Maakuntamatkailua Lappeenrantaan.

Maakuntamatkailua Lappeenrantaan.

Lappeenrannan koulukilpailut 23.-26.7.

Hevosihmisenä on se hieno juttu, että saa aina itsellensä jotain ohjelmaa aikaiseksi! Niinpä viime viikonloppu muodostui pitkäksi maakuntamatkailun merkeissä! En ole Lappeenrannassa koskaan käynyt (ehkä ihan lapsena, en muista) ja käsitykseni kyseisestä kaupungista oli, että se sijaitsee jossain kaukana itärajalla. Anteeksi sivistymättömyyteni, mutta hämmästyin, kun sinne pääsikin Lahdesta junalla hieman yli tunnissa. Ihan huviajelusta ei ollut kyse, sillä lupauduin taas auttamaan Just Dressagen teltalla asiakkaiden kanssa. Ja mikäs sen mukavampaa, kuin hyvä seura, mielekästä hommaa ja kouluratsastusta. 🙂 Jotain outoa mielihyvää saa, kun seuraa ratsukon rataa Cheekin soidessa samalla. 😀

Roosa lähti mukaan assistentiksi ja olimmekin aamun junalla jo klo 9.00 jälkeen Lappeenrannassa. Matilda haki meidät asemalta ja ajelimme raviradalle pystyttämään teltan sekä järjestämään tavarat esille. Ihmisiä alkoi ajelehtia alueelle ja lopulta meidän kassallekin asti tasaisena virtana! Selkeästi suosiossa olivat kisatarjouksessa olleet karvabootsit, Derrieren alushousut sekä QHP:n satulahuovat. Välillä vähän ripotteli vettä, mutta teltassa oli silti hyvä tehdä ostoksia!

Perjantai oli yhtä hyvä päivä yleisön kannalta, kuin torstaikin. Eestiläinen ystäväni Eva-Maria Vint-Warmington oli kisoissa yhtenä tuomarina, joten hänen kanssaan tuli rupateltua aina välillä. Muutenkin tuttuja näkyi alueella enemmänkin enkä välttynyt tälläkään kertaa englanniksi asioimisesta. 🙂 Ihmiset tulivat vielä minua onnittelemaan naimisiin menosta, mikä oli aika hauskaa. Roosa lähti perjantaina iltajunalla kotiin, joten jatkoimme varsinaisen viikonlopun Matildan kanssa kaksin.

Lauantaina meidän seurana oli JD:n teltalla Solhedsin perustaja Saija Pihkanen esittelemässä Derma -tuoteperhettä. Solheds on ollut minulle pitkään tuntematon brändi ja olenkin JD:n kautta siihen tutustunut vasta vähän aikaa sitten. Derma on luonnonmukainen hoitosarja, joka on suunniteltu mm. hevosten kesäihottuman hoitoon. Meidän Lotta -ponilla on käytössä kesävoide ja nyt myös hoitava seerumi. Olen jossain välissä kirjoittamassa tuotetestauksesta, samoin Alex. Solhedsistä on tulossa lisäksi artikkeli portaalin puolelle!

Sunnuntaiksi olikin sitten luvattu jonkinlaista kesämyrskyä, joten teimme jo valmiiksi sotasuunnitelman tuotteiden esillepanosta… Aamupäivä oli poutaista, mutta sitten alkoi vettä sataa – välillä runsaastikin! Iltapäivällä oli pakko pakata tavarat, vaikka sitkeät ratsastajat ratsastivatkin vielä ohjelmansa loppuun radoilla. Sade taukosi ja pääsimme purkamaan telttaa. Sitten tulikin pari muuttujaa… 😀 Minun piti ehtiä klo 18.00 junaan, mutta toisin kävi. Voitte kuvitella kuinka haastavaa on hieman hysteerisesti nauraen kiireessä koittaa saada telttaa pakkaukseensa ja tavarat mahtumaan peräkärryyn. Lopulta jouduimme lahjoittamaan pari vaaterekkiä kisat järjestäneelle seuralle ja saatuani ne kansliaan, Matilda tajusi, että ne olisi voinut purkaa osiinkin… Emme palanneet hakemaan.

Koska juna meni jo, noin kirjaimellisesti, jouduimme organisoimaan kotiinpaluuni uudestaan. Seuraava juna lähti vasta klo 20.42 Lappeenrannasta, joten sitä ei kannattanut jäädä odottamaan. Niinpä haimme evästä matkalle ja Matilda ajoi minut Kouvolaan, josta hyppäsin junaan. Näin Matildankaan aikataulu ei venynyt mahdottomaksi. Olin kotona joskus puoli yksitoista. Meidän russelit olivat umpionnellisia! Kävin suihkussa ja lähdin vielä puolen yön jälkeen hakemaan Allua töistä. Aamulla Jesse hoiti tallin, joten saimme nukkua pidempään…

Lappeenrannassa majoituimme Karelia Parkin kesähotellissa, joka oli ihan mukiin menevä. Päivät olivat pitkiä, mutta kertakaikkiaan antoisia ja ratkiriemukkaita! Kiitos taas Matildalle! Siinä on ihminen, joka tietää mitä tekee ja seisoo myymiensä tuotteiden takana.

Meillä kotona jatkuu arki portaalin töiden lisäksi myös luonnollisesti hevosten parissa. Minulla on koneella tulossa videopostauskin, kunhan saan ne kursittua kasaan! Muuten Playsson.netillä on tulossa useita uusia juttuja tässä loppukesän ja alkusyksyn aikana. Tarkoituksena on toteuttaa ajatustamme ”come together” eli kehittää hevosihmisten keskenäistä yhteistyötä. Se kun tuntuu usein unohtuvan…

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.