Rusettihait vauhdissa.

Rusettihait vauhdissa.

Estekilpailut Voistiossa.

Tänään jatkoimme sitten kisailua Hollolassa esteiden merkeissä. Mukana olivat Sini & Playsson ja Lotta, Oona & Roosa sekä Aliisa, Roosa L. & Nanna. Sini (10v.) meni ensiksi molemmilla shettiksillä ristikkoluokan. Lotta tiputti kummallisen hissihypyn seurauksena Sinin verryttelyssä, mutta itse rata meni hyvin! Ylitetystä enimmäisajasta tuli virhepisteitä, vauhti oli tasainen ravin tahti ja enimmäisaika kovin tiukka. Sitten heti ponin vaihtoon! Sini jatkoi putoiluaan, sillä Playsson heitti hänet alas odottelualueella. Pappa sai riemupukkikohtauksen yleisön taputtaessa toiselle ratsukolle… 😀 Playssonin rata meni kuitenkin nollilla ja Sini pääsikin palkintojen jakoon. Päivän eka ruusuke ja pokaali tienattu! Ja poni taas ryhdistäytyi ja pudotti Sinin vielä kunniakierroksella…

Sini oli 50 cm luokassa toinen lähtijä, Playssonilla tietysti. Rata oli tämän ratsukon ensimmäinen ”iso”, Nurmijärvellä mentiin kesällä vasta 40 cm. HUIKEA suoritus, vaikka tulikin yksi ohimeno huonon tien vuoksi! Olen todella ylpeä, Sini kehittynyt valtavasti ja sai ponin toimimaan ongelmitta! Seuraavana meni Oona Roosalla. Mummoponi kuumeni huolella, mutta hyppäsi silti vahvan nollaradan ajassa 41,10. Eniten jännitimme Nannan estesuoritusta, sillä poni ei tunnetusti ole vielä kovin vauhdikas. Roosa joutui radalle Nannan kanssa ennen Aliisaa. Alku oli todella tahmea, mutta kolmosen jälkeen löytyi laukka ja jopa vauhtiakin! Puhdas suoritus kuitenkin. Aliisa sitten tykitti Nannalla huomattavasti lujempaa, 0 vp. ja aika 46,70. Näin ollen isommat tytöt pääsivät kaikki kolme palkintojen jakoon ja Oonalla oli nopein rata! HYVÄ TYTÖT!

Eikä ponien huumorintaju tähän loppunut; Roosaponi linkosi Oonan Playssonin esimerkistä kunniakierroksella tutkimaan maneesin pohjan laatua… 😉 Hienosti meni silti meidän kisapäivä! Iso kiitos kaikille auttamassa olleille, meidän ”turistirysä” toimi jälleen (Hemu, Aili, Senni, Ansku, Manta jne.)! Kiitos taas myös voistiolaisille mukavista kilpailuista ja positiivisesta hengestä!! Tulemme aina mielellämme uudestaan! Tässä vielä Aliisan ja Nannan rata:

Info! Huomasitteko muuten blogini uuden ulkoasun? Hyvä vai huono? Kiitos avusta Tiia Suomalaiselle! Lisäksi lukijamäärä on jumiutunut 288 hlöön, tehkääpä asialle jotain! ;D

Allekirjoittanut

Pennie
Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

Vaaleanpunaisia unelmia ja karvasta kalkkia tarjoilee kolmenkympin paremmalla puolella oleva nainen, joka profiloi itsensä media-alan freelanceriksi sekä pitkän linjan hevosihmiseksi. Hankalaksi huhuttu, mutta oikeasti ihan kiva.

6 thoughts on “Rusettihait vauhdissa.

  1. Hienoa rusettihait! Hyvä että radalla ei ollut tippumisia vaan ne hoidettiin ennen ja jälkeen. 😀

    Tykkään kovasti uudesta bannerista, mutta tausta on hieman levoton minun makuuni. Muuten taustakin on ihan hyvä (kunhan ei olisi bannerin taustana). Hmm, tai ehkä se on vain tottumiskysymys. 🙂

  2. Pohdin kanssa tuota taustaa, mutta tuo vaikuttaa nyt hyvältä… Jahka tottuu!

    Lauralle kiitos tunnustuksesta!

  3. Banneri on ihan kiva, mutta taustan kanssa aika huono yhdistelmä, pomppaa liikaa noi banskun värit silmille 🙂

  4. Bannerin värit on minusta hyvät, saa olla kirkkaita värejä ja ne hienosti sopii yhteen. Tausta vaan on hitusen levoton, mutta kyllä siihen alkaa pikkuhiljaa tottua. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *