Iltainen lisäys.

Iltainen lisäys.

Matchless Lyrion

Tänään tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun meidän NF-ruuna
Lori siirtyi vihreämmille laitumille. Lorilla oli krooninen kaviokuume
sekä nykyisinkin paremmin tunnettu metabolinen syndrooma. Saatiin
monesti parempaan kuntoon, mutta kaviokuume uusi. Se ei ollut yhteydessä
ruokintaan, vaan saattoi saada sen esim. stressistä tai keskellä talvea.
Niin kova paikka kun se olikin – olihan Lori meillä 8 vuotta – on lohduttavaa
tietää, että nyt se on paikassa, jossa jalat ovat terveet, saa
laiduntaa ja olla vanhojen tuttujen kanssa. Lori on haudattu tallin
pihapiiriin tarhojen lähelle. Tänään, kuten muinakin päivinä, sytytettiin
haudalle kynttilä. Lepää rauhassa.

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
33 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAB:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *