How hard it can be?
Kevään yhteishaku kirvoitti taas suuren joukon nuoria (ja vähän vanhempiakin) hakemaan opiskelupaikkaa hevosalan koulusta. Tulokset tulivat pari viikkoa sitten ja osa saikin haluamansa paikan. Pääsen tarkastelemaan tulevaa opiskelukoitosta suhteellisen läheltä, sillä olenkin jo maininnut, että suojattini Roosa pääsi sisään Koulutuskeskus Salpaukseen, Jokimaalle. Kouluun haki lähemmäs sata innokasta, mutta vain 29 sai kutsun aloittamaan opinnot syksyllä. Roosa sai pääsy- ja soveltuvuuskokeesta arvosanan 10.
Toki olen itsekin kouluttautunut hevostenhoitajaksi harrasteohjaajan nimikkeellä, joten siinäkin mielessä kyseinen tutkinto on tuttu. Tosin sisältö on nyt muuttunut radikaalisti vuosien aikana, sillä maatalouden perustutkinto on vaihtunut omaan hevosalan tutkintoon. Siinä samalla on varmasti tullut muutoksia opetussuunnitelmiin ja aineiden toteutuksiin. Sekin on jännittävää, että Jokimaalla päästään aloittamaan ihan uusissa tiloissa. Asikkalan vanha talli olikin jo aikansa elänyt.
Olihan minulla ihan asiaakin… Onko nuorilla käsitystä mihin työhön he ovat hakeutumassa? Some -keskusteluja ja ihmisten kanssa jutelleena tuntuu, että suurimmalla osalla on hämärä visio siitä, millaista hevosalan työskentely on. Monella kun on ainoa kosketus hevosiin tullut sieltä tutulta ratsastuskoululta ja tulevaisuus ei todellakaan tarjoa paksua palkkapussia. Hevoskouluissa on eroja, mutta pelkästään automatisoitua oppimismallia ei kannata hyödyntää, mikäli aikoo pärjätä myöhemmin. Maalaisjärjen käyttö olisi aika suotavaa, sillä valitettavasti nykynuorten hevosten käsittely- ja lukutaidot ovat nollissa. Opiskelut tarjoavat vahvan teoriapohjan, mutta sitä pitäisi osata soveltaa myös käytäntöön. Käytäntö vahvistuu sillä, että pääsee kerryttämään kokemusta erilaisilta talleilta ja työympäristöistä. Meilläkin on ollut Palomaalla monia harjoittelijoita ja täytyy sanoa, että mitä erityisempiä tilanteita saa aikaiseksi – sen parempi opiskelijalle.
Miksi olen siis asennoitunut hevosalan tulokkaisiin hieman negatiivisesti? Koska trendiksi on muodostunut omien taitojen yliarviointi, kokemuksen liioittelu ja pätemisen tarve. Näiden surkeiden sattumusten sarjasta muodostuvat vaaratilanteet. Eipä sitä kukaan ole lapsena tai nuorena ollut hevosten kanssa seppä syntyessään, mutta itsearviointi olisi poikaa. Voin kertoa pari esimerkkiä aikojen varrelta hevosopiskelijoista. Jos hevonen on ollut ratsastustunnilla ja on hikinen, sitä ei kannata jättää kuivattelemaan sisälle karsinaan sadeloimi päällä. Jos peset hevosta, voi ensin miettiä miksi shamppoo haisee kummalliselle (tai lukea etikettiä) eikä törkätä koko nahkaa täyteen linimenttiä.
Ei oppi ojaan kaada, mutta peräänkuulutan nyt asenteen tarkkailua! Kaikki tilaisuudet pitää käyttää hyödyksi, sillä jokaisesta paikasta ja henkilöstä saa jotain irti. Oli se sitten hyvää tai huonoa, se auttaa jatkossa. Moni hevosalan opiskelupaikan saanut lopettaa arviolta kahden viikon tai kuukauden kuluessa. Todellisuus iskee kasvoihin. Tämä ei ole ponien paijailua auringon paisteessa, kiitollisia asiakkaita aamusta iltaan ja puhdasta taloudellista voittoa. Silti meitä hulluja alalle yrittäjiä ja yrittäviä yrittäjiä löytyy tästäkin maasta! 😉 V-mäisellä asenteella ei pääse pitkälle, olen sen itse todennut. Tietty peräänantamattomuus on kuitenkin tarpeen. Oma mielipide pitää olla, mutta se pitää myös osata perustella. Toiset hevosihmiset osaavat olla julmia ja repivät epävarmat kappaleiksi. Nöyryys antaa eväitä nauttia omasta työstään ja mahdollistaa tehokkaan oppimisen.
Ne, jotka kuitenkin jaksavat sen kaksi tai kolme vuotta kammeta läpi, selviytyvät voittajina. Osa vaihtaa välittömästi alaa, toiset jäävät paskalingoiksi ja kolmannet saattavat perustaa oman yrityksen. Viimeistään tässä vaiheessa siis karsiutuvat jyvät akanoista. Ketkä ovat oikeasti koko sydämestään tekemässä tätä työtä? Viisaat suuntaavat ulkomaille. Siellä työskentely on todella kovaa eikä palkka sen erikoisempaa, mutta oppimisen ja kokemuksen kannalta korvaamatonta! Jos voisin nyt tehdä toisin, olisin toki kouluttaunut hevosalalle, sillä lukio ei houkuttanut yhtään. En vaan olisi aloittanut heti omaa yritystä. Tieto-taitotaso saattoi olla riittävä, mutta muusta ei ollut hajuakaan – varsinkaan bisnesvietistä. Olisin suunnannut ulkomaille treenaamaan ja töihin, sillä niitäkin tarjouksia tuli useita. Kuitenkin torjuin kaikki ja jäin Suomeen luomaan jotain omaa. Voisi meriittilista näyttää jotain muutakin, kuin remonttihevosia ja harrastetason oppilaita. Silti en kadu, sillä olen kaikesta huolimatta saavuttanut jotain, mitä olen aina halunnut ja mistä monet varmasti vielä haaveilevat. Tekemällä oppii ja kehittyy. En olisi alunperinkään päässyt edes alkuun, elleivät vanhempani ja muutamat hevosalan ammattilaiset olisi uskoneet kykyihini silloin teininä. Pääsin ratsastamaan haastavia hevosia ja sain arvokasta oppia myös virheistä.
Joten – jos olet aloittamassa hevosalan opinnot muutaman kuukauden sisään: onnittelut ja tsemppiä matkaan! Toivottavasti olet pääsemässä kohti unelma-ammattiasi, koska sitähän meistä jokainen aidosta haluaa. Ime jokainen tiedonmuru itseesi ja kerrytä kokemusta! Älä keskity pelkään villiin opiskelijaelämään, sillä ilman uhrauksia ei tule tuloksia. 😉 Ja mikäli olet valikoitunut Jokimaalle, saatamme törmätä viimeistään sitten, kun Salpauksen ja Playsson.netin yhteistyökuvio on selvä…
Allekirjoittanut
