti lyhyttä sivua. Heti suoristus ulkoavuilla ja linja takaisin pitkälle sivulle. Tarkoituksena on siis saada sisäpohje ja ulko-ohja läpi sekä irroitella vähän lapoja hieman jyrkemmällä ristiaskeleella.

Kun käyntiväistö sujuu, lisätään harjoitukseen uusi reaktiotehtävä. Nyt poikkilinjalla puolipidäte, väistö, suoritus, puolipidäte ja välitön siirtyminen raviin. Muista tehdä tehtävät hitaasti asia kerrallaan, eli suorista ja pyydä sitten vasta raviin! Taas loppulinja suoraan! Päästyäsi lyhyelle sivulle siirrä käyntiin ja tule sama väistö – ravisiirtymistehtävä uudestaan. Hevosen tulee siis reagoida nopeasti ja pienistä avuista pidätteeseen, kuunnella väistättäviä apuja, suoristua ulkoavuista ja siirtyä vielä pehmeästi, mutta napakasti pohkeesta raviin! Keskity ratsastamaan istunnalla ”satulan läpi”, älä käytä vain jalkoja, ohjia tai ääntä! Huomaat kyllä, mikä teho painoavuilla ja istunnalla on esim. siihen, että väistö kulkee myös eteen – ei vain sivulle! Jokaisessa tehtävässä aina ajatus eteen, myös pysähdyksissä.

Muutaman ravisiirtymisen jälkeen voi jatkaa ravissa väistöjen tekemistä. Samallalailla poikkihalkaisijalle ja keskilinjan kohdalla lyhyt, muutaman askeleen raviväistö. Tämän voi tehdä myös kevyessä ravissa, jos tuntuu, ettei harjoitusravissa saa tahtia tai eteenpäinpyrkimystä säilymään! Tarkkaile hevosen suoruutta; lapa ei saa lähteä edelle ja kaula mennä vinoon! Myöskään takaosa ei saa mennä edelle tai jäädä jälkeen! Suora hevonen, jolla pieni taivutus sisälle. Johda ulko-ohjalla, pyydä väistöä sisäpohkeella ja auta tarvittaessa raipalla takaosaa.

Jos haluaa vielä viedä reaktiota pidemmälle, kannattaa aloittaa ensin tehtävä harjoitusravissa. Poikkihalkaisijalle, pidäte, väistöaskeleet, suoritus, pidäte ja tästä laukannosto. Pitkälle sivulle voi laukata pienen ympyrän, siirtää raviin ja tulla uudestaan seuraavalta pitkältä sivulta. Jälleen huomioi hevosen suoruus ja se, että se vastaa pidätteeseen ennen laukka-apuja. Kuten eräs 13-vuotias oppilaani tänään sanoi: ”Mitä parempi puolipidäte, sitä parempi laukannosto”. Pitää paikkansa!

Koko tämän harjoituksen ja sen osien tarkoituksena on siis saada ratsastaja toimimaan (= reagoimaan) nopeammin, mutta selkeästi apujensa kanssa. Samalla vahvistetaan hevosen reaktionopeutta ja keskittymiskykyä. Jos ratsastaja ei pyydä oikeaa asiaa oikeassa kohdassa, voi tuloksena olla päätön rypeminen koko homman läpi. Joten KESKITY huolellisesti siihen mitä teet! Se auttaa taatusti jatkossa myös kisaradoilla! 😉

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *