Laukannoston opettaminen.

Laukannoston opettaminen.

Asiaa nuoren hevosen sisäänratsastamisesta ja miksei vanhemmankin.

Monesti kuulee erilaisista ratsutusmetodeista, erityisesti laukan opettamisen suhteen. Kummallista kyllä, mutta yleinen käytäntö on ratsastaa kiireen vilkkaa putkeen käynti, ravi ja laukka – jopa ensimmäisillä kerroilla! Jotenkin minusta siinä mennään takapuoli edellä puuhun. Kun minulle tulee nuori 3-4 -vuotias hevonen sisäänratsastettavaksi, eli aloittamaan ratsun uraansa, aloitan ensin perusasioilla. Käynti; kaasu ja jarru, puolipidätteen opetus hidastuksien kautta, pysähdys, kääntyminen ja suoraan kulkeminen. Myöhemmin ympyröiden tekeminen ja taivutuksen hakeminen. Sitten ravipätkiä uralla niin, että nuori hevonen ymmärtää lähteä reippaampaan askellajiin ja taas hidastaa. Käytän paljon ääniapuja ja raipalla merkkien antamista yhdessä pohkeen kanssa. Siten hevonen oppii yhdistämään äänen ja pohkeen tai istunnan. Kun hevonen osaa tehdä ravissa saman kuin käynnissä (lue lista yläpuolelta), siirryn laukannostojen opettamiseen. Tässä vaiheessa sisäänratsastamista on takana n. 1-2 kuukautta, kolmena kertana viikossa ja hevonen alkaa jo “odottaa” seuraavaa vaihetta. Meillä laukannostoja opettelevat tällä hetkellä nuori poniruuna Simppa 3v. ja ex-ravurisuokki Taika 13v.

Pikku-Simppa.

Aivan aikojen alussa, ennenkuin nuorta hevosta edes harkitaan ratsuksi, se tulisi olla paljon käsitelty ja opetettu kulkemaan liinassa. Tämä helpottaa paljon! Kun nuori ymmärtää suulliset käskyt, on selästä käskyttäminen kätevää. Kannattaa siis opettaa normikäskyt, kuten “seis”, “ravi”, “käynti” ja “laukka”. Laukan tulee nousta liinassa molempiin suuntiin ja risti/vastalaukat pitää korjata. Kun nuoren kanssa otetaan ensimmäisiä laukannostoja ratsastajan kanssa, käytän yleensä avustajaa tässäkin. Ravaan reipasta kevyttä ravia uralla ja nostan laukan kulmasta kohti pitkää sivua lyhyen harjoitusravipätkän kautta. Avustaja leikkii “juoksuttajaa”, tekemättä kuitenkaan mitään, korkeintaan auttaa ääniavuilla. Teen puolipidätteen, jolloin hevosen tulisi odottaa minua, sitten liioitellut laukkapohkeet ja napakka käsky “LAUKKA!“. Fiksu nuori osaa laskea 1 + 1 ja nostaa laukan helposti. Jos nostoa ei tule, ravi heti kiinni ja uudestaan. Jos väärä laukka nousee, siitä ei rangaista vaan kokeillaan uudestaan. Oikeasta laukasta kehutaan ja nostoja otetaan alkuun vain pari kolme per suunta. Villimmän yksilön kanssa voi ensimmäiset nostot ottaa liinassa, avustajan ollessa narun toisessa päässä.

Varsinkin ex-ravureiden kohdalla on outo käsite, että laukka löytyy ja paranee kun luukuttaa maastossa tai kentällä kilometri tolkulla. Ei – vaan se paranee nimenomaan miljoonan noston kautta. Toistoja, toistoja ja kertaus on opintojen äiti. Nuorella ja ex-ravurilla on huono tasapaino laukan suhteen, joten paljon nostoja ja lyhyitä pätkiä, joiden kautta lähdetään laukkaamaan kierros, puoliympyrä, ympyrä jne. Hallaa tekee myös laukalle “ajaminen” sekä “kaataminen” esim. tiukassa mutkassa. Kun laukannostot opetetaan alusta pitäen kunnolla, kehtaa joskus mennä koulukilpailuihinkin. KERTAAN: opettakaa laukat ensin liinassa, niin nuorelle kuin ex-ravurillekin!

Koska hevosjalostus on mitä on, ei entiseltä lämminveriravurilta juurikaan pysty kitkemään nelitahtista laukkaa pois. Aina voi yrittää ja tehdä harjoituksia, mutta 98 % tapauksista se jää nelitahtiseksi. Suomenhevosilla on parempi laukka, ne kun eivät aina ole välttämättä täysin juoksijasuuntaisia suvuiltaan. Nelitahtisen laukan pystyy kuitenkin ratsastamaan siedettäväksi ja hallituksi. Esteiden suhteen, oli nuori tai ex-ravuri, kannattaa ajatella hyppäävänsä enemmän vasta kun laukka on oikeasti hallittavissa. Ensimmäiset hypyt tehdään ravista ja haetaan laukka heti esteen jälkeen. Mikään ei ole kamalamman näköistä, kuin laukka-ravi-sekoituksessa rypevä hevonen esteradalla…

Taika opettelee laukkaa kaarteissa.

Tässä vähän vinkkejä laukan opetukseen! On kuitenkin muistettava, että kukin tallaa tavallaan ja hevoset ovat kaikki erilaisia. Tämän olen kuitenkin omaksi systeemiksi kehittänyt ja se on toiminut hyvin!

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

3 thoughts on “Laukannoston opettaminen.

  1. Toiset voivat harjoitella maastossa laukan opettamista (nostoja ja toistoja) pelkästään siksi, että siellä on huomattavasti enemmän tilaa käytettävissä eikä tarvitse ahtaa raakaa laukkaa kentän aitojen sisälle. Itse olen näin myös tehnyt, ja hyvin on hevoset myöhemmin myös laukanneet kentällä.. =)

  2. Tapa tuokin, itse vaan en lähde nuorella ja/tai raa'alla hevosella maastoon ennenkuin on varma ratsastaa.

    1. Minulla olikin varmat hevoset olla, jotka tiesivät kaasun ja jarrun eron, myös harjoituksissa. Ajotaustasta on paljon hyötyä, moni myös unohtaa kuinka hyvin ajo-opetetut hevoset tottelevat ääniapuja. Toki kaikki yksilöt eivät ole niin viisaita, kun mitä minulle on tainnut siunaantua. Mutta omieni kohdalla ei olisi ollut järkevää survoa hevosia kentälle, vaan ne tarvitsivat tilaa. Ei sen puoleen, ihan ensimmäinen laukan nosto tuli lv ex-ravurilla kentällä suoraan avuista, ja sitten sitä vahvistettiin maastossa. Ja hyvin toimii, ei ongelmia! 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *