Hevonen omaisuutena.

Hevonen omaisuutena.

Minä ja maallinen mammonani.


Jatkan taas provokatiivisia tekstejäni… 😉 Olen jo pidempään miettinyt motivaatio- ja asenneasioita oman ratsastukseni suhteen. Uusimpana takaiskuna on Akron ontuminen, joka täytyy saada selvitettyä klinikalla… Epäilen jotain nivelessä. Kilparatsastajan urani on siis ollut pitkä ja tylsä. Selän hajoamisen jälkeen ei ole tuntunut, että saisi oikein kiinni mistään järkevästä kilpailemisen suhteen. Olen kisannut vähän sillä sun tällä hevosella erilaisia luokkia. Kuten mainittu – tunnen olevani hyvä lukemaan hevosia ja taitava ratsastamaan, mutta en enää (jos koskaan) kilparatsastajana. Niinpä olen pohtinut, että siirtyisinkö vain valmentaja/omistaja/sponsori linjalle?

Nuoreksi ihmiseksi minulla on aika kiitettävästi kertynyt omaisuutta hevosten muodossa. Omistan juuri nyt viisi ponia, yhden hevosen sekä kolme puolikasta osuutta. Kaikki ponit toimivat opetuskäytössä ja valmennettavien kisattavana. Ainoastaan Akro on ns. henkilökohtainen ratsu. Puolikkaiden hevosten tekemisiin en puutu mitenkään. Minusta on miellyttävää ja äärimmäisen palkitsevaa antaa hevosiani hyvien tai kehittyvien ratsastajien käyttöön. Aina ei ole kyse rahasta. Ei siitä, että ottaisin vuokraa joka ikisestä ratsastus- tai kisakerrasta tms. Meidän tallin pääpointtina onkin kehittää lasten ja nuorten valmennus- sekä kilpailutoimintaa. Näin se tapahtuu niiden kohdalla, joilla ei ole resursseja hankkia omaa hevosta.

Vasemmalla Elisa & Merry ja oikealla Aliisa & Voody.
Molemmat entisiä hevosiani.

Aliisa ja Muse keväällä 2013 kisoissa.

Meillä on tällä hetkellä neljä erittäin lahjakasta ratsastajaa, jotka tarvitsevat kilpailukokemusta ja ratoja alle. He ovat iältään 11-20 -vuotta eli laajalla haitarilla. Heihin tahtoisin panostaa erityisesti, yhtään muita ratsastajia väheksymättä. Näistä kahdella on varmasti mahdollisuuksia SM-tasolle säännöllisellä treenillä. Meidän ponitarjonta on vain vähän heikkoa, koska sopivien ratsujen löytäminen on vaikeaa. Niiden täytyy sopia opetuskäyttöön ja toimia mahdollisimman monella ratsastajalla sekä toisaalta taas revetä seura/alue 80-110 cm luokkiin. Hmm… Paksut eestinponit ei ehkä ihan täytä niitä mittoja. Silti tälläkin kalustolla on saatu jo kaikenlaista aikaiseksi, eivätpähän ratsastajat ”joudu” valmiilla peleillä kisailemaan!

Minulla on ollut paljon hyviä hevosia, joiden kanssa on valmennettavat päässeet toimimaan tositilanteissa. Mukavimpina kokemuksina Tampereen Hevoset -messut, joilta valitettavasti järjestäjät jättivät viime vuonna ratsastuskouluolympialaiset pois. Lisäksi olemme olleet edustettuina shetlanninponien mestaruuksissa ym. taphtumissa. Taitaville ratsastajille olen mielelläni antanut omia henk.koht. hevosiani ratsastettavaksi kilpailuihin asti. Se on monipuolista vaihtelua myös niille. Jotenka, seuraava suunnitelmani olisi jollain hyvällä diilillä hankkia näppärä, pienikokoinen estehevonen valmennettaville eli sellainen ”parempi” opetushevonen. Näin vahvistaisin taustatukena ja valmentajana oloa, tytötkin pääsisivät taas eteenpäin. Ajatus, joka todennäköisesti useammalle tulee mieleen on mitä minä tästä hyödyn? Tarvitseeko kaikesta aina hyötyä? Ehkäpä minua kiitetään joskus.

Ylimpänä Roosa & Muse, alempana Aliisa & Voody
Tampereen Hevosmessuilla keväällä 2012. Alla Manta & Topi.

Kiitos paljon aikaisempiin postauksiin tulleista kommenteista! Niitä saa jatkossakin laittaa, jotta blogini pitäminen pysyisi aktiivisena. On hienoa, että teillä on omia mielipiteitä ja uskallatte kertoa niistä! Postauksieni tarkoituksena on herättää ajatuksia. Kymmenisen lukijaa vielä ja blogissa on 500 lukijaa!

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

8 thoughts on “Hevonen omaisuutena.

  1. Ihailen suuresti asennettasi auttaa muita ihmisiä ja halua viedä heitä eteenpäin, jatka samaan malliin ! 🙂 omalle kohdalleni onkin sattunut kaltaisesi ihminen joka on auttanut juuri minua eteenpäin hevosten kanssa 🙂

  2. Aivan upea asenne! Nuo tytöt on tosi onnekkaita, kun heillä on joku joka noin paljon haluaa tehdä heidän eteensä! Itsekkin haluan ratsastuksenopettajaksi ja valmentajaksi kouluttautumaan ja tästä sain paljon hyvää asennetta korvan taakse 🙂 Eikä kaikesta tarvitsekkaan hyötyä rahallisesti, niinkuin sanoit, ja olen varma että se tunne, kun tytöt sitten menestyvät, antaa sulle paljon takaisin! Lisää tuollaisia valmentajia tarvittaisiin!

    1. Kiitos. 🙂 Toivon vain, että tytöt myös ymmärtävät ja osaavat arvostaa. Muutamia lähtenyt meidän tiimistä "ovet paukkuen"…

  3. Minusta turhaa ajattelet urasi kilparatsastajana "olevan nyt tässä" ja toisaalta väheksyt sitä hyötyä, minkä voit valmennettavillesi antaa oman kilpailukokemuksesi ja menestyksesi kautta. Hyviä esimerkkejä tarvitaan; työtä tekevä, nöyrä ja hevosen ehdoilla etenevä esimerkki ei ollenkaan ole pahitteeksi nykynuorille, jolle mammat ostaa isolla rahalla kilpureita ja sitten vain odotellaan menestystä saapuvaksi. On myös toinen tie, jota on kulkenut vähemmän varakkaista lähtökohdista tulevat nuoret, ja ahkeralla työllä ja hyvällä asenteella oppii enemmän kuin kultaa sontivalla hevosella kuunaan!

    1. Niinhän se on. Minun kisakokemukseni on auttanut paljon valmentajan työssä, koska osaan kertoa miltä kilpailutilanne tuntuu ja vaikuttaa. Ratsuttajan työ kuitenkin on muutakin kuin kilpailemista. Nykyään vaan ollaan niin kisaorientoituneita, että vain tulokset merkkaa…

    1. Jos tästä tekisin postauksellisen tekstiä, saisin niin paljon vihaista palautetta… 😀 Olen sen verran "laput silmillä" kulkeva, etten oikein usko ns. kukkahattutätijuttuihin, kuten varusteettomuuteen, kengättömyyteen jne. Kannatan luonnollista hevosen käsittelytaitoa ja westerntyyliä, mutta hevosen luonnollinen pito ei vain toimi kilparatsastuskulttuurissa. Totta kai hevosia kohdellaan niiden laumaeläimen omanaisuuksien mukaan. Silti olen sitä mieltä, että hevonen pystyy hyvin toimimaan varusteissa ja kengissä, jotta siltä saadaan tarvittavat treeni- tai kilpasuoritukset. Eri asia, jos on jotain harrastehevosia, jotka eivät treenimielessä tarvitse kenkiä tms. Ja tietysti on hevosia, joita täytyy ratsastaa esim. hackamorella vaikkapa nikkeliallergian tai muun takia.

      Jokainen toteuttakoon omaa mieltymystään, mutta minä olen hyvin skeptinen "hurahtamiseen" ja asioiden uskonnoksi tekemisen suhteen. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *