Kilpailukausi on jälleen nurkan takana ja osittain jo alkanutkin. Oikeanlainen kisoihin valmistautuminen on myös avain menestykseen. Olitpa sitten aktiivinen kilparatsastaja…
Esteratsastus olympialaisissa
Vaikka digitaalinen vallankumous on tehnyt meidän kaikkien elämästä erilaista, kuin olisimme osanneet odottaa vielä kymmenenkin vuotta sitten, niin jotkut asiat…
Englantilaisia unelmia (+ video).
When your life is absolutely lovely. Jokatapauksessa teimme pienen exkursion toukokuun alussa Isoon-Britanniaan. Lensimme Tukholmasta Lontooseen ja sieltä ajoimme…
Mieluummin jäisin Viroon.
Tallinn International Horse Show 2.-4.10.2015. Team Playsson kohteessa. En ole kovinkaan paljon maailmaa kiertänyt, mutta sen voin sanoa, että Tallinna…
Maakuntamatkailua Lappeenrantaan.
Lappeenrannan koulukilpailut 23.-26.7. Hevosihmisenä on se hieno juttu, että saa aina itsellensä jotain ohjelmaa aikaiseksi! Niinpä viime viikonloppu muodostui pitkäksi…
Valmentaja ja morsian.
Viikkoon on mahtunut kuviokelluntaa ja häähumua. Mr. & Mrs. Smith… eiku. Roosa ja Akro. On sanomattakin selvää, että viimeiset pari…
Tuomarin näkökulmasta.
Ratun talli, Lieto, 31.5.2015. Kaksi blogia pitäjineen, Green Eventer ja Kisamatkalla, järjestivät menneenä sunnuntaina yhteistyössä kenttäkilpailuiden mukaiset harjoitukset Ratun tallilla Liedossa. Minulla…
Onnistuminen kasvattaa motivaatiota.
Alaspään Ratsastuskeskus 24.5. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, että suuntaamme Roosan ja Akron kanssa viikonloppuna Hämeenlinnaan yhdistettyihin kilpailuihin. Kisoissa siis ratsastettiin…
Vapaus valita ja muuta sellaista.
”Kyllä minä niin mieleni pahoitin.” Mistähän sitä aloittaisi. Alkuun tulee vähän paatosta, joten jos ette jaksa lukea ”lapsellista kitinää”, niin…
Valegro vs. Totilas.
Kaksi tällä hetkellä maailman parasta kouluhevosta. Kumpi on parempi? Käyttäkää elämästänne noin 20 minuuttia ja katsokaa nämä videot! Ei jessus,…