Tabula rasa ja miten siihen sitten piirtää.
Jaahas. Mitenhän tätä aihetta lähtisi nyt purkamaan…? Ammattini puolesta ratsastan keskivertoa enemmän nuoria hevosia sisään ja jatkokoulutusmielessä. Tapaan kaikenlaisia hevosia ja mikä ehkä tärkeämpää, kovin eri tyyppisiä ihmisiä. Monesti mietin, miksi tällä ihmisellä on nuori hevonen eikä vanhempaa opetusmestaria. Työni on kuitenkin saada ne nuoret hevoset toimimaan, ensin minun kanssani ja sitten parhaimman mukaan omistajansa/ylläpitäjänsä kera. Mutta voitte vain kuvitella moniko niistä hevosista on sitten loppupelissä päätynyt myyntiin, eikä suinkaan sen takia, että allekirjoittanut on jotain satulassa ollessaan sössinyt… 😉 Jos omistat nuoren hevosen tai olet sellaisen ostoa harkinnut, lue tämä ja mieti sitten uudestaan missä menet.
Listaan ensin syitä miksi nuori hevonen tulee minulle;
– halutaan perusosaava harrasteratsu
– tai halutaan ”superosaava” kilparatsu
– omistajan omat taidot eivät riitä kouluttamiseen
– omistaja pelkää tai varoo hevostaan, ei osaa käsitellä
– haaveillaan tulevasta kisaurasta ko. nuoren kanssa (ja mielellään mahdollisimman pian)
– hevonen on jo sisäänratsastettu, nyt pitäisi saada jatkoa
Viimeisemmän kohdan kanssa on useimmiten käynyt niin, että hevonen on sisäänratsastettu jossain ”vähän sinnepäin” ja sen kanssa pitää tehdä kaikki suurinpiirtein alusta, jotta pääsee eteenpäin. Kenelle sitten nuori hevonen sopii tai ei sovi? Ensinnäkin, jos perheessä on hevoskasvatusta taustalla, pitäisi nuoren hevonen omistamisenkin olla helpompaa. On totuttu toimimaan varsojen ja nuorten kanssa, tiedetään mitä ne voivat tehdä ja mitä eivät. Siltikin nuoret ovat yksilöitä ja osittain niiden käytös on kiinni geeneistä, enimmäkseen kuitenkin KÄSITTELYSTÄ. Näitä ei voi ratkaista voimalla, rauhoittavilla tai taikatempuilla. Huvittuneena olen lukenut foorumilta keskusteluita siitä, että esim. pacorabannelaiset tai centimorilaiset ovat ”hulluja”. Minkä tahansa sukuisen hevosen saa ”hulluksi” väärällä käsittelyllä. Meillä ollut noita molempia, eikä kumpienkaan kanssa ole ollut normaalin nuoren hevosen ongelmia isompia. Käsittelyn tulee olla asiallista ja johdonmukaista. Meillä nuorten työskentely aloitetaan aina maastakäsin ja liinassa.
Nuoren hevosen kanssa touhuaminen vaatii tietyn asenteen ja tieto-taitotason. Ei saa olla arka eikä lyhyt pinnainen. Vahvalla ratsastustaidolla pääsee myös pitkälle; istunta, tasapaino ja kehonhallinta. Jos haluaa edetä nuoren kanssa pitkälle, pitää osata ratsastaa sitä eteenpäin tai edes pitää se nykyisellä tasollaan ratsutuksen jälkeen. Muuten ratsuttajan työ valuu hukkaan. Tämän takia kyselenkin nuoren hevosen omistajalta hänen omaa ratsastustaustaansa ja usein laitankin heidät omien hevosteni selkämään ”näyttämään” taitojansa. Tai vaihtoehtoisesti tulevaisuuden suunnitelmia hevosen suhteen, myynti vai leasing? Jos ihmisen perusratsastustaito on Helppo Ö -tasoa, ei ehkä nuori hevonen ole se kaikkein parhain vaihtoehto. Omat taidot tulee ensin hankkia osaavamman hevosen kanssa ja valmennustunneilla. Valitettavan usein näkee erittäin heikon kehonhallinnan ja kapasiteetin omaavan ratsastajan täysin raa’an nuoren hevosen tai ponin selässä vaatimassa asioita, joihin kumpikaan ei pysty. Silloin ratsastaja kompensoi osaamattomuutensa hevosen osaamattomuudella. Huono yhdistelmä, eikö? Täytyy siis tietää mitä hevosen selässä tekee ja miksi, jotta asioista on jotain hyötyä. Nuori hevonen (kuten muutkin) oppii kehuista ja virheiden korjaamisella, ei rankaisemalla.
Nuoren hevosen ratsuttaminen ei ole avaruustiedettä, mutta vaatii silti päättäväisyyttä sekä systeemin, jonka mukaan edetä. Jokaisella ratsuttajalla on oma systeeminsä, eikä kaikki allekirjoita toisen tapaa. Kutsun itseäni amatööriratsuttajaksi, sillä en vielä omaa ammattipapereita. Pidän vielä hinnatkin sen mukaisina. Minusta on väärin kutsua itseään ratsuttajaksi/ammattiratsuttajaksi, jos ei ole siitä tarvittavaa tutkintoa. Minulla on pitkä ratsastustausta, johon tukeutuen uskallan ratsuttaa ihmisten hevosia ja ottaa siitä rahaa. Eipä ole kukaan vielä huonoa palautetta antanut ja useimmat tuoneet hevosensa vielä uudestaankin! Ehkä siitäkin kertoo jotain, että meillä ratsutuspaikat täynnä tai jonolla. Olen kehittänyt itselleni tietyn kaavan, jolla käyn kaikki sisäänratsastettavat läpi ja muutan sitä hevoskohtaisesti. Keskimääräinen ratsutusaika on kaksi kuukautta, jos lähdetään liikkeelle siitä, että hevosella on ollut jo satula ja painoa selässä. Ensimmäisenä kuukautena opetan kaasun, jarrun, puolipidätteen, suoraan liikkumisen, kääntävät sekä taivuttavat avut käynnissä sekä ravipätkiä/siirtymisiä. Toisella kuukaudella toistetaan edellisiä asioita, ratsastetaan enemmän ravia, harjoitellaan peruuttamista sekä mahdollisesti laukannostoja. Kolmannella kuulla hiotaan aiemmin opittuja ja treenataan laukkoja. En siis opeta ensin kaikkia askellajeja, vaan menen rauhassa perusasioita. Muuten tuntuu, että menen ”perse edellä puuhun”. Liian nopeasti ei saa edetä. Kyselen paljon kokeneilta kilparatsastajilta, jos tulee ongelmia ja luen myös ahkerasti Kyran kirjaa. Kannattaa arkistosta selata ratsutusjuttujani, siellä tarkemmin tietoa!
Nuori hevonen on siis tyhjä taulu, tabula rasa. Täytyy olla tarkkana kenen antaa siihen tauluun kirjoittaa ja mitä. Sitä voi olla myöhemmin vaikeaa pyyhkiä tai korjata… 😉 Nuoristahan niitä tulevaisuuden kilpa- ja harrastehevosia tehdään. Oikealla tekniikalla, taidolla ja asenteella saa hyviä ratsuja! Jokainen hevonen ja ratsastaja on yksilö, pitää vain löytää se oikea yhdistelmä!
Allekirjoittanut
Ihan asiaa puhut ja olen tullut miettineeksi samoja asioita, kun olen katsonut nuoren hevosensa kanssa painivia kokemattomia ratsastajia.