Hei hei mitä kuuluu?

Hei hei mitä kuuluu?

Päivitystä tallielämään…

Heti aluksi täytyy vähän tilittää; että INHOAN syksyä!! Illat pimenee
ja sataa vettä koko ajan! Tarhat ei enää ime yhtään vettä, joten ollaan
jouduttu siirtymään hieman eurooppalaisempaan tallin pitoon. Hevoset
tarhailee vuoroissa kahdessa kuivemmassa tarhassa. Eipä tyyppejä ole
kamalasti vähempi tarhailu haitannut, jos sataa vettä niin jonottavat
porteilla sen aikaa kun on karsina saatu siivottua… 😉 Nyt jos koskaan
olemme vakavasti miettineet hallin laajentamista ratsastuskäyttöön!

Muuten päivät koostuvat valmennustunneista ja nuorten ratsastamisesta.
Meillä käy kotona n. 30 oppilasta tunneilla viikottain, en enempää
halua enkä pysty ottamaankaan, sillä opetushevosia ei ole laumoittain
ja ryhmäkoot vaihtelee yksityistunnista kolmeen ratsukkoon.
Kaikki meidän ratsastajat ovat enemmän tai vähemmän tavoitteellisia
ja olen erittäin tyytyväinen, että minulla on näin hyviä ratsastajia
tällä hetkellä valmennettavana! Uusia oppilaita olen ottanut viime
viikkoina jonkin verran ja kyselyitä tulee miltei päivittäin…

PV-tamma Nellan (3v.) ratsutusurakka alkaa olla kohta kohti, neiti
lähtee omistajallensa lauantaina. Vaikka Nella onkin kovin herkkähipiäinen
ja jännittää helposti, olemme sen kanssa saaneet hyvin töitä tehtyä.
Nellan tilalle tulee saman tien uusi ratsutettava, kylmäveriruuna Risto.
Palataan Ristoon joskus myöhemmin… Ratsutuspaikoille on meillä tällä
hetkellä edelleen jonoa, mutta kävin katsomassa erästä projektitarjokasta.
Paikan päällä oli ihana pienikokoinen tinkerori, joka tahtoisi tulla
meille opiskelemaan! Oikein herttainen tapaus! Kohta tarvitaan jabakarsinoita
pihaan, että kaikki mahtuvat. 🙂 Friisiläisruuna Vespa on myös hyvällä
mallilla; laukannostot sujuu ja ratsastettavuus on parantunut huimasti!
Komea hevonen, jonka kanssa on mukava ratsastaa! Ramses 5v. on yhä myynnissä,
tehnyt joitain valmennustunteja ja ollut minun sekä Jessen ratsastettavana.
Nuorten kanssa olen harjoitellut Ninan valmennuksesta saamiani oppeja ja se
on taas auttanut monelta osalta omaa ratsastustani. Olen vieläkin onnellinen
siitä, että sain positiivista palautetta kyvystäni ratsastaa nuoria hevosia
noinkin tasokkaalta ratsastajalta!

Teoriapuolella jatkan valmennussarjan kirjoittamista Shetlanninponiyhdistyksen
lehteen. Sunnuntaina suuntaan myös käyttöluokkatuomarikoulutukseen (siitä
kerron viikonlopun jälkeen tarkemmin). Minua pyydettiin jo tuomaroimaankin
yhdet harjoituskoulukilpailut, mutta koulutus on juuri samana päivänä!
Ehkä sellainen tilaisuus tulee uudestaankin! Maanantaisin pidän vielä kaiken
kukkuraksi Hämeenkosken koululla kunnan PONIKERHOA 1.-6. luokkalaisille
hevoshulluille. Voin kertoa, että siellä on riemu katossa joka kerta,
kerholaisia kun on viikosta riippuen 12-17 henkeä…

Elli taas on parina päivänä viikossa opetuskäytössä ja muina päivinä sillä
ratsastaa Hanne. Elsa alkaa olla siinä vaiheessa, että voisin sen kiinnostuneelle
myydä. Itse kun etsin nyt ”opetusmestariksi” vanhempaa kouluhevosta, jolla
pääsisi eteenpäin. Topista vielä sen verra, että sekin löysi itsellensä
oikein hyvän vuokraajan, joka tekee sen kanssa töitä useana päivänä täällä kotona!

Kolme loistavaa hevosihmistä ja valmentajaa; Mikis Samaras, Marika Vunder ja Nina Bengtsson! Hyvä, että vielä ”vanhempanakin” on esikuvia!

Jossain välissä puhuin kolmannesta tatuoinnistani, joten ajattelin jakaa
teille tähän nyt kuvan uusimmasta. Se on oikeassa lapaluussa ja kertoo
aika pitkälle motostani. Vanhemmat kuvat löytyvät oikeasta ranteestani
sekä vasemmasta olkapäästä.

Lisäksi minulla myynnissä huonon kypäräkaupan takia GPA Titium kokoa
57, jos jotakuta kiinnostaa! Paljon käytetty, mutta ehjä. Postikuluineen
irtoaa 80 euroon. Kuvan saa vaikka säpolla, penny(at)playsson.net.

Terveisiä vielä Lotalta (3v.), joka opiskelee ratsun ja ajoponin ammattia!
Tytöt tehneet kivan videonpätkän pikkutyypistä!

Palataanhan taas astialle!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *