Ratsastuksesta rakettitiedettä.

Ratsastuksesta rakettitiedettä.

Trendit kuuluu muotiin, ei hevosalalle.

”Ei ole uusi juttu, että hevoselle opetetaan uudet asiat maastakäsin.”

Heti tässä kevään kynnyksellä on ollut jälleen useita hevosalan tapahtumia ja -koulutuksia. Suomen ollessa jonkinlainen saarivaltio ja takapajula, tuntuu, että täällä lähtee kaikki hieman ”erilaisemmat” hommat lapasesta… Ainahan hevosten parissa on tullut eri trendejä ratsastuksen ja kouluttamisen suhteen, mutta viimeisten vuosien aikana se on ollut räjähdyksellistä. Tietysti kaikkeen vaikuttaa hevosten pariin tulevat uudet ihmiset. Periaatteessa ratsastus ei ole rakettitiedettä, mutta silti pyörä pitää keksiä aina uudelleen… Ei ole uusi juttu, että hevoselle opetetaan uudet asiat, kuten pohkeenväistöt maastakäsin. Ja ohjasajo on käytössä ehdottomasti toimiva koulutusmuoto.

Ehkä pitää tässä vaiheessa alleviivata, etten halua mollata mitään metodia, vain hieman kyseenalaistaa asioiden hyötyä. Yksi isoin kompastuskivi on mielestäni kaikenlaiset maastakäsittelygurut. Kevät on hevosmessujen aikaa ja niille usein tulevat sellaisetkin hevosharrastajat, joilla ei välttämättä ole niin vahvaa kokemusta. Jossain määrin on surullista, ettei esimerkiksi ratsastuskouluissa saa niitä ihanteellisia taitoja hevosten käsittelyyn. Puhumattakaan, että uusilla hevosomistajilla olisi omat mentorit apuna. Olen nähnyt todella monta eri maastakäsittelyn ”ammattilaista” ja suoraan sanottuna, osan ohjeilla voi pyyhkiä perseensä. Hevoset ovat loppupelissä todella yksinkertaisia eläimiä, joiden kanssa tulee toimeen maalaisjärjellä. Vuosien varrella kokemus tekee myös tehtävänsä, samoin rutiinit.

En yhtään ihmettele, että tiettyjä ihmistyyppejä kutsutaan hevospiireissä ”narunpyörittäjiksi” tai ”kukkahattutädeiksi”. Näiden risteytys ehkä se pahin. Hevosten ei tarvitse osata mitään ihmetemppuja, kunhan ne ovat ihmiselle asiallisia. Ongelmahevoset on asia erikseen, mutta huonon kouluttajan kanssa niistä tulee pian entistä vaarallisempia. Hevosen ei myöskään tarvitse itse päättää asioista; se on tyytyväinen siihen, missä on ruokaa, lauma ja suojaisaa. Oli sitten kyseessä pihatto tai sisätalli. Tähän liittyen hevonen ei ole Suomessa luonnonvarainen eläin, joten sen ei nyt ihan välttämättä tarvitse olla ns. luonnonmukaisissa oloissa. Jokaisella omat uskonsa ja mielipiteensä, mutta muita ei tarvitse niillä tukahduttaa. Sen verran raivopäisiin kannattajiin on törmätty.

”Keppiä ja porkkanaa.”

”Trendien suosioon on vaikuttaneet pinnalle nousseet kohut, esim. perinteisen kouluratsastuksen maailmasta.”

Toinen kuoppa tiedon tiessä ovat ns. ratsastustekniikat. Satulassa olemisesta saa todella vaivatta aivan helvetin monimutkaista ja ihmeellisillä termeillä varustettua soopaa. Uskon, että kaikkiin näihin hevosta säästävien ja ratsastajia ymmärtävien trendien suosioon on vaikuttaneet pinnalle nousseet kohut, esim. perinteisen kouluratsastuksen maailmasta. Ihmiset havahtuvat negatiivisiin kohuihin ja koettavat löytää tilalle jotain ”parempaa”. Itsensä ja hevosensa kehittäminen on aina hyväksi, mutta jos pelkästään selässä pysyminen vaatii enemmän aivotyöskentelyä, kuin itse hevosen työstäminen, ollaan väärällä polulla. Työkaluja täytyy olla, jotta kehitystä voisi tapahtua satulan päällä ja alla.

Meillekin on tullut reilun 15 vuoden aikana monta ”ongelmahevosta”. Yksikään niistä ei ole ollut oikeasti vaikea, enkä laske itseäni mitenkään erikoiseksi kouluttajaksi. Vaaralliset hevoset ovat usein kipeitä ja se on asia erikseen. Ihmiset tekevät hevosista ongelmia, minä ihmisistä. 😀 Kolme neljästä ratsastajasta on syypää koko ratsukon ratsastuksellisiin ongelmiin, ei hevonen. Usein olen maininnut ihailevani western- ja ravipuolen hevosihmisiä. He eivät tee asioista vaikeita tai ylianalysoi asioita puhki. Hevosten tulee toimia. Piste. Ratsujen kanssa vähän tupataan vääntämään tikusta asiaa (tai ongelmaa) ja pilaamalla siten kaiken. Selkeiden rajojen asettaminen on paras lähtökohta. Vaikka joku tulisikin toimeen hämmentävän hyvin hevostensa kanssa, ei se automaattisesti tarkoita taustalla olevan väkivaltaista kohtelua. Keppiä ja porkkanaa – noin kuvainnollisesti.

Lopuksi vielä vinkkivitoset, miten voi koskaan tietää mikä on ok:

  1. Älä tee mistään uskontoa, poimi rusinat pullasta.
  2. Mene ulkomaille stalkkaamaan ammattiratsastajia ja heidän groomejaan.
  3. Kaikkea ei kannata uskoa, toiset on vain hyviä puhumaan.
  4. Kysy, katsele ja kuuntele. Kukaan ei ole heti oikeasti guru.
  5. Maalaisjärki on aika jees.

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

4 thoughts on “Ratsastuksesta rakettitiedettä.

  1. Mä miellän itseni kyllä kukkahattutädiksi, mutta mulle on ihan fine myös muiden "tyylien" harrastajat. Ehkä oon siis maalaisjärjellä varustettu kukkahattutäti? Niin kauan kun hevosta ei kohdella epäreilusti tai julmasti on mielestäni kaikki suuntaukset ok 🙂 ensimmäinen vinkkivitonen on todella hyvä! Mikään ei ahdista niin paljoa kun fanaattisesti omaa tyyliä harrastavat ihmiset.

  2. Olen ihmetellyt tuota samaa, miksi western ja ravipuolella ei ole tarvetta "hevoskuiskaajille"? Hevoset toimii ja tekevät työnsä.
    Miksi ratsut työllistävät vepsiä ja montyja? Noin kärjistäen 😀

    1. Western ehkä juurikin perustuu siihen "horsemanshippiin", raviurheilussa taas varmaan puhuu raa'asti raha. Ratsupuolella ollaan varmaan sitten niin nössöjä, että hevosia ei uskalleta laittaa toimimaan. 😀 Tieto-taitotaso ei vastaa hevosten vaativia kykyjä. Ostetaan liian vaikeita hevosia jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *