Valmentaja ja morsian.

Valmentaja ja morsian.

Viikkoon on mahtunut kuviokelluntaa ja häähumua.


Mr. & Mrs. Smith… eiku.

Roosa ja Akro.

On sanomattakin selvää, että viimeiset pari viikkoa ovat olleet aivan jäätävän kiireisiä ja stressaavia! Sen lisäksi, että olen tehnyt portaalin töitä, on ollut kiirettä työkeikkojen ja “erään” juhlan järjestämisessä. Viime torstaina 16.7. laitoimme taas trailerin auton perään ja kävimme Asikkalassa Padasjoen Hevosurheiluseuran järjestämissä koulukilpailuissa. Roosa starttasi Akrolla ensimmäisen A -merkin luokan. Olimme kisapaikalla hyvissä ajoin, vaikka kuvausryhmästä eroon pääseminen tuottikin vähän ongelmia… 😀 Kävin kansliassa ja Roosa otti Alexin ja EA:n kanssa ruunan ulos. Kisojen aikataulu oli hieman jäljessä, joten Roosa pääsi verryttelemään ajoissa.

Mutta tottahan toki meillä ei koskaan mene mikään putkeen… Verkassa huomasimme, että Akrolta oli irronnut vasen etukenkä. Se oli ilmeisesti polkaissut sen trailerissa, vaikka oli kuljetussuojat, putsit jne. Vaikka paniikki hiipi takaraivoon, säilytin pääni ja kehitin ratkaisun. Kenkä kuintenkin löytyi, tarvitsi vain kiinnittää se. Kävin kansliassa kysymässä apua ja minut ohjattiin talliin, josta ystävällinen ihminen etsi minulle ensiavuksi vasaran, leikkurit, muutaman kengitysnaulan ja kotkauspihdit. Onneksi on kengittäjä omasta takaa, joten Alex löi kengän paikalleen verkkakentällä! Eihän siitä sillä sekunnilla ihan priimaa voinut tulla, mutta sillä selvittiin. Akro on onneton sen vasemman etusensa kanssa, kengät eivät pysy siinä millään (sekä Alex & Ismo ovat sitä kengittäneet). Nyt sillä on vielä etukavioissa pohjalliset, eli polkeminen on erittäin helppoa. Ruunan etukaviot on muutenkin tosi herkät, arkoo jos vähänkin outo pohja. Jännitin siis huolella, miten ruuna liikkuu, kun etukenkä lyöty viimemetreillä paikoilleen…

Ratsukko starttasi viidentenä. Akro on ollut viime päivinä suhteellisen rankka ratsastaa, vaikka onkin liikkunut huomattavasti näyttävämmin. Alkuohjelma lähti hienosti liikkeelle ja mietin, että “vau, tuo tyttö on oikeasti saanut otetta Akroon!”. Koska Roosa on vasta 16 -vuotias, hän joutui menemään ohjelman nivelillä (ei saa käyttää kankia vielä). Itse en ikimaailmassa olisi lähtenyt Akrolla kokeilemaan A:ta ilman kankia! Toisen suunnan väistö oli mallikas, toiseen suuntaa vähän vaatimattomampi. Vastalaukat menivät putkeen. Ohjelman loppuosa menikin sitten enemmän reisille… Diagonaali keskiravissa rikkoutui uralle saapuessa ja viimeinen laukkaosuus tippui kulmassa raville. Ruuna nosti väärän laukan eikä Roosa huomannut sitä, vaan luukutti lopun vastalaukassa. Radasta kuitenkin 53,7 % ja koska heillä ei ole vielä vertailupintaa, se on ihan ok. Radan virheet olivat puhtaasti ratsastajan ajattelemattomuutta. Arvostelussa paras numero 6,5. Tuttu koulutuomari (joka oli vain katsojana) kehui kaikesta huolimatta suoritusta, se tuntui hyvältä! Roosa hakee nyt seuraavallekin kaudelle aluerenkaaseen, jospa siellä tulisi lisäapuja. Ohessa vielä radan “parhaat palat”:

Meidän “perhe”; vas. Jesse, Alex, minä ja Anni.
Alhaalla vas. Roosa, Hemu ja EA.



Vihdoin hääkakkua!

Lauantaina oli sitten Se Suuri Päivä. Olemme olleet Alexin kanssa yhdessä pari vuotta, vuosi kihloissa ja lopulta päätimme, että menemme tänä kesänä naimisiin. Minulle (ja ehkä Alexkin allekirjoittaa nämä aatokset) avioliitto instituutiona on hyvinkin vanhentunut käsite, sillä sitä romantisoidaan liikaa. USA:ssa joka toinen avioliitto päättyy eroon ja tuntuu, että Suomessakin on “melkein” sama juttu. Kuulun niihin harvoihin naisihmisiin, jotka eivät ole missään vaiheessa elämäänsä haaveilleet prinsessahäistä tai suunnitelleet niitä vuosia. Meidän hääbudjetti oli pieni ja juhlat kyhättiin kasaan kaveriporukalla. Jälki oli yksinkertaista, mutta toimivan kaunista. Emme halunneet mitään perinteistä ja jälkeenpäin kuulimmekin, että juhla oli “meidän näköinen”. Hääpukuni oli musta, morsiusneidot olivat valkoisissa eikä sukunimikään vaihtunut. Sormessa vain on toinen sormus lisää. 🙂

Koska Alex ei kuulu kirkkoon ja minä en ole käynyt riparia, pidimme siviilivihkimisen. Vihkitilaisuus ja juhlapäivällinen pidettiin Hämeenkosken Seuralassa. Vieraita oli noin 50 henkeä. Saliin katettiin kaksi pitkää pöytää, joten vieraat seurasivat vihkimisen omalta paikaltaan. Tilaisuus oli nopea, kesti noin 5 minuuttia ja prinssi sai prinsessansa ja puoli valtakuntaa Playsson.netin imperiumista. 😀 Ulkona otettiin kuvia meidän ja sukulaisten toimesta. Sitten syötiin ja juotiin hyvin sekä korkattiin hääkakku. Ei typeriä leikkejä eikä puheita. Musiikki soi taustalla ja sali täyttyi naurusta sekä rupattelusta. Alexin äiti teki ruuat juhlaan; tarjolla oli ihanaa broileripastaa, salaattia jne. Kakku oli täynnä suklaasydämiä ja sokerimassakuorrutettu. Juhlat loppuivat joskus klo 20.00 ja menimme vielä pienen kaveriporukan kanssa yöksi Aulangolle. Sunnuntai meni kylpylässä lilluen ja sitten takaisin työn touhuun!

ISO KIITOS kaikille onnittelijoille, niitä on tullut ovista ja ikkunoista! Pätkän meidän elämästä voi nähdä telkkarista sitten keväällä 2016… 😉 Siinä sivutetaan myös häät.

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
32 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAMK:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

32 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE:n taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa. Opiskelen tällä hetkellä kansainvälistä liiketaloutta englanninkielisellä linjalla LAMK:issa sekä työskentelen media-alan freelancerina.

10 thoughts on “Valmentaja ja morsian.

  1. Ei sitten päädytty samaan altaaseen lillumaan! 😉 satuttii näköjään samaksi viikonlopuksi aulangolle, näin teidän vasta respassa huonetta luovuttaessa. 🙂 onnittelut vielä!

  2. Heippa! Luin noita sun kuolain postauksia ja tästä http://pennien.blogspot.fi/2012/02/kuolaimet.html postauksesta tuli mieleen. Kumpaa suosittelisit itse oliiviniveltä vai oliivikolmipalaa? Kuinka paljon ne eroaa toisistaan?

    Hevosella, jota ratsastan on käytössä perus nivel, jolla menee jännittyneesti(kirahvina) eikä pidätteet mee hirmu nopeesti läpi. Viime kerralla koitin kolmipalaa, jolla meni paaljon paremmin, mutta puri kuolainta(ei kuolaimeen kiinni vaan ns. järsi sitä:D)
    Meille suositeltiin kokeiluks oliivikuolainta, ja nyt pähkäilen kumpi pitäis ostaa.:D
    ja myös D-rengas kuolainta oon miettiny.

    1. Moi! Tietysti tosi paha sanoa näkemättä, miten hevonen ratsastettaessa reagoi… Oliivihan elää ihan hieman enemmän, kuin D-rengas, jossa on aivan minimaalinen vipuvaikutus. Periaatteessa nivelessä on kuolaimelle vähemmän tilaa, kuin kolmipalassa, eli on vähän "kovempi" (jos niin voi sanoa). Minä kokeilisin tuolla ihan D-renkaalla olevaa niveltä tai D-renkaalla olevaa kuparirolleria.

  3. Todella kaunis puku! Tuollaisia soisi useamminkin näkevän morsiammilla niiden iänikuisten olkaimettomien kermakakkujen sijaan 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *