Pyhä yrjö.

Pyhä yrjö.

Flunssainen updating.

Maanantait ovat kivoja, silloin on ponikerho ja joka kerta saan 99,9 %
varmuudella muksuista jonkun pöpön… Kuten nytkin. Alkuviikko sujui
hyvin; paras uutinen oli, että Ramses meni vihdoin kaupaksi! Torstaina
aamulla lähdimme Jessen kanssa viemään sen Mikkeliin uuteen kotiinsa.
Yöllä oli jo aika heikko olo, mutta jaksoin ajaa menomatkan. Ramses
matkustaa onneksi hyvin. Mikkelissä se vietiin uuteen karsinaansa,
jonne ruuna suoritti pitkän ajon jälkeisen pissan ja aloitti heinien
syönnin. Meidän lähtiessämme kotiin olin jo niin kipeä, että Jesse sai
ajaa tullessa. Listasin matkalla sen reissun toiseksi kauheimmaksi
autokokemuksekseni! Joka paikkaa särki, varsinkin niskaa ja päätä!
Teki mieli vain jäädä oksentamaan johonkin 4-tien varteen… Tuskaisen
matkan jälkeen ryömin kotona sänkyyn ja siellä olen pysynyt about
tähän hetkeen asti. Kuumetta reilu 38 astetta ja nenä vuotaa hartaana.

Jesse hoiti eilen ratsastajat, tänään ei ollut tunteja, jotta saivat
hoidettua tallin ja Jesse ratsasti Vespan. Aionkin ylentää Jessen
viralliseksi kakkosratsuttajaksi. 🙂 Huomenna ryhdyn kuitenkin
hommiin olkoon kunto mikä tahansa. Kolme ratsastajaa tulossa meille tunnille
ja kaksi valmennusta pidettävänä Mäntsälässä. Sunnuntaina on edelleen
se Hämeenlinnan kouluklinikka johon kuitenkin menen sitten itse. Tosin
en Voodylla kun en ole sille vieläkään löytänyt sopivaa satulaa… Vespa
tuuraa, niin päästään varmaan taas anonyymiin asiantuntijafoorumiin.
Vespan ratsutus päättyy kuun lopulla, joten meiltä vapautuu kaksi paikkaa.
Molemmat on jo varattuja, joten ei ole tarvinnut mainostaakaan. Maanantaina
käyn tsekkaamassa yhden kouluponin, joka tulisi ratsastettavaksi ja myyntiin.
Toinen tulija onkin vanha tuttu viime vuodelta.

Jesse ja Bambe joskus keväthangilla.

Tyttöjen kisatreenit ovat jääneet heikolle sairasteluni takia, mutta kiritään
pari viikkoa sitten kiinni ennen kilpailuja. Hakuni apuratsastajan saamiseksikin
on vihdoin tuottanut tulosta, kokelas tulee tasotestiin ensi viikonloppuna.
Onneksi voin nykyään valita ratsastajani, tästä uusimpana “löytönä” on mukava
ratsastaja, joka aloittaa meillä yksäritunneilla käymisen Porvoosta asti.
Seuran rekisteröinnistä odotetaan vielä papereita, hidasta toimintaa…

Tässäpä taas tätä. Seuraava päivitys meidän elosta tapahtuu sunnuntain
jälkeen. Manta lähtee kuvaamaan,
joten jotain kuvamateriaaliakin on tulossa… Lisäksi; voinko olla
allerginen ärsyttäville ihmisille? Sen verran olen taas seurannut eräitä
blogeja ja nettisivuja, että oksat pois mitä älyvapaata toimintaa…

Ja P.S. Katsokaapa meidän kesän kurssikalenteri, löytyisikö mitään sopivaa!

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *