Henkinen kasvu.

Henkinen kasvu.

”Kasvata norsun nahka”, sanoi tuttu GP-tason kouluratsastaja minulle.


Olen ollut pienestä pitäen herkkä asioille ja ala-asteella kärsin koulukiusaamisesta lähinnä nimeni takia. Koulunkäynti oli vaikeaa, mutta maalle muuton jälkeen sain uusia ystäviä ja kelkan suunta kääntyi. Yläasteaika oli huippua, minulla oli paljon kavereita ja pääsin ”suosittujen” piiriin erityisesti huumorintajuni ansiosta – näin uskoisin. Sain harrastaa ratsastusta vapaasti ja vanhempani panostivat siihen. Käänsin herkkyyteni vahvuudeksi ja kasvoin rohkeammaksi. Uskalsin sanoa mielipiteeni ja puolustaa itseäni.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä ”röyhkeämpi” olen sanomaan mielipiteitäni. Samalla olen saavuttanut paljon tavoitteitani ja kasvattanut osaamistani hevospuolella. Kateus ja viha on kulkenut käsi kädessä niiden kanssa. Tuntuu, että mitä tahansa hevospiireissä tekee, se arvostellaan ja tuomitaan radikaalisti suorilta käsin. Aluksi tietysti tuntuu pahalta, kun ihmiset sanovat anonyymisti kommenttejaan – usein asioista, joista he eivät tiedä mitään. Kukaan ei uskalla tai halua sanoa puolustavaa sanaa. Olet yksin. Se, että asiallisesti antaa palautetta esim. yrittäjän tarjoamista palveluista on ok, mutta kun arvostelu menee mustamaalaamiseksi tai haitataan elinkeinoa, ollaan harmaalla alueella. Samallalailla kun mennään henkilökohtaisuuksiin, kuten meidän tapauksessa parisuhteeseen, mennään jo asiattomuuteen. Kenenkään yksityinen elämä ei kuulu kenellekään. Hevosalalla työskentelevä ihminen, kuten ei missään muuallakaan töitään tekevä, ole julkisuuden henkilö, jonka elämää voidaan rääppiä keskustelupalstoilla – ellei harjoita nimeomaan julkisuuden ammattia. Asiallinen ihminen kysyy asioita vaikkapa suoraan sähköpostilla omalla nimellään.

Välillä mietin, että mitä olen tehnyt ihmisille ansaitakseni tällaisen kohtelun. Samaa miettii moni muu tallinpitäjä, ratsuttaja, kilparatsastaja jne… Minäkin olen miltei koko elämäni tuonut hevoshommilla leivän pöytään. Jokainen miettiköön, mistä se kertoo. KUKAAN ei uskaltaisi sellaista tekstiä kirjoittaa omalla nimellään. Ei ole oikeasti munaa. Puskista on helppo huudella. Entäpä jos joutuukin kunnianloukkauksen tutkintaan mukaan? Pystyykö vastaamaan sanoistaan? Aikaisemmin otin itseeni jokaisen kritiikin, sillä eniten suututti, kun tiesi asioiden todellisen perän. Edes omalla nimellään korjaaminen ei auttanut. Huvittaa ihmisten mielikuvitus, jostain pikkuasiasta saadaan muutettua vaikka mitä! Mutta hei – minäkin olen oppinut virheistäni. Jokainen voi muuttua.

Nyt tunnen, että olen henkisesti kasvanut. Lähinnä Alexin, äitini ja kavereideni ansiosta. Ihailen Alexin asennetta ottaa paskanjauhanta vastaan. Hän osaa ottaa kaikki asiat huumorilla. Alex on opettanut pikku hiljaa nauramaan asioille. Hän on tottunut kaikkeen. Äiti ja kaverit taas ovat sanoneet, että me tiedämme asioiden oikean laidan. Älä välitä. Se, että en enää ratsasta tai kilpaile vaikuttaa myös. Valmentamisessakin minulla on tietty määrä oppilaita säilytettynä. He jotka jo ovat vuosia olleet mukana ja haluavat vielä jatkaa, vaikka aikani on kortilla opiskeluiden takia. En lue enää nettipalstoja, ei jaksa välittää. Kavereille olen sanonut, että ei tarvitse linkittää, jos jotain löytyy. Puhukoot suu vaahdossa, jos oma elämä on niin köyhää ettei ole mitään muuta sisältöä. Paras ystäväni sanoi, että juuri sellaiset ihmiset on säälittäviä. Heitä pitää sääliä, ei vihata. He purkavat omaa turhaa elämäänsä siihen, että saisivat pilattua muiden elämiä. Ei onnistu. Itsehän jokainen tietää, puhuuko selän takana pahaa ja kuinka kaksnaamainen on.

