Ready? GO!

Blogi on nyt valmis!



Ajattelin – koska minulla on aina aika paljon asiaa, eikä kovinkaan moni
yllättäen jaksa kuunnella – perustaa blogin. Toki hevosilla on ollut
kuulumisille oma sivu, mutta tänne voin sitten kirjoitella yleispätevää
asiaa. 😀



Eilen meinattiin taas eksyä ratsupuolelta ja mennä ravehin, mutta jätettiin
sitten laiskuuttamme väliin. Päädyttiin mieluisampaan vaihtoehtoon, eli
jälleen kerran McDonald’siin syömään… *viheltelyä* Illalla selkä oli
sen verran kipeä, että tyydyin vain juoksuttamaan Salliponin. Olen siis
kovin selkävammainen ja erittäin huolestunut tulevasta kisakaudesta…´
Perehdyn pikkuhiljaa Centered Ridingiin, kiitos meidän uuden opettajan
Jatan. CR’stä on ollut apua sekä omaan ratsastukseeni, että Sallin rentouteen.
Huomaan paremmin oman istuntani virheet, kiero muija kun olen. ;D







Tämä riittäköön täksi kerraksi, keksin jotain fiksua tekstiä myöhemmin!



P.S. Viikko takaperin Kirsi kuvaili meidän ratsastusta/juoksutusta ja niistä tuli
hienoja! Kuvat löytyvät Salliponin kuvagalleriasta.

Allekirjoittanut

Pennie
Pennie
31 -vuotias hevosalan (ex-)ammattilainen, liiketalouden merkonomi sekä SRL:n I-tason valmentaja. Toimin Playsson.netin ja RIDE! -lehden taustalla, keskittyen hevosmedian tuottamiseen eri muodoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *