Party for everybody!

Party for everybody!

Viikonloppu 26.-27.5.

Eilen oli helppo päivä! Pidin aamusta yhden estetunnin ja tallihommien jälkeen suunnattiin kylälle rantasaunalle, jossa pidettiin tallilaisten illanistujaiset (K18) ja samalla ennakkoon minun 25-vuotis synttärini. Tekniikan ihmelapsena sain sähkösaunan lämpimäksi ja saunomisen yhteydessä kävin pulahtamassa joessa. Talviturkki heitetty! Kierona ihmisenä houkuttelin myös Hannen ja Jessen uimaan, muut eivät rohjenneet…. Syötiin hyvin nyyttärihengessä; pizzaa, kinkkupiirakkaa, kanasalaattia, monenlaista kakkua sekä tietysti nautittiin hillitysti skumppaa (normi ja vadelma) sekä muita ”urheilujuomia”. Tutustuttiin myös mölkyn ihmeelliseen maailmaan. 🙂 Myöhemmin tädit jatkoivat paikalliseen ja me Jessen kanssa kiirehdimme euroviisujen pariin. Ja niinhän siinä taas kävi, että oikein veikkaisin – Ruotsi vei! Tädit olivat ostaneet minulle hienon fleeceloimen edustustilaisuuksiin sekä uudet kankisuitset! Kiitos paljon!

Tänään oli meillä päivällä Satu-Marja Rantalan pitämä poniagilitykurssi, johon osallistui yhdeksän ponikkoa, osa ulkopuolisia. Kaikilla oli oikein hauskaa ja on kiva, että nuoret pääsevät harjoittelemaan maastakäsittelytaitoja tässä muodossa! Joitain poneja jännitti aluksi pressun ylitys ja hapsuportin välistä kulku, mutta kaikki selvisivät hienosti! Tehtävinä olivat noiden lisäksi mm. pujottelu, sillan ylitys, este, rengas ja matot. Tässä vähän kuvia:

Alkuviikko vielä töitä. Huomenna katsomaan tytöille ponia, jos tärppäisi. Tiistaina neljä valmennustuntia kotona ja keskiviikkona iltakisat H-tiimillä ja Aliisalla. Sitten suunnistetaan Viroon taas oppimaan uutta! Blogi uudistuu kesäkuun vaihteessa, pysykäähän mukana! ;D Lopuksi kirjaimellisesti vessahuumoria:

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.