Nahkani on paksuuntunut. Olen vihdoin löytänyt zen -mielentilan. Huonoina päivinä ottaa päähän, mutta nielen sen ja jatkan elämääni. Olen paljosta kiitollinen ja oli ihmisten syy jauhamiseen mikä tahansa, en menetä sitä tunnetta. Pitää olla ylpeä siitä, että olen erilainen kuin muut. Että en ole tylsä. Jos jokin asia mietityttää, sitä saa kysyä reippaasti. Mutta kuka jaksaa oikeasti olla niin kiinnostunut tuntemattomien ihmisten asioista?

Jos nyt noin hypoteettisesti oletetaan, että vaikkapa meidän parisuhde nyt sitten kiinnostaa ihmisiä, niin mitä kannattaisi tehdä? Suosittelen ostamaan Kodin Kuvalehden nro 2/15 ja avaamaan sivun 88. Siellä on Alexin tarina kokonaisuudessaan ja minäkin pienessä roolissa. 🙂

————————————————————

Muuten on ollut kiireistä, sillä aloitin opinnot viime viikon tiistaina. Alku on ollut hidasta, kun ryhmän tasoa kartoitetaan. Tänään minulle tehtiin oma opintosuunnitelma, jonka mukaan pääsen työharjoitteluun jo tässä tammikuun puolella. Osa viikosta koulussa ja loput päivät työssäoppimista. Sain paikan Tuuloksen Mustista & Mirristä, suuntaudun siis asiakaspalveluun. Päivät on suht pitkiä. Nyt kun Alex on sairaalassa pari viikkoa leikkauksen jälkeen, hoidan ”kaiken” yksin. Herään aamulla klo 7, laitan itseni kuntoon ja ruokin eläimet. Käyn vielä koirien kanssa lenkillä. Koulussa olen klo 8.30-15.30. Sitten haen koirat ja menen siivoamaan tallin. Porukat hoitaa aamutallin ja päiväruokinnan. Roosa myös ollut korvaamaton apu, sillä hän käyttää koirat päivällä ulkona kun tulee koulusta.

Meillä tosiaan nyt kaksi koiraa, molemmat jackrusseleita. Väinö on 4 -vuotias adoptiotapaus ja ollut meillä pari viikkoa. Tulevat Sulon kanssa ihan hyvin juttuun, välillä pientä kärhämää… Akro on päässyt treenin makuun, Roosa ratsastaa sitä miltei päivittäin. Ratsukko on mennyt hurjasti eteenpäin ja meno näyttää hyvältä! Ajattelimme, että he hakisivat mukaan aluekouluvalmennukseen. Ostin meille trailerin ja haen sen torstaina, joten pääsemme maneesillekin harjoittelemaan pian. Sain vähän aikaa sitten enoltani ison Saab -henkilöauton, jolla voi vetää. Olimme toissaviikonloppuna Ypäjällä, kun Alexilla oli Elmon kanssa aluekenttävalmennus. Alexin isä oli vetämässä traileria, joka lainattiin Korpikylästä (mainostettiin Miksua siinä ohella). Ryhmillä oli lauantaina koulua ja sunnuntaina kevyesti esteitä. Elmo kulki aika kivasti! Pitäisi vaan löytää satula, joka ei keiku Elmon leveässä selässä.

Ei meille siis sen erikoisempaa. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että asiat alkavat järjestyä joka suunnalta. Olen onnellinen!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

7 thoughts on “Henkinen kasvu.

  1. Hieno juttu oli teistä! Harvemmin oon tainnut kiittää kaikesta mitä oon sulta saanu, joten kiitos 🙂 Raahaan itteni sinne kyllä tässä pian.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *