Saako bloggaamisesta hyötyä ja miten?
|
”Onko tässä paikka sinun mainoksellesi?” |
Niitä on joka paikassa. Niistä ei vain pääse eroon. Mihin ikinä katseesi siirrät, niitä on siinä. Mainoksia. Yritysmaailma on vähitellen löytänyt paikkansa myös some -mainonnasta. Enää mainoksia ei sijoiteta ainoastaan painettuihin lehtiin, radioon tai televisioon, vaan myös Facebookiin, Instagramiin, YouTubeen jne. Sosiaalinen media tavoittaa miljoonia ihmisiä päivittäin ympäri maailman, miksei se siis olisi oikea kanava mainonnalle? Älylaitteet tuovat mainokset eteesi missä ja milloin vain.
Blogien parissa, ja ehkä erityisesti juuri hevosblogeissa, uusi trendisana on ylikaupallisuus. Aina jokin tai joku on ylikaupallinen firmojen orja. Ei aikaakaan, kun myös Playsson.netin portaali sai osansa tästä syytöksestä. Edesmennyt Blogitalli oli alan pioneeri ja osasi suunnata oikeanlaisesti mainontaa portaaliin ja sitä kautta lukijoille. Heidän tiimillään oli/on muita parempi vihi olla oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Playsson.net on kasvanut hurjasti kesän aikana ja valehtelematta voin sanoa, että puhelimeni soi jatkuvasti ja sähköposti täyttyy yhteistyötarjouksista. On vaikeaa olla hukkumatta runsauden pulaan. Havahduin, että tiimiläiset ovat aika tiuhaan tahtiin julkaisseet esim. tuotetestauksia. Kritiikki on siis ollut aiheellista.
Suhteellisuuden taju pitäisi pystyä säilyttämään. Milloin portaalin etusivu on liikaa tuupattu täyteen mainoksia ja miten ne tulee sijoitella? Onko blogin sivupalkki liian täynnä? Faktahan on, että jos blogimediaa haluaa pyörittää tuottavana yrityksenä, se tarvitsee niitä tuloja. Tulot koostuvat mm. tapahtumista, mutta myös isona osana mainosmyynnin ja -kampanjoiden kautta. Ihan kaikkeen ei voi, eikä tarvitsekaan lähteä mukaan. Meidänkin tiimi voi valikoida. Koska olen ikäänkuin ”ohjaksissa”, minun tehtäväni on saada aikaiseksi sellaisia sopimuksia, joista koko tiimi hyötyy – tavalla tai toisella. Minulla on vahva tunne, että tiimimme on tyytyväinen ja voi hyvin!
|
Jokainen blogi on tekijänsä näköinen. |
Jokainen aloittaessaan bloggaamisen antaa tavallaan vieraille luvan kurkistaa elämäänsä. Aina ei ole pakko olla ”julkisuudessa” omalla identiteetillä, mutta moni tekee kuitenkin niin. Omalta kohdaltani olen ollut aina vähän kiikarissa, sillä erikoinen nimi jää mieleen, kärkäs luonne ja erilainen elämä tuntuvat kiinnostavan uteliaita. Sen myötä paskan määrä on ollut vakio, eikä aina itse asiaan kiinnitetä huomiota (eli hevosalaan). Bloggaaminen vie yllättävän paljon aikaa ja vaivaa. Bloggaajat tuottavat nettiin luettavaa ja katsottavaa materiaalia ilmaiseksi monta kertaa viikossa. Materiaali voi olla viihdyttävää tai opettavaista, mutta aina se tavoittaa lukijansa. Hyvä blogi muodostuu kiinnostavaksi vähitellen ja ns. mediapersoonia syntyy. Blogit ovat nykyajan uusi mediamuoto. Ne eivät ole niin muodollisia, kuin uutisartikkelit, mutta eikö bloggaajakin saisi hyötyä mitenkään kirjoituksistaan? Nostaahan toimittajatkin palkkaa.
Hevosblogiportaaleissa ollaan bloggaajien palkkiojärjestelmissä vielä lasten kengissä. Puhutaan vapaaehtoistyötä, pienistä pennosista ja muista eduista. Jotta bloggaajat voisivat saada normituloista palkkaa, pitäisi blogien sisällön olla huiman paljon laadukkaampaa ja aktiivisempaa. Ei riitä selostus ratsastustunnista ja nätti naama. Sen lisäksi portaalin tulisi tuottaa nykyistä reilumpia summia kuukausittain. Tämä vaatii enemmän lukijoita, enemmän mainontaa. Ymmärrätte varmaan lyhyen laskukaavan? Hyväntekeväisyytenä ei kukaan enää tahdo tehdä mitään. Kaikesta huolimatta puolueettomana pysymisen, hyvän maun markkinoinnin ja ylikaupallisuuden rajat ovat häilyvät ja herkästi ylitettävissä. Hyvästä mainonnasta hyötyvät kaikki; blogit, portaalit, yritykset ja ennenkaikkea lukijat. Ilmaiseksi ei kannata naapurin siivousfirman logoa lyödä blogiinsa.
Ennenkuin kukaan ehtii vetää esiin ”verottajakortin”, niin laitetaan siitäkin tietoa tähän. Voiko bloggaaja saada hyötyä kirjoituksistaan ja millä ehdoilla? Olen aiheesta konsultoinut mm. lakimiehiä. Verohallinto määrittelee asian näin: ”Verolainsäädännössä ei ole blogikirjoituksia tai bloggaajia koskevia erityissäännöksiä. Bloggaajien saamien tulojen käsittely tuloverotuksessa määräytyy siten yleisten sääntöjen nojalla ja riippuu myös bloggaajan verotuksellisesta asemasta (esimerkiksi onko hän työsuhteessa vai toimiiko ammatinharjoittajana).” Tämä siis tarkoittaa sitä, että verokarhu ei ole kovinkaan kiinnostunut esim. mainoslahjoista (eivät ole veronalaista tuloa). Yrityksen saamat mainostulot ym. ovat sitten asia erikseen, niistä menee mm. verolainsäädännön mukainen alv-osuus.
Blogiportaalien uutena tulokkaana ei ole helppoa. Verrataan edellisiin ja nykyisiin, tuleviin ja meneviin. Playsson.netin avaamisestä lähtien kelkka on kääntynyt arvostelijoilla moneen kertaan. Emme olleetkaan vain hetken haihatus, vaan toimintaa kasvattava, asiansa osaava tiimi. Väite ”Playsson.netin portaalissa ei käy kukaan” on jännittävä, sillä kävijämäärät eivät palvelimen tilastojen mukaan ole ainakaan laskussa. 😉 Ihmiset toivovat kultaista keskitietä, sitä the Portaalia, joka vie joko roskan uudelle sfäärille. Uskaltaako vähän toivoa, että Playsson.net voisi kasvaa siihen muottiin? Roomaakaan ei rakennettu päivässä.
Olen saanut valtavasti tukea ja apua eri hevosblogien pitäjiltä. Niin paljon, kuin
Blogiexpo2015 -tapahtuma onkin jo ehtinyt herättää spekulaatiota, voin kertoa, että tässä projektissa yhteistyön merkitys tulee huippuunsa! Siitä olen jo nyt kiitollinen! Ja muun muassa niitä tuotteitaan mainostavat yrityksetkin ovat yhteistyökumppaneinamme paikalla expossa tuomassa monipuolista sisältöä tapahtumaan. 🙂
Allekirjoittanut
-
Pennie
-
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.
Hyvä postaus. Aihe on ristiriitainen, sillä itse esim tykkään tuotetestipostausten lukemisesta, mutta jos sivut on täynnä mainosbannereita tai näyttöön pompsahtavia mainoksia saa se mut helposti sulkemaan koko sivun. Oma blogini löytyy täältä jos kiinnostaa; http://yhdessaoppien.blogspot.com
Kiitos! Käyn kurkkaamassa. 🙂