Helppoja avotaivutuksia.

Helppoja avotaivutuksia.

Kolme uraa ja 30 asteen kulma – mikä liike?

Maailmassa on monia mukavia opetusaiheita ja minulla myös omasta mielestäni
hyvä mielikuvitus tehtävien suhteen. Silti on muutama ylivoimainen suosikki;
pohkeenväistö, sulkutaivutus sekä avotaivutus, josta nyt jaan teille sanasen.

Avotaivutus on lievästi kokoava liike, jossa hevonen liikkuu kolmella uralla
(tai linjalla). Lyhyesti ja maallisin ilmauksin kerrottuna hevonen kulkee etuosa
uran sisäpuolella, jolloin muodostuvat kolme vaadittua linjaa; etujalka,
ristikkäiset sekä takajalka. Avotaivutus on hyvää jumppaa takajaloille ja
edistää lavan irtonaisuutta. Se parantaa myös ratsastajan apujen käyttöä
ja opettaa tunnistamaan hevosen mahdollista vinoutta tai toispuoleisuutta.

Avotaivutus ravissa.

Meillä olen työstättänyt ratsastajilla seuraavaa harjoitusta, joka helpottaa
avotaivutuksen oppimista: Pitkän sivun alkuun ratsastetaan n. 8 metrin voltti,
ei siis kovin isoa. Voltin aikana valmistellaan apuja tulevaa avotaivutusta
varten; sisäpohje läpi, asetus ja taivutus sisäpohkeelle, tukevat ulkoavut.
Voltin jälkeen ajatus siitä, että ratsukko jatkaisi uudelle voltille.
Taivutus siis säilyy ja jatkuu, mutta muuttuu uralle tultaessa avotaivutukseksi.
Asetus jää sisälle, sisäohja johtaa etuosaa uran sisäpuolelle. Sisäpohje
pitää hevosen uralla, jatkaa liikettä sivusuunnassa ja taipuneena sen ympärille.
Ulko-ohja säätelee asetusta, taivutusta sekä vauhtia. Ulkopohje ratsastaa
etujalkoja uralta pois ja vaikuttaa poikitukseen. Hevosen tulisi muodostaa
30 asteen poikitus uraan nähden. Poikitusta tarvitaan yllättävän vähän!
Ratsastajan paino on keskellä hevosta liikkeen ajan.

Tehtävämalli.

Avotaivutusta jatketaan sen matkaa, kun liike sujuu. Opetteluvaiheessa on
tärkeää, ettei lähde ratsastamaan liikaa. On siis parempi lopettaa taivutus,
kun se onnistuu tai juuri ennen kun alkaa mennä pipariksi. Tarkkaile kaulaa!
Se ei saa mennä mutkalle niin, että hevonen kulkee kokonaan uralla ja vain
kaula on mutkalla sisälle! Toiselle pitkälle sivulle sama tehtävä, voltti ja
siitä avotaivutusta. Onnistuu myös ravissa.

Minua on aikoinaan kritisoitu erään hevosfoorumin kirjoittelijoiden
toimesta siitä, että olen opettanut avon alkeita nuorille hevosille. Itse
Kyra kirjoittaa kirjassaan harjoittelevansa avotaivutusta jo 4-vuotiailla.
Tietenkään nuorelta ei vaadita täydellistä taivutusta, vaan vähäistä poikitusta.
Nuoren hevosen tulisi mielestäni oppia hyvässä vaiheessa väistättäviä
apuja. Jo pelkästää volttien ym. ratsastamisen kannalta. Liika on kuitenkin
aina liikaa, joten malttia!

4-vuotias suokkiori avon alkeita opettelemassa.

Oman tekstini tukena Kyra ja ratsastuksen taito -kirja. Ravikuva
netin syövereistä, piirros ja pikkukuva ihan itse tehty. Copyt sille.

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

2 thoughts on “Helppoja avotaivutuksia.

  1. Aamen. Hienoa ja avartavaa tekstiä avotaivutuksesta. Minulla on siihen semmonen viha/rakkaus-suhde, se on liike jota harjoittelen eniten mutta myös vihaan eniten!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *