Netissä julkaisemisen oikeus.

Netissä julkaisemisen oikeus.

Missä menee raja, kenellä on oikeus julkaista netissä ja mitä?

Muutama päivä sitten netin hevosalueilla ”kohahdutti” tämä ns. huijaribloggaaja, joka oli ryöstänyt toisten ihmisten blogeista kuvia ja keksinyt sitten oman elämän niille perustuen. Sinne oli myös päätynyt useita minun entisiä ja nykyisiä hevosiani. Jossain määrin harmitonta lapsen unelmointia, mutta se saikin minut miettimään tarkemmin kuvien ja tekstin julkaisun oikeutta… Heti korostan, että en puhu nyt pelkästään tekijänoikeuksista, eli siitä kenellä on lupa lain mukaan julkaista netissä julkisilla paikoilla ja tapahtumissa otettuja kuvia jne.

Enemmän pohdin sitä, kuinka paljon esimerkiksi ratsastuskoulun oppilaat, hevosten vuokraaja, hoitajat ja heidän kaverinsa saavat moraalisissa rajoissa julkaista netissä – oli se sitten FB tai blogi – tekstejä, tietoja ja kuvia hevosista. Kuinka paljon hevosen omistajalla on valtaa kieltää laittamasta nettiin asioita hevosestaan? Ei virallisesti kovinkaan paljoa… Meillä ei ole tallilla mitään ”suljettuja ovia”, mutta pari vuotta sitten jouduin laittamaan tallin alueelle kuvauskiellon ilman lupaa. Oli kyseessä mikä tahansa talli ja siellä hevoset sekä puitteet kunnossa, ei silti ehkä saa ihan järkeviä kuvia lokakuun sadekelissä märistä poneista kuraisissa loimissa… Eikä niitä ainakaan kannata laittaa blogiin ”Ihqu-Polle!!11” -tekstillä varustettuna.

Nuorilla on nykyaikana vahva tapa jakaa kaikki tunteensa blogissa tai Facebookissa (pahimmat tapaukset päätyvät kostoksi huutelemaan foorumeilla puskista). Meidän tytöille olen sanonut, että kuvia saa julkaista, kunhan ratsastaja ja poni ovat aina kuvissa enimmäkseen edustavia. Eri asia, jos tarkoituksella julkaistaan vaikka hauskoja tilannekuvia, ilmeitä tai muuta sen sellaista. Tuskin kukaan kuitenkaan haluaa itsestään nettiin huonoja kuvia, joten en minäkään halua omistamieni (kilpa)ponien epäedustavia kuvia näkyville. Kuvat, varsinkin ratsastuskuvat, ovat sekunnin sadasosan näkymä tapahtuneesta. Ne eivät kerro koko juttua. Mitä nuorempi lapsi, sitä vähemmän he tajuavat asioiden merkitystä. Toisaalta ei se ikäkään kerro kaikkea.

Kuvia vielä tärkeämpää on mielestäni asioiden jakaminen tekstimuodossa. Olen muutamia kertoja joutunut puuttumaan esim. Facebook -päivityksiin ja blogipostauksiin, jossa meiltä myyty hevonen on päätynyt ”muistokirjoitukseen” ja ihmiset ovat luulleet sen olevan lopetettu jonkin traagisen tapahtuman jälkeen. Kaikilla on oikeus surra menetettyä hevosystävää, mutta järjen käyttö on sallittua. Sitä leimaantuu niin nopeasti lasten silmissä raa’aksi, rahaa ajattelevaksi pahikseksi, kun myy, ostaa, vaihtaa ja välittää hevosia. Faktahan on se, etten voi kenenkään yhden tai kahden ratsastajan takia pitää jotain tiettyä hevosta. Niiden täytyy tässä ammatissa (eli opetushevosena) palvella suurta osaa ratsastajakuntaa. Kun yksi myydään, tilalle saadaan ehkä joku paljon parempi!

Voin vain kuvitella, kuinka paljon lääneissä kerrotut hevosasiat ovat paisuneet juuri kaikkien näiden ymmärtämättömien ponityttöjen (ja myös tätien) ansiosta! Varsinkin isojen ratsastuskoulujen, joissa ihmisiä eniten liikkuu ja on paljon hevosia = onnettomuuksia ja ongelmia. Ei heitä voi siitä syyttääkään, mutta jonkun pitäisi tajuta katkaista jutuilta siivet ja korjata tiedot kohdilleen. Kritiikkiä tallien toiminnasta täytyy antaa, mutta suoraan pitäjille. Muutenhan ei kehitystä tapahdu. Se ei kuitenkaan tapahdu sosiaalisessa mediassa, ei kuvien eikä tekstien muodossa. Sanoistaan on osattava ottaa vastuu. Turhasta ei pidä rutkuttaa ja omiaan ei kannata keksiä. Moni ymmärtää myös tahallaan väärin.

No, tällaista tällä kertaa… Toivottavasti en ole mielestänne yliherkkä tämän asian suhteen, kunhan mietin millaisia oikeuksia omistajilla, vuokraajilla ja oppilailla on hevosiin internetin syövereissä. Eihän kukaan normaali ihminen kaikkea kuulemaansa tai näkemäänsä todeksi kuitenkaan usko, jollei itse niin totea. Kuka sitten ikinä loppupelissä päättääkään mitä saa julkaista. 🙂

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

11 thoughts on “Netissä julkaisemisen oikeus.

  1. Tottapa tämäkin, olen miettinyt samaa kun vuokraan yksityisiä hevosia.

    Itsestäänselvyytenä pidän omassa tapaukessani sitä, että mikäli pitäisin julkista blogia ratsastuksestani, niin kysyisin luvan hevosen omitajilta laittaa kuvia ja kertoa hevosesta siellä.

    Facebookiin olen laittanut kuvia, mutta niiden näkyvyys on rajattu pienelle porukalle. Olin laittamassa mielestäni kovin onnistunutta ratsastuskuvaa profiilikuvaksi, mutta koska ne ovat julkisia, hoksasin että olisi ehkä vähän tylsää hevosen omistajana löytää hevosensa toisen ihmisen profiilikuvasta, etenkin kun kuvatekstit eivät kuitenkaan ilmeisesti näy kaikille (että voisi kertoa että tämä EI ole oma hevoseni). Saatan ehkä olla liiankin niuho asian suhteen, mutta hevospiireissä p*ska leviää tuulettimeen niin helposti niin mieluummin sitä on liian varovainen 🙂

    Jos itselläni olisi hevonen jota joku kävisi vuokraamassa, niin kyllä minua kiinnostaisi mitä siitä kirjoitellaan netissä. Ei olisi kovin hedelmällistä jos vuokraaja kertoo omistajalle hevosen menneen "ihan hyvin" ja kuitenkin kirjoittaa kotona blogiin epäilyksensä siitä, ettei hevosta hoideta kunnolla koska se ei tänäänkin tuntui kipeältä ja pukitteli (tms).

    Nettikirjoittelu olisikin varmaan hyvä käydä läpi heti alussa uusien vuokraajien ja tuntilaisten kanssa yhteisten pelisääntöjen luomiseksi 🙂

  2. Mulla on pari hoito- / liikutushevosta ja vuokrahevonen. Pidän blogia ja olen saanut luvan jokaiselta omistajalta kirjoitteluun ja kuvien julkaisemiseen heidän hevosistaan. Blogia aloittaessa en tajunnut lupaa kysyä, mutta muutaman kk jälkeen laitoin jokaiselle viestiä ja olisin lopettanut blogin pitämisen, jos he eivät olisivat halunneet hevosestaan juttuja nettiin. Vuokrahevosen omistajalta kysyin luvan heti vuokrauksen alussa ennen kuin olin mitään koko hevosesta maininnut blogiini.

    Mielestäni ei ole reilua kirjoitella blogiin / julkaista kuvia facebookissa jonkun toisen hevosesta viikottain toistuvasti, ilman omistajan lupaa. Toki esim. Sukupostiin saa ladata kuvia kuka vain, mutta kyllä siinäkin kannattaisi kysellä omistajalta lupa ennen kuin menee mitään lisäilemään. Voihan olla, että omistaja ei halua juuri sitä kuvaa nettiin.

    Jos minulla olisi oma hevonen, pyytäisin vuokraajan / hoitajan kysymään erikseen lupaa kuvien julkaisuun / blogiin kirjoitteluun. Hevonen ei kuitenkaan ole vuokraajan / hoitajan oma, vaan omistaja saa päättää.

    Vielä sen verran, että vaikka olenkin saanut luvat kaikilta hevosten omistajilta ja he käyvät lukemassa blogiani, niin pyrin aina julkaisemaan kuvia, jotka ovat edes hevosen osalta edustavia. Asia on tietenkin eri, jos kerätään tarkoituksella ei edustavia -kuvia, niin kuin postauksessa mainitsitkin.

    Kiitos asiallisesta postauksesta, hyvää pohdintaa ! 🙂

    P.S. Sulle haaste ! 🙂

    http://life-withhorses.blogspot.fi/2013/01/213-i-have-no-problem-just-challenges.html

    1. Sehän se onkin, että harva ratsastajista kyselee lupia kuvien julkaisemiseen… Kiitoksia haasteesta, tsekkaan! 😉

  3. Miks mä pystyn huomaamaan melkein joka postauksessa vittuilua muo kohtaan? 🙂 eikä mitään mieti sitä vastausta kiitos 🙂

    1. Harmi, jos otat v*ttuiluna, sillä teksti ei ollut varsinaisesti sinulle suunnattu. Ihan yleisellä tasolla puhun, ei sitä tarvitse henk.koht. ottaa. 🙂 Kummallista kyllä, sain tänään pari muutakin samantyyppistä viestiä. Piiri pieni pyörii…? 😉

  4. Täyttä asiaa, tämä postaus pitäisi jokaisen lukea! Onneksi omasta ponista saa kirjoittaa ja laittaa sellaisia kuvia mitä haluaa – pyrin kuitenkin pitämään kuvat edustavina ja tekstit asiallisina välttääkseni joutumista nykyiselle ruskealle foorumille…

    Laitoin sulle muuten muistaakseni toissailtana sähköpostia valmennussarjaan liittyen, tuliko perille? 🙂

  5. No ratsastuskoululla missä ite ratsastan ni opettaja on aina tosi ilosen näkönen jos näkee esim kuvia hänen hepoistaan:) Esim. yhdet tytöt teki tallin hepoille nimikyltit joissa oli tietoja niin omistaja ihaili kuinka kivoja kuvia 🙂 ! Ja tallilla kukaan ei tietääkseni laita epäedustavia kuvia nettiin, itse en ainekaan (: Otan kuvia paljon ja valitsen parhaat jotka laitan nettiin:) Mutta, oli vain tarkoitus kertoa että meidän tallin ope tykkää ku heposia kuvaillaan ja lupa on laittaa nettiin 🙂 Mielenkiinnolla luin kirjoittamasi tekstin:)! Ja itse ainekin tykkään joka hepasta niin paljon ettei tulis mieleenkää laittaa mitään epäedustavaa kuvaa 😀

    1. Ei minuakaan haittaa, jos hevosteni kuvia julkaistaan netissä, mutta kohteliasta olisi kysyä lupa. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